”Suomen kieli kuulosti linnunlaululta”

Teini-ikäisenä Suomeen muuttanut Nura Farah on ensimmäinen suomensomalialainen kirjailija.

Helsinkiläinen kirjailija Nura Farah muutti perheensä kanssa 13-vuotiaana pakolaisena Somaliasta Suomeen vuonna 1993.

Uudessa kotimaassa kaikki tuntui merkilliseltä ja epätodelliselta.

”Ihmettelin, minne kaikki tuoksut ja hajut ovat kadonneet. Täällä ei ilmassa leijunut mausteiden tuoksut samalla tavalla kuin Somaliassa. Ja kieli kuulosti aivan linnunlaululta”, Farah kertoo.

Perhe asui ensin vuoden Oravaisten vastaanottokeskuksessa, jonka jälkeen tuli muutto Helsingin Kontulaan.

”Tuohon aikaan ei koko yläkoulussa ollut lisäkseni kuin neljä muuta tummaihoista ja olin luokkani ainoa ulkomaalainen. Rasismi oli arkipäivää, eikä koulunkäynti ollut muutenkaan helppoa, koska sanavarastoni oli niin suppea.” 

Uusi alku 

Farah kuunteli kotona radiota ja suomen kieli alkoi muuttua yhä enemmän ymmärrettäväksi.

”Yhdeksäsluokka alkoi jo sujua, mutta vasta kymppiluokka koitui pelastuksekseni. Siellä sain aloittaa puhtaalta pöydältä. Sain myös vihdoin ystäviäkin.”

Äiti jäi viiden lapsen yksinhuoltajaksi, kun isä menehtyi.

”Tahdonvoimalla äiti pärjäsi, ja me lapset myös.”

Kontulan kirjasto tuli tutuksi, kun suomenkielen opettaja kehotti Farahia lukemaan suomenkielistä kirjallisuutta.

”Ihastuin Tintti-sarjakuvakirjoihin, joissa puhutaan selkeää kieltä. Opin niistä paljon uusia sanoja.”

Kielitaidon karttuessa Farah löysi romaanit. Häntä kiinnosti erityisesti musliminaisten tarinat.

 

Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa teki suuren vaikutuksen. Naisten asema Afganistanissa on melko lailla samanlainen kuin se on edelleen Somaliassa, etenkin aavikolla asuvilla. Heitä yhdistää vaihtoehtojen ja tasa-arvon puuttuminen.” 

Yhdysvalloissa menestyneen kirjailjan Chimamanda Ngozi Adichien kirjoittama Puolikas keltaista aurinkoa teki Farahiin lähtemättömän vaikutuksen.

Farah alkoi ajatella, että ehkä hän voisi kirjoittaa siitä, millaista elämä oli 1970-luvulla Somalian aavikolla.

”Minua kiinnosti erityisesti omien sukulaisteni tarinat. Aloin kysellä heidän elämästään.” 

Lukion kemianopettaja kannusti Farahia opiskelemaan laborantiksi. Hän teki niin ja sai vakituisen työpaikan Ruokavirastosta. Päivätyön ohella hän ryhtyi kirjoittamaan. Aavikon tyttäret -kirja syntyi muutamassa vuodessa. Otavassa kiinnostuttiin välittömästi käsikirjoituksesta, jota Farah työsti pidemmälle kahden kustannustoimittajan kanssa. 

”Sain Otavalta paljon tukea. Kirja syntyi hyvässä yhteishengessä vuonna 2014. Olin ihmeissäni ja iloinen siitä, kuinka paljon kirjani herätti kiinnostusta. Sitä lainataan edelleen paljon.” 

Seuraavan kirjansa, Aurinkotytön, tekemiseen Farah haki ja sai apurahaa. Kirjoittamiseen kului aikaa reilut kaksi vuotta ja sivuja syntyi 240.

Kirjassa kuvataan edellisen tapaan paimentolaiselämää Somalian aavikolla. Päähenkilö on nuori tyttö Shamsu, joka haaveilee toisenlaisesta elämästä, jota aavikko ei pysty tarjoamaan. Hän haluaa muutakin kuin lampaiden paimentamista ja suuren lapsikatraan synnyttämistä. Somalian paimentolaisista vain pojat pääsevät yleensä kouluun. Tyttöjen tehtävänä on jäädä huolehtimaan kotitöistä, lapsista ja eläimistä. 

”Shamsu tunsi musertavaa surua. Tässäkö oli hänen elämänsä, mustana muurahaisena? Synkimpinä hetkinä Shamsu ajatteli, että tulevaisuus ei ollut häntä varten. Se oli tarkoitettu heille, joilla oli onnea syntymästään lähtien. Eikä Shamsu halunnut lapsia, vaikka kaikki puhuivat niistä. Hän halusi oppia.”

Farah kertoo olevansa onnellinen siitä, että syntyi perheeseen, jossa oli mahdollista opiskella ja toteuttaa itseään.

”Somaliassa kaupunkilaistytöt saavat käydä koulua, mutta liian kunnianhimoinen ei saa olla.”

Suomessa syntyneillä nuorilla somalitaustaisilla naisilla on paljon enemmän vaihtoehtoja. Näin on ollut myös Farahilla. Hän on pystynyt yhdistämään äitiyden, päivätyön ja kirjoittamisen. Hän on myös hankkinut itselleen ja pojalleen omistusasunnon. 

Somaliassa on kuitenkin paljon asioita, joita Farah arvostaa.

”Vanhuutta ja vanhojen ihmisten tarinoita arvostetaan, eikä kuolemaa pelätä. Vanhuksista ja lapsista pidetään yhdessä huolta.” 

Onko ei-kantasuomalaisille riittävästi kiinnostavaa luettavaa kirjastoissa?

”Joihinkin kirjastoihin kaivataan erityisesti somalian- ja arabiankielistä kirjallisuutta. Itse olen kyllä löytänyt riittävästi luettavaa Helsingin Itäkeskuksen kirjastosta.” 

Somalialaisia tarinoita saisi olla tarjolla enemmän, mutta niiden kirjoittajat ovat harvassa.

Farah pääsi pari vuotta sitten Pohjois-Somaliassa pidetyille kirjafestivaaleille, jossa hän tapasi maailmankuulun Nuruddin Farahin. Hänen kirjoistaan on suomennettu muun muassa Perhesalaisuuksia, joka kertoo elämästä Somaliassa ennen sisällissodan syttymistä.

”Hän ei ole nimestään huolimatta minulle sukua. Oli suuri kunnia tavata hänet”, Nura Farah kertoo. 

Kirjasto on ollut Farahin kirjailijan uran kannalta keskeinen tekijä. Sieltä hän on lainannut ennen kaikkea suomenkielisiä romaaneja.

”Kirjasto on sivistyksen kehto, jonne jokaisella on vapaa pääsy. Uusi Oodi on kerrassaan upea. Oli hienoa päästä sinne kirjailijavieraaksi viime kesänä.” 

Farah lukee mielellään dekkareita, mutta tutuiksi ovat tulleet myös muun muassa Sofi Oksasen ja Jari Tervon romaanit. Tällä hetkellä hän nauttii muiden kirjoittamista teksteistä, eikä työn alla ole uutta romaania.

”Kirjan kirjoittaminen on todella vaativa prosessi. Hioin pitkään jokaista lausetta.” 

Farahin hienot teokset on noteerattu myös valtakunnan huipulla.

”Minun piti ottaa työkavereilleni kuva kutsukortista Linnan itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Luulin, että he eivät muuten uskoisi.”