Etusivu> Ajankohtaista > Helle Kannilan rahaston apurahat myönnetty

Helle Kannilan rahaston apurahat myönnetty

kaksi miestä selät vastakkain

Apurahoja myönnettiin ammatilliseen kehittymiseen ja kansainväliseen toimintaan.

Apurahoja myönnettiin Kirjastoseuran hallituksen kokouksessa 22.3.2024 suomalaisten kirjastoalan ammattilaisten ja opiskelijoiden ammatillista osaaamista syventäviin koulutuksiin, kansainvälisiin tapahtumiin osallistumiseksi ja stipendeinä ansiokkaille kirjastoalaa kehittäville ja uutta näkemystä tuoville opinnäytetöille.

Rahastoon tuli hakemuksia määräaikaan mennessä yhteensä vain 7 kpl. Haettujen avustusten yhteissumma oli 3 850 €. Kirjastoseuran hallituksen päätöksen mukaan apurahoina jaettiin noin  3 400 euroa. Hakemusten vähäisen määrän takia hallitus päätti, että apurahoja voi hakea vuonna 2024 myös syksyllä. Tiedotamme syksyn apurahahaun aikataulusta kanavillamme kesän jälkeen.

Apurahan saajat:

  • Asta Honkala
  • Elina Hokkanen
  • Heidi Karhu
  • Lauri Roine
  • Miia Utriainen
  • Milla Helminen
  • Tiina Helava

Helle Kannilan rahastosta myönnetään apurahoja sen sääntöjen mukaan vain Suomen kirjastoseuran jäsenille ja alan opiskelijoille.

Lisätietoja:

Juha Mannninen, puh. juha.manninen @ fla.fi