Työyhteisösovittelijat ja työvalmentajat tukevat muutoksissa ja ristiriitatilanteissa. Sovittelijoita ja valmentajia toimii myös kirjastoissa.
Kun esimiehen ja alaisen välillä on hankauksia tai organisaatiomuutoksista seuraa kitkaa työpaikalla, asioita on mahdollista käsitellä työyhteisösovittelijan johdolla.
“Sovittelijana annan vellovalle tilanteelle raamit ja autan tarttumaan ongelmaan, josta on ollut vaikea saada otetta”, kertoo Nadia Lund-Iivonen, joka toimii sovittelijana Helsingin kaupunginkirjastossa suunnittelijan tehtävänsä ohella.
Yksilötapaamisia seuraa ryhmätapaaminen, johon osallistuvat ne, joita ristiriita koskettaa: joskus oma tiimi, toisinaan koko työyhteisö. Prosessi päättyy seurantatapaamiseen, jossa pohditaan, miten sopimukseen kirjatut tavoitteet ovat lähteneet toteutumaan. Sovittelu edistää ja edellyttää avoimuutta, sitoutumista ja luottamusta. Työyhteisön solmuista johtuvat poissaolot ja ennenaikaiset eläköitymiset ovatkin Nadian mukaan “vältettävissä olevia menetyksiä”.
Vastuu ratkaisuista ja valta niiden toteuttamiseen on työyhteisöllä, sovittelija on fasilitaattori. “Sovittelu tarjoaa kaikille osallisille mahdollisuuden tulla kuulluiksi. Sovittelija huolehtii tilanteen tasapuolisuudesta.”
Kahden kesken työntekijä on saattanut huokaista, ettei ole koskaan aiemmin saanut sanottua ääneen mieltään pitkään painanutta asiaa. Sovittelijalle on erityisen palkitsevaa nähdä, kuinka saman kipeän aiheen saakin seuraavaksi tuotua ryhmäkeskusteluun. Usein vyyhti lähtee tästä purkautumaan. Yksi sovitteluun osallistuneista totesi Nadialle prosessin olleen kuin “henkinen hammaslääkärikäynti: tuntuu varsinkin etukäteen pahalta, mutta kun juurihoito on valmis, olo helpottuu.”
Valmennuksesta tukea hyvinvointiin
Työvalmennus yhdistetään usein kuntoutukseen ja työnhaun avittamiseen, mutta valmentamisen tavoitteena on tukea hyvinvointia ja työssä jaksamista yleisemminkin sekä toimia apuna erilaisissa muutosvaiheissa. Työpaikka voi sairausloman tai muun virkavapaan aikana muuttua merkittävästi eikä tulija palaakaan samoihin oloihin ja rutiineihin, joista lähti.
“Parhaimmillaan valmentaja on kanssakulkija, joka edistää työllistymistä ja työelämässä pysymistä” selventää aluekirjastonhoitaja Oili Sivula, joka toimii Espoon kaupunginkirjastossa työvalmentajana. Espoossa työvalmentaja tukee myös oppisopimusopiskelijoita ja siviilipalvelustaan kirjastossa suorittavia. Koska valmentaja luo kokonaiskuvan valmennettavan tilanteesta ja vaihtoehdoista, rooliin voi kuulua myös hankalassa elämäntilanteessa olevien tukeminen.
Valmennettavien työ- ja toimintakyvyn koheneminen vaikuttaa myönteisesti koko organisaatioon. “Työvalmennus kohdistuu yksilöön, mutta koko yhteisö on lähtökohtaisesti mukana prosessissa, koska kukaan ei ole eikä saa olla omasta työyhteisöstään irrallinen”, huomauttaa Oili.
Sovittelijan ja valmentajan toiminnalla on selvät rajat, vaikka myös valmentavasta johtamisesta puhutaan. “Esimies voi myös toimia sovittelevasti, mutta hän ei asemansa puolesta voi toimia johtamassaan yhteisössä puolueettomana sovittelijana”, tarkentaa Nadia. Esimiehen tulee kuitenkin osallistua sovitteluprosessiin ja olla läsnä.
Sovitteluprosessia ei dokumentoida, mutta yhdessä muotoiltu sopimus kirjataan ylös. Tästäkin syystä esimiehen läsnäolo on tarpeen, koska käyty keskustelu jäisi muuten kuulematta. Myös valmennuksessa laaditaan sopimus, johon tavoitteet kirjataan. Yhteistä tehtäville on ratkaisukeskeisyys ja työhyvinvoinnin edistäminen.
Auttajien verkostot
Sekä sovittelija että valmentaja joutuvat pistämään itsensä likoon ja kohtaamaan hankaliakin tilanteita. Jäävätkö keskustelut vaivaamaan mieltä? Nadia ja Oili vakuuttavat, että roolista irtautuminen onnistuu. Henkilökohtaisen ja työroolin yhdistäminen vaatiikin itsetuntemusta ja itsesuojelua; omat asiat on oltava kunnossa, jotta tehtävästä selviää.
Auttajien kannalta moniammatillinen työyhteisö on yksi mahdollinen tukirakenne, Oili on myös hyötynyt Espoossa tarjolla olevasta työnohjauksesta. Espoossa on muodostumassa kaupungin työelämävalmentajien verkosto, johon kuuluu toimijoita eri organisaatioista, Nadia puolestaan on saanut tukea sovittelija-opiskelijoiden yhteisöstä.
Kun huomataan, että valmentajat ja sovittelijat tukevat oppimista ja hyvinvointia yhteisössä, heidän määränsä lisääntyy, toivovat Nadia ja Oili. Kokemukset työvalmentajan toiminnasta ovat Espoossa positiivisia ja Helsingissä sovittelija on osoittautunut ensimmäisen puolen vuoden aikana tarpeelliseksi. “Ei ole hyvä, että sovittelu henkilöityy yhteen työntekijään”, painottaa Nadia. Vertaissovittelumalli, jossa sovittelijoita olisi työyhteisössä useampia toimisi kaikkien eduksi. “Tilanteisiin voisi puuttua nopeammin, sovittelijat saisivat toisistaan tukea, työyhteisö voisi valita itselleen parhaiten soveltuvan sovittelijan”, Nadia huomauttaa rientäessään suoraan haastattelusta sovittelutilaisuuteen.
