Hyllyt ovat täynnä äänetöntä vimmaa

Hiljaisuus on täynnä puheensorinaa, laulaa Ismo Alanko. Kirjastoja pidetään hiljaisuuden tyyssijoina, mutta jos käyttää hiukankin mielikuvitustaan, voi kuulla, kuinka hyllyt ovat täynnä äänetöntä vimmaa, enemmän tai vähemmän lempeää mielipiteiden kimpoilua toisiaan vasten.

Kirjastot ovat luontevasti moniäänisiä ja tohtiiko sanoakaan – myös monikulttuurisia. Kirjastojen kokoelmissa kohtaavat erilaiset aatteet ja ajatussuunnat, vakaumukset ja maailmankatsomukset. Kirjastot eivät itsessään ota niihin ja niiden oikeutukseen kantaa. Selvää tietysti on, että lainvastaista aineistoa eivät kirjastotkaan voi levittää.

Tapauskohtaisesti voidaan keskustella, kuinka onnistuneesti kirjastot ovat neutraalia linjaansa noudattaneet. Viitat on kuitenkin isketty lujasti ja syvälle: Ei ole kirjastojen asia päättää asiakkaidensa puolesta, mitä mieltä maailmasta ja sen menosta tulee kulloinkin olla.

Vuoden alussa astui voimaan uusi kirjastolaki, joka linjaa, että yleisen kirjaston yhtenä tehtävänä on edistää yhteiskunnallista ja kulttuurista vuoropuhelua. Kokoelmien tasolla vaatimus toteutuu, mutta kuinka hyvin se näkyy kirjastojen muussa toiminnassa?

Kirjastot ovat jo pitkään markkinoineet itseään kansalaisten yhteisinä olohuoneina, joissa luetaan ja pelataan, tavataan ystäviä ja seilataan netissä. Periaatteessa kirjastojen tilat voisivat toimia myös laajemmassa mielessä moninaisten keskustelujen foorumina, mutta aika harvassa paikassa tällaiseen mahdollisuuteen on toistaiseksi tartuttu.

Erilaisten kohtaamispaikkojen tarve on kuitenkin ilmeinen. Netin lukuisat keskustelupalstat muuttuvat usein irvikuvikseen ja täyttyvät yleisestä älämölöstä, joka ei ole keskustelua eikä johda mihinkään. Väitetään myös, että yhteiskunnallinen ilmapiiri on kärjistynyt ja että keskustelua käydään enää erinäisten kuplien sisällä, mutta ei niiden välillä.

Toimiva yhteiskunta vaatii ja edellyttää avointa ja monimuotoista vuoropuhelua, jossa ollaan valmiita puhumaan, mutta myös kuuntelemaan. Kirjastoille on nyt paalutettu oma roolinsa keskustelun avaajina ja edistäjinä. Muutos ei välttämättä tapahdu käden käänteessä, vaan vaatii myös kirjastoissa uudenlaista aktivoitumista ja konkreettisten toimien pohdintaa.

Kirjastot ovat perinteisesti katsoneet ympäröivää yhteiskuntaa etäältä ja ikään kuin sivusta seuraten. Uudet velvoitteet vaativat kuitenkin ovien ja ikkunoiden avaamista ja yhteistyötä eri tahojen ja toimijoiden kanssa.

Sama pätee myös toisinpäin. On syytä nähdä kirjasto sellaisena kuin se on kaikessa hiljaisuudessa aina ollutkin – keskustelun paikkana.

Kirjoittaja on forssalainen kirjastonhoitaja ja Kirjastolehden Pro-toimituskunnan jäsen