Ilmaisista varauksista tuli uusi normaali

Uusi kirjastolaki toi ilmaiset varaukset kaikkiin Suomen kirjastoihin. Pari vuotta on kulunut ja ilmaisista varauksista on tullut uusi normaali. Vai onko?

Kriittisiä puheenvuoroja kuulee edelleen. Varaamalla tehtyjä lainoja on kuvailtu ”kalliiksi lainoiksi”, koska varausten käsittelyyn kuluu niin paljon työaikaa. Kirjaston työntekijöiden pitää hakea varauslista, lähettää niteet noutokirjastoon ja järjestää ne varausten noutohyllyyn. Siinä välillä aineistoa lajitellaan yhden tai useamman kerran. Parempi olisi, jos asiakas matkustaisi itse kirjastoon, hakisi haluamansa hyllystä itse ja vielä lainaisikin omatoimisesti. 

Tämä ei ole koko kuva. Varaaja on ensinnäkin löytänyt kiinnostavan teoksen omatoimisesti. Hän ei etsi virikkeitä kirjaston suositteluista, näyttelyistä ja esittelyistä – hän tietää mitä haluaa. Hän ei tarvitse järjestettyä avokokoelmaa, jossa voi kuljeskella ja katsella. Hän ei tarvitse luokkien ja aakkosten mukaan järjestettyjä hyllyjä, joista pystyy teoksen löytämään. Varaajan kannalta hänen varaamansa teos voisi olla missä vain – yhtä hyvin vaikkapa taloudellisessa varastotilassa, juoksevalla numeroinnilla järjestettynä, kiskojen päällä pyöriviin arkistohyllyihin hyllytettynä. 

Näin ajateltuna kirjaston avokokoelmia käyttävä herätelainaaja se vasta kalliiksi tulee. Häntä varten tarjotaan siistit tilat kalliissa kiinteistöissä, hänelle tarjotaan järjestetty kokoelma, häntä palvelee esillepano. 

Tarkoitukseni ei ole nyt moittia herätelainaajaa. Molempia palvelutapoja tarvitaan, molemmat toteuttavat kirjaston ydintehtäviä. Toki jos varaamalla lainaaminen yhä suuresti yleistyy, jossain vaiheessa kirjastojen on arvioitava uudelleen palvelumallejaan. 

Kustannuslaskelmia olennaisempaa on hyväksyä, että ”klikkaa ja keräile” -toimintamalli on olennainen ja yhä yleistyvä osa nykypäivän kulutuskäyttäytymistä. Kirjastoille voisi siis sanoa kuten Jeesus Paavalille Damaskoksen tiellä: ”Työläs sinun on potkia tutkainta vastaan”. Isoja trendejä vastaan kamppaileminen on yleensä tuomittu epäonnistumaan. 

Ajattelu kannattaa kääntää toiseen suuntaan: miten voisimme hyötyä trendistä ja paremmin palvella asiakkaita, jotka haluavat käyttää kirjastoa näin? Voimmeko nopeuttaa varausten matkaa noutokirjastoon? Minkälainen tapa ilmoittaa varauksista on paras? Minkälaisen kunnianhimoisen palvelulupauksen voimme antaa, johon asiakkaamme myös voivat luottaa? 

Kirjoittaja toimii kokoelmista, aineistohankinnasta ja logistiikasta vastaavana kirjastopalvelupäällikkönä Espoon kaupunginkirjastossa.