Jaakko Hämeen-Anttila olisi pysynyt Suomessa, jos nuoria tutkijoita tuettaisiin paremmin

Uutta islam-aiheista kirjaa valmisteleva professori uskoo, että kaunokirjallisuus on hyvä keino karsia ennakkoluuloja.

Reilu vuosi sitten keväällä Jaakko Hämeen-Anttila muutti Helsingistä Edinburghiin, ja aiheutti uudella työpaikallaan vahingossa kaaoksen. 

Professorin mukana yliopistolle muutti hänen kirjakokoelmansa, joka vie hyllymetreissä mitattuna tilaa noin 200 metriä. 

”Jokaisessa laitoksen huoneessa oli minun kirjalaatikoitani”, Hämeen-Anttila muistelee. 

Nyt suurin osa kirjoista on siirretty islamin ja Lähi-idän tutkimuksen laitoksen kellariin. Vain tärkeimmät teokset ovat jääneet Hämeen-Anttilan työhuoneessa olevaan kirjahyllyyn. 

Professorin aikataulu on kiireinen. Työn alla on kolme eri kirjaa. Suomeen on lähtenyt käsikirjoitus, jossa hän keskittyy ensimmäistä kertaa islamilaisen maailman nykypäivään. 

Oman tutkimuksen tekeminen on Hämeen-Anttilalle ”henki ja elämä”, mutta hän kertoo nauttivansa paljon myös opettamisesta. 

”Töitä on paljon, mutta onneksi noin 75 prosenttia työstä tuottaa iloa.” 

Kutsumus löytyi varhain

Hämeen-Anttila löysi kutsumuksensa poikkeuksellisen varhain. Hän päätti ryhtyä professoriksi 5-vuotiaana. Siihen asti unelma-ammatti oli talonmies, koska työhön kuului lumenkolaaminen. 

Alanvalintaan vaikutti kotitausta. Isä oli tähtitieteen professori Antero Hämeen-Anttila, ja perheen lähipiiriin kuului paljon yliopistoihmisiä. Ylioppilasjuhlissa onnittelijoiden joukossa oli 17 professoria. 

Oma ala tarkentui, kun vanhemmat ostivat teini-ikäiselle pojalleen lahjaksi muinaista Egyptiä käsittelevän kirjan, joka vei mukanaan. Egyptologiasta ja hieroglyfeista kiinnostus eteni nopeasti arabian ja persian kielen opiskeluun. 

Lukiosta valmistuessaan Hämeen-Anttilalle oli selvää, että hän halusi opiskelemaan arabiaa Helsinkiin, ja nimenomaan tutkijaksi.

”Ajattelin, että minusta tulisi kielitieteilijä, mutta kulttuuri ja kirjallisuus vetivätkin enemmän puoleensa, ja kielestä tuli vain väline”, hän kertoo. 

Epämusikaalinen kotikissa

Hämeen-Anttila on tullut tunnetuksi arvostettuna arabian kielen ja islamin tutkijana, mutta myös monipuolisena kulttuurin ja kaunokirjallisuuden ystävänä.

Hämeen-Anttila sanoo, että lukeminen on täydellinen harrastus epämusikaaliselle kotikissalle, joka on laiska käymään teatterissa. Hän kertoo kokevansa jatkuvaa huonoa omatuntoa siitä, että ei ehdi lukea kaikkia haluamiaan teoksia. Erityisesti suomalainen nykykirjallisuus ja 1800-luvun brittikirjallisuus vetoavat.

Kaunokirjallisuus auttaa hänen mielestään kehittymään ihmisenä.

”Jos lukisin vain faktaa, käpertyisin ihmisenä.”

Pelkkä lukeminen ei tietenkään automaattisesti tee kenestäkään parempaa ihmistä, hän kiirehtii lisäämään. Mutta se auttaa näkemään, että maailma on monimutkainen.

”Jos joku lukee arabialaista runoutta ja nauttii siitä, väitän, että hänen on vaikea nähdä arabikulttuuria pelkästään väkivaltaisena tai naista alistavana.”

Hämeen-Anttila on pyrkinyt kertomaan islamilaisen kulttuurin keveistä ja leikkimielisistä puolista, jotka jäävät usein piiloon suomalaisessa mediassa. Hyvänä esimerkkinä on hänen teoksensa Tuhannen ja yhden yön erotiikka, joka esittelee arabialaisen kirjallisuuden kainostelemattomia ja humoristisia kuvauksia seksuaalisuudesta.

Hänen mielestään kaunokirjallisuus auttaa ennen kaikkea näkemään asioita, joihin on omassa elämässä rajatusti kosketuspintaa. Hän kertoo vaikuttuneensa Iida Rauman romaanista Seksistä ja Matematiikasta, jossa näkökulma on nuoren matemaatikkonaisen.

”Mietin lukiessani, että mikään määrä sosiologista tutkimusta ei avaisi minulle yhtä tehokkaasti hyvin erilaisen ihmisen kokemusmaailmaa kuin tämä romaani.”

Nuoret humanistit ahdingossa

Hämeen-Anttila sanoo olevansa ”humanisti henkeen ja vereen”, mutta ei innostu niin sanottujen kovien ja pehmeiden tieteiden vertailusta. Hänen mielestään yliopiston tehtävän on yrittää ymmärtää ilmiöitä kaikilla aloilla.

Hämeen-Anttila on kritisoinut näkyvästi Suomen hallituksen koulutusleikkauksia ja yliopistojen rahoituksen kiristämistä, joka osuu erityisesti teoreettiseen tutkimukseen. Kysyn professorilta, pitäisikö kulttuurintutkimuksen tulevaisuudesta olla huolissaan.

”Mieleni on niin oudosti rakennettu, että minun on vaikea olla mitään muuta kuin optimisti”, Hämeen-Anttila sanoo ja virnistää.

Hän uskoo, että jos kaikki akateemisessa yhteisössä tekevät työnsä hyvin, humanistiset tieteet pärjäävät. Toisin sanoen, jos oppiaine kukoistaa, sitä ei kovin helposti nitistetä.

Professori on kuitenkin turhautunut siihen, kuinka vähän mahdollisuuksia uraansa aloittelevilla humanisteilla on tämän päivän Suomessa. Hän on nähnyt, kuinka nuoret, lahjakkaat tutkijat ovat joutuneet luopumaan akateemisesta urasta. Se on myös yksi syy siihen, miksi hän päätti lähteä Suomesta pois.

”Jos nuorille olisi ollut tarjolla virkoja, minua ei olisi saanut Helsingistä millään pois.”

Tällä hetkellä professoria kuitenkin innostaa uusi kotikaupunki. Vaimo Virpi Hämeen-Anttila ja parin lapset asuvat yhä Suomessa, joten koti löytyy myös Vantaalta. Valtaosan ajastaan Jaakko Hämeen-Anttila viettää Skotlannissa. Hän kertoo rakastuneensa Edinburghiin jo ensisilmäyksellä. Päänvaivaa on aiheuttanut lähinnä paksu skottiaksentti.

”Muutaman kerran olen joutunut lopettamaan puhelun ymmärtämättä paljoakaan. Vastasin vain jokaiseen kysyvään äänteeseen ”Yes, excellent”.