Kaukopalvelu on rikki

Vaihtelevat säännöt ja maksumuurit ovat tehneet kaukolainaamisesta hankalaa.

 

Sosialismista tavattiin sanoa, että aate on hyvä, mutta jätkät menivät sen pilaamaan. Mittakaavaa pienentämällä samaa voidaan arvella kirjastojen kaukopalvelusta. Keksintö on mitä mainioin, mutta aivan omin voimin ja valtiovallan avustamana olemme onnistuneet sen vaurioittamisessa.

Otsikko tietysti liioittelee, kuten otsikoilla tapana on. Teknisesti ottaen kaukopalvelu sujuu verkkoviestien ja -varausten siivittämänä aivan eri tahtiin kuin muutamia vuosikymmeniä sitten. Mutta toisaalla kaukolainojen tielle on kasattu liuta vaihtelevia sääntöjä, kirjastokohtaisia käytäntöjä ja erikorkuisia maksumuureja, jotka ovat tehneet kentästä sekavan ja vaikeaselkoisen.

Ensimmäinen tukijalka katkaistiin joskus takavuosina, kun korkeakoulukirjastot alkoivat uuden asetuksen myötä periä maksuja kaukolainoistaan. Ammattikorkeakoulujen perustaminen on tihentänyt kirjastoverkkoa, mutta tuonut maksuihin aivan uutta kirjavuutta.

Isojen perässä pienetkin toimijat ovat alkaneet säätää maksujensa kanssa. Muistuu mieleen eräskin tapaus, jossa jokin paikallisjulkaisu löytyi vain erään kunnan kirjastosta. Neuvottelujen jälkeen kaukolaina järjestyi, mutta perässä seurasi 10 euron lasku.

Uuden kirjastolain mukainen maakuntakirjastojärjestelmän purkaminen sekoitti pakkaa entisestään, kuten Kirjastolehden alkuvuodesta tekemä selvitys osoittaa (KL 2/2018). Alueellisten kehittämiskirjastojen antolainaus on edelleen maksutonta, mutta maakuntakirjastostatuksen menettäneet kirjastot ovat hinnoitelleet palvelunsa joko 10 tai 15 euron hintaiseksi. Uusien maksujen myötä muutama varteenotettava ja hyvin toiminut vaihtoehto on pudonnut pelistä pois.

Maksut edustavat enimmäkseen kirjastojen ulkopuolelta tulevaa markkinaohjausta, mutta eihän siinä vielä kaikki. Kaukopalvelutilausta tekevän virkailijan on syytä pitää mielessään pitkä lista erilaisia rajoitteita, joita kirjastot ovat toistensa iloksi laatineet.

Yksi kirjasto hylkii sähköpostia ja hyväksyy vain verkkokirjaston kautta tulevat tilaukset, toinen toimittaa kaukolainansa vain Matkahuollon välityksellä. Kolmannen kohdalla täytyy muistaa, että se lähettää kaukolainapaketteja vain kerran viikossa ja neljäs on ainakin joskus ilmoittanut, että se palvelee vain oman maakuntansa kirjastoja. Mistä näitä sääntöjä oikein putkahtelee?

Vanhan viisauden mukaan ehjää ei kannata korjata. Kaukopalvelun ehdottomasti toimivin osa on valtakunnallinen Varastokirjasto. Mikä Murphyn laki on usuttanut uudistajat ja kehittäjät juuri sen kimppuun?

 

Kirjoittaja on forssalainen kirjastonhoitaja ja kaukopalvelun satunnaiskäyttäjä