Etusivu> Kirjastolehti > Kirjasto jakaa tilaa: tarvitaan sekä rauhaa että rokkia

Kirjasto jakaa tilaa: tarvitaan sekä rauhaa että rokkia

Pääkirjoitus: Oodissa tilaa riittää kaikelle, mutta pienemmissä kirjastoissa joudutaan pähkäilemään hiljaisuuden ja tapahtumien välillä.

Mies esitteli uutta Oodia. Hän kertoi, että uutta Vau-kirjastoa suunnitellessa kuunneltiin, mitä asiakkaat halusivat. Asiakkaat halusivat kahta asiaa. Hiljaisuutta ja tapahtumia.

Seminaarihuoneessa naurettiin. Moni kirjastoalalla tunnistaa nämä kaksi vastakkaista tarvetta. Molempia ihmisryhmiä pitäisi miellyttää. Hiljaisuus on perinteistä ja arvokasta. Tapahtumat ovat uutta ja tärkeää demokratiatyötä. Jotenkin ne pitäisi sovittaa yhteen.

Aina tuntuu olevan vastakkain kaksi asiaa: perinne ja uusi. Ne tuntuvat aina taistelevan samasta tilasta. Siksi jatkuvasti pitää tehdä valintoja, kumpaa halutaan.

Oodissa kahteen vastakkaiseen tarpeeseen on löydetty helppo vastaus. Kirjat tulevat kolmanteen kerrokseen, tapahtumat toiseen.

Useimmissa kirjastoissa tällainen kerrospeli ei tietenkään ole mahdollista, sillä tilaa on rajallisesti. Niinpä kirjastojen pitää tehdä kiperiä valintoja. Kuinka usein on tapahtumia, millaista äänenvoimakkuutta niissä käytetään.

Tänä keväänä julkaistussa Kirjaston ääni -tutkimuksessa havaittiin, että kirjastoja rakennettaessa ei ole mietitty tarpeeksi niiden akustiikkaa.

Raportti kuitenkin lohduttaa, että paljon on vielä tehtävissä. Äänen kantavuutta voi vähentää esimerkiksi väliseiniä rakentamalla. Jo pelkästään nojatuolien, sermien ja mattojen avulla voidaan parantaa tilan akustiikkaa. Tapahtumia ja hiljaisuutta voi saada samaan pakettiin.

Kahden vastakkaisen tarpeen ongelma ei ole täysin vieras Kirjastolehdessäkään. Meillä on kaksi yleisöä. Osa haluaa tiukkaa faktatietoa alan viimeisimmistä trendeistä. Osa lukijoista taas haluaa ymmärtää laajemmin sitä, miten kulttuuri Suomessa elää ja miten kirjasto asettuu osaksi laajempaa yhteiskuntaa.

Kirjastolehdessä olemme ajatelleet, että molempia tarvitaan, sekä tiukkaa ammattiasiaa että yleisempää kulttuuriasiaa. Mikä tärkeintä, niitä kannattaa sovittaa yhteen. Erilaisia tarpeita vertaillessa on hyvä pitää mielessä, että oikeasti kaiken taustalla on yksi suurempi tavoite: suomalaisen sivistyksen kehittäminen.