Kirjasto on punk

Ajauduin 2000-luvun alun pikkupunkkarina työllistämisohjelman kautta töihin kirjastoon. Olisin oikeastaan halunnut Oranssille taloja valtaamaan, mutta työkkärin setä ehdotti kirjastoa, kun kerran tykkäsin lukemisesta. Duunissa olikin sitten ihan tuttua porukkaa tiskin molemmin puolin: kaikenlaiset hörhöt, hipit ja punkkarit olivat mukavasti edustettuna.

Muistan itse silmät tähtinä miettineeni, että kirjastossahan jakamistalous ja yhteisomistus toimii siis niinku ihan oikeesti, toisin kuin vaikka kotikommuunissani, jossa tiskivuoro oli täysin tuntematon käsite. 

Ei ole välttämättä sattumaa, että kirjastoon hakeutuu arvoiltaan varsin avarakatseisia ihmisiä töihin. Muistaakseni 2000-luvun punktyöpaikkojen ykkössijaa piti kirjaston ohella Posti – ilmeisesti heillä oli vielä kirjastoakin sallivampi rekrytointipolitiikka. Palkan perässä tuskin kukaan päätyy kirjastoalalle. Sen sijaan rakkaus lukemiseen ja kirjallisuuteen ja halu saattaa mahdollisimman monen ulottuville erilaisia osaamisen ja tiedon kerryttämiseen sekä kulttuuriin liittyviä palveluita saavat monet meistä jäämään kirjastoon. 

Vanhana anarkistina arvostan sitä, miten meille saavat tosiaan ihan kaikenlaiset henkilöt ja porukat tulla paitsi lukemaan ja olemaan, myös tekemään ja jakamaan, kunhan vain käyttäytyvät ihmisiksi. 

Kirjaston tiloissa voi pitää näyttelyn, vaikka olisi kuinka huono taiteilija, sillä me emme ole taidekriitikoita. Bändit, joiden tosiaankin kannattaa pitää kynsin hampain kiinni päiväduuneistaan, ovat tervetulleita esiintymään tapahtumatiloihimme. Ihmisryhmät, jotka häädetään pois rautatieasemilta ja ostoskeskuksista, saavat oleskella kirjastossa, sillä meillä on samat pelisäännöt kaikille. 

Mielestäni ketään ihmistä ei taustastaan huolimatta tulisi kohdella vain passiivisena informaation tai kulttuurin kuluttajana. Jokaisella on oikeus toki osallistua, mutta myös aktiivisesti luoda, suunnitella, toteuttaa ja esiintyä halunsa ja kykynsä mukaan. Erityisesti yhteiskunnan erilaisilla haavoittuvimmilla ryhmillä ei välttämättä ole mahdollisuutta tulla kulttuurisesti nähdyiksi ja kuulluiksi, tai edes kanavia toteuttaa luovuuttaan omaksi ilokseen. 

Juuri meillä on mahdollisuus tarjota aivan kaikille pieniä onnistumisen ja oppimisen tunteita, jotka voivat olla omanarvon tunteen kannalta erittäin merkityksellisiä. Vankilasta vapailla oleva vanhempi voi tulla painamaan lapselleen pinkin ponin tämän T-paitaan kirjaston makerspace -tapahtumassa. Mutta yhtä hyvin yritysjohtaja voi pitää lähikirjastossaan näyttelyn herkistä kukkatauluistaan, jotka eivät koskaan tule päätymään yhdenkään ammattilaisgallerian seinille. 

Vastikään avatussa Keskustakirjasto Oodissa on yhdessä määritelty kaikille siellä työskenteleville yhteiset turvallisemman tilan säännöt. Niiden teesit ovat avoin keskusteluilmapiiri, muiden huomioiminen, vastuunottaminen, kunnioitus & itsemäärittely sekä työn arvostaminen. Ne voisivat yhtä hyvin (noh, ehkä viimeistä kohtaa lukuun ottamatta) olla jonkun squatin toimintaperiaatteita. 

Punk ei tosiaankaan ole kuollut. 

Kirjoittaja vastaa kirjaston kansainvälisestä toiminnasta Helsingissä.