Kirjasto teki minusta insinöörin

Kun nykynuori haluaa tietää miten polttomoottori toimii, hän kirjoittaa Googlen hakukenttään "kuinka polttomoottori toimii" tai "how does combustion engine work". Hakuosumista ensimmäiset ovat videoita.

Suurnopeuskameralla kuvattu video lasikantisen moottorin palotilasta on kieltämättä vaikuttavan näköinen, mutta ymmärtääkö siitä moottorin toimintaperiaatteen? Entä moottorin ympärillä olevat apulaitteet ja niiden merkityksen? 

Lapsuudessa ja varhaisnuoruudessani ei ollut internetiä kotikäytössä, Youtube-videoista puhumattakaan. Tietotekniikan kärkeä minulle edustivat Jokioisten kunnankirjastoon 1980-luvun lopulla hankitut tietokoneet viivakoodinlukukynineen, jotka korvasivat perinteiseen pahvikortistoon perustuvan lainauksen. 

Yksi lempikirjasarjani samaisessa kirjastossa – joka yhdessä Keksijän käsikirjan kanssa vaikutti ammatinvalintaani ratkaisevasti – oli Hauska on tietää lisää -sarja. Näissä englanninkielisestä Ladybird-sarjasta suomennetuista 50-sivuisissa, postikorttikokoa hieman suuremmissa kirjoissa kerrottiin tiiviillä tavalla ja kauniisti kuvitettuna, miten toimii auto, ydinvoimala tai vaikkapa tietokone. 

Vaikka syvällistä ymmärrystä lyhyehköt lasten tietokirjat eivät tuo – ja paksumpi jää helposti lukematta – tällaiset kirjat ovat hyödyllisempiä kuin äkkiä voisi ajatella. Jonkun asian oppiminen on huomattavasti helpompaa, kun tietää siitä jo jotain etukäteen. 

Pinnallisestakin tiedosta on hyötyä, termien ulkoa osaamisesta puhumattakaan. Tämä pätee niin peruskouluun kuin yliopistoonkin. Vaikkapa polttomoottoritekniikan syvällisiin saloihin pääsee käsiksi nopeammin, kun aivoja ei tarvitse kuormittaa moottorin osien nimien opettelulla, kun ne ovat syöpyneet mieleen tokaluokkalaisena luetusta Miten toimii auto -kirjasta. 

En liioittele sanoessani, että polttomoottorin toimintaa koskevilla perustiedoilla pötkittiin vielä Teknillisen korkeakoulun fysiikan kakkoskurssin tenttitehtävästä täysillä pisteillä läpi. 

Hauska on tietää lisää -kirjoja ei enää löydy kirjastoista, kirjakaupoista puhumattakaan. Kirjasarja kaipaisi päivittämistä: tietokoneissa ei ole enää magneettiydinmuisteja ja eikä polttomoottorissa katkojan kärkiä. Olen yrittänyt etsiä vastaavanlaisia uusia teoksia, huonolla menestyksellä. Vanhojakin pääsee lukemaan vain Kansalliskirjastossa. 

Lapsille toki tehdään laadukkaita tietokirjoja, mutta ne ovat enemmän pintaraapaisuja kaikesta. Mainiossa Tieteestä tinkimättä -kirjassa esitellään 176 sivun edestä tosiasioita kännykkäsäteilystä sähköautoihin ja evoluutioteoriasta biopolttoaineisiin, mutta mihinkään ei perehdytä syvällisemmin. Hieman sama tauti vaivaa 100 asiaa -sarjan kirjoja. Tuntuu että kirjassa vyörytetään faktaa faktan perään levottomalla kuvituksella. 

Entä pitäisikö muitakin tieteitä kuin luonnontieteitä popularisoida lapsille? 100 asiaa historiasta on positiivinen poikkeus koodausta ja luonnon ja avaruuden ihmeitä esittävässä kirjatarjonnassa. Miten olisi 100 asiaa antropologiasta tai 100 asiaa psykologiasta

Kirjoittaja työskentelee autoelektroniikan lehtorina Metropolia-ammattikorkeakoulussa