Kirjastolehden kirjavinkit: Kauno

Riitojen, välirikkojen ja kärsimysten takana oli kielletty rakkaus.

Karina Sainz Borgo: Caracasissa on vielä yö (2019 Aula & co, suom. Taina Helkamo)

”Ei tämä ollut mikään maa, tämä oli kuolemanloukko.” 

Koronavuosi mullisti monen arjen. Sen vaikutukset ulottuivat kirjallisuuteen asti ja tilastojen mukaan kevyen viihdekirjallisuuden suosio kasvoi. Empiiriset havaintoni lähipiiristä todistivat samaa. Kun maailma ympärillä oli yhtäkkiä musta, ei synkkyyttä kaivattu lisää. Toisaalta kaiken pysähtyminen paikoilleen sai monet hakeutumaan syvempien ja puhuttelevampien sisältöjen pariin. Jännityskirjallisuutta ei tuntunut yhtäkkiä lukevan enää kukaan.

Karina Sainz Borgon häikäisevän karmiva romaani nyky-venenezuelasta oli oman koronavuoteni pysähdyttävimpiä lukuelämyksiä. Kirjan alussa päähenkilö Adelaida hautaa äitinsä ja joutuu kotiin palatessaan huomaamaan, että hänen asuntonsa on vallattu. Niin voi käydä, kun vallalla ovat viidakon lait. Etsiessään turvapaikkaa muualta hän kohtaa kuolemaa, hyväksikäyttöä ja vallanpitäjien häikäilemättömyyttä, joka on turvattomuuden lisääntyessä tarttunut myös tavalliseen kansaan. Epätoivoisimpina hetkinään Adelaida palaa muistoissaan takaisin pieneen kotikyläänsä ja aikaan, jolloin kaikki oli vielä toisin. Mutta poissa ovat ne ajat. Enää vain pako on mahdollinen.

Millainen? Väkevä, vetävä ja yhteiskunnallinen

Alex Sculman: Polta nämä kirjeet (2020 Nemo, suom. Jaana Nikula)

”Surun takana häilyy toinen suru, loputtomiin.”

Alex Schulmanin autofiktiivinen uutuusromaani oli myös yksi viime vuoden parhaista. Vakuutuin jo hänen ensimmäisestään Unohda minut, jossa hän käsitteli koskettavasti lapsuutensa suurta traumaa: äitinsä alkoholismia. Se ei suinkaan ollut ainoa vaiettu asia tässä koko Ruotsin tuntemassa kulttuurisuvussa. Selvittäessään terapiassa pahan olonsa alkuperää Schulman löysi suvustaan salaisuuden, johon kaikkien ongelmat näyttivät kilpistyvän, myös hänen oma hallitsematon vihansa.

Riitojen, välirikkojen ja kärsimysten takana oli kielletty rakkaus ja sitä seurannut vuosikymmenten mittainen helvetti. Schulmanin isoäiti rakastui avioliittonsa alkuaikoina palavasti toiseen mieheen, eikä isoisä, pirullisen teräväkielinen kirjailija Sven Stolpe, päässyt siitä koskaan yli, vaan piinasi isoäidin lähestulkoon hengiltä. Läheisriippuvuus esti isoäitiä lähtemästä, vaikka rakkaus toiseen säilyi molemminpuolisena loppuun asti. Schulmanin tositarina näyttää lukijalle raastavasti sen, kuinka menneiden sukupolvien kokemukset elävät jokaisessa meissä – niin hyvässä kuin pahassakin, eikä rakkaus aina voita.

Millainen? Riipaiseva, rohkea ja aito

 

Maritta Lintunen: Kirjeitä Suolavuonolta: kertomus äänistä ja hiljaisuudesta (2020 Karisto)

”Ajatusten seulominen kirjoittamalla on kuin taikinan vaivaamista; sitkon muovaamista siihen mikä on hajallaan.”

Jo siinä vaiheessa kun olin lukenut vasta kolmasosan Maritta Lintusen uudesta romaanista, olin lähettänyt useita viestejä lukeville luottoystävilleni: Herran jestas, miten hieno kirja! Hankkikaa Suolavuono välittömästi käsiinne ja levittäkää sanaa Lintusen taidonnäytteestä. Kirjeitä Suolavuonolta on nimittäin pitkästä aikaa kotimainen kirja, jossa mikään ei töki – ei kieli, ei rakenne, ei tyyli, eivät hahmot. Se on samanaikaisesti kevyenoloinen ja syvällisen pohdiskeleva; viisas ja lempeän surumielinen kirja, jossa jokainen sana ja yksityiskohta on paikallaan syystä ja johon haluaa palata myöhemmin uudestaan.

Lintusen romaanissa on kolme eriparista henkilöä, joiden elämät kudotaan taitavasti yhteen. Sigvald Johanssen on Norjan perukoilla erakkona elelevä maailmankuulu akustiikkasuunnittelija, joka on saanut päähänsä rakentaa Suolavuonolle luonnonmukaisen äänilaboratorion, mutta siihen hän tarvitsee lapsuudenystävänsä, menestyneen liikemiehen Olaf Egnerin rahoja. Brysselissä kreikkalaissyntyinen Ariana Gramatidis taas yrittää elvyttää oman kotikylänsä kulttuuriperintöä suunnittelemalla vanhan amfiteatterin kunnostusta. Kukin heistä kantaa omalla tyylillään menneisyyden taakkaa selässään ja vasta aivan lopussa selviää, mikä on saanut Sigvaldin ja Olafin, merkillisen taisteluparin, pitämään yhteyttä kaikki nämä vuodet.

Millainen? Kaunis, runollinen ja lämminhenkinen