Kirjavinkkari: Autofiktion kääntöpuoli

Kun kirjailija kirjoittaa fiktiota, hän kirjoittaa väistämättä aina myös itsestään ja siitä, mitä on kokenut, nähnyt ja tuntenut.

Kukaan ei pysty eliminoimaan itseään kokonaan kirjoittamastaan, vaikka tarina olisi sijoitettu toiselle planeetalle. Lukijalle fiktion lukeminen on kuitenkin helppoa. Koska kaikki on potentiaalisesti fiktiota, voi vain antaa tarinan viedä. 

Autofiktion kanssa on toisin. Ainakin minä huomaan joutuvani usein pulaan. Alan miettiä asioita, joita en tyypillisen fiktion parissa pohdi koskaan. Kuten esimerkiksi sitä, tapahtuiko kaikki todella noin? Onko henkilö X oikeasti ärsyttävä? Kuinka kirjailija voi muistaa käyneensä suihkussa joulukuun 12. päivänä vuonna 1987 ja hieroneensa silloin ihoonsa laventelintuoksuista saippuaa? Miksi lukemisesta on tullut näin hankalaa? Eikö autofiktiobuumi voisi jo loppua? 

Mikäli ei pelkää kysymystulvaa, voi tutustua rohkeasti vaikka näihin kolmeen. Ne edustavat autofiktiota parhaimmillaan. Onnea matkaan! 

Édouard Louis: Ei enää Eddy (2019 Tammi, suom. Lotta Toivanen

Édouard Louis: Ei enää Eddy (2019 Tammi, suom. Lotta Toivanen

Eddy Bellegueule on pienestä asti erilainen kuin muut pojat: maneereiltaan feminiinisempi, luonteeltaan herkempi ja kasvoiltaan kauniimpi. Ahdasmielinen isä ei tätä kestä ja yrittää vääntää poikaansa väkivalloin maskuliinisemman miehen muottiin. Äidiltäkään ei tukea heru. Yhtään ystävää ei ole. Perheen elämä köyhyysrajan alapuolella on yhtä surkeaa kituuttamista. Tulevaisuus näyttää mustalta, mutta jostain kaikkien kiusaama Eddy löytää kuitenkin voiman olla juuri sellainen kuin on. 

Kirjailija Édouard Louis oli entisessä elämässään samanniminen kuin romaaninsa päähenkilö ja kirja pohjautuu hänen kokemuksiinsa. Teos aiheutti ilmestyessään Ranskassa kohun, sillä lukijat eivät voineet uskoa todeksi, että heidän maastaan voisi löytyä kuvatun kaltaista ahdasmielisyyttä, puutetta, toivottomuutta, homofobiaa ja väkivallan ihannointia. Upeasti suomennettu teos on silmiä avaava lukukokemus myös Koto-Suomen kuplissa eläville. 

 

Tom Malmquist: Ilma joka meitä ympäröi (2020 S&S, suom. Outi Menna

Tom Malmquist: Ilma joka meitä ympäröi (2020 S&S, suom. Outi Menna

Koskettavalla esikoisromaanillaan Joka hetki olemme yhä elossa lukijoita itkettänyt Tom Malmqvist itkettää taas. Jälleen hän kertoo itsestään ja omasta elämästään, mutta tekee sen tässä toisessa autofiktiivisessä romaanissaan epäsuoremmin, toisen henkilön kautta. Tuo toinen on Mikael K, raa’asti murhattu yksinäinen postilajittelija, jonka ruumis löytyi Malmqvistin kotikaupungista Huddingesta tämän ollessa teini-ikäinen. 

Mikael K:n tapaus alkaa vaivata Malmqvistia aikuisena ja hän haluaa selvittää, mitä oikein tapahtui. Tai pikemminkin: kuka ja millainen ihminen Mikael K. oli. Malmqvist liikkuu taitavasti aikatasolta toiselle ja yhdistää syvälliset pohdintansa yksinäisyydestä, unohduksesta, ihmiselämän lyhyydestä ja arvaamattomuudesta selkeäksi ja helppolukuiseksi kokonaisuudeksi. Kaiken yllä leijuu raskas surumielisyys, eikä tämä tositarina pyyhkiydy mielestä pois pitkään aikaan. 

 

Herman Koch: Suomen päivät (2020 Siltala, suom. Antero Helasvuo) 

Herman Koch: Suomen päivät (2020 Siltala, suom. Antero Helasvuo) 

Palkittu hollantilaiskirjailija Herman Koch vietti 19-vuotiaana nuorukaisena puoli vuotta Lieksassa maataloustöitä tehden. Mikä ajoi ujon nuoren miehen itäsuomalaiseen korpeen ja millaisia muistoja aikuisella Kochilla on noista ajoista? Jo silloin hankala isäsuhde leimaa hänen elämäänsä ja se jäytää häntä vielä viisikymppisenäkin. Isään kietoutuu lopulta kaikki. 

Suomen päivät poikkeaa monin tavoin Kochin aikaisemmasta tuotannosta. Tällä kertaa hän ei ole nautinnollisen piruileva – kukapa sitä nyt toisaalta itseään kohtaan häijy olisikaan - vaan on rakentanut löyhän ja tunteikkaankin kokoelman muistoistaan ja elämänsä käännekohdista. Totista autofiktioperinnettä Koch sentään vähän tökkäisee, kun hän muistelee sivukaupalla sitä, ettei oikeastaan muista yhtään mitään.