Kirjavinkkari: Pahuus kiehtoo

Tosielämän rikoksiin perustuvat elokuvat ja televisiosarjat kasvattavat suosiotaan. Mitä julmempi rikos, sitä enemmän katsojia. Mitä komeammat kasvot kaltereiden takana, sitä enemmän fanitusta.

Mikä pahuudessa kiehtoo? Miksi haluamme tietää ja nähdä, miten oikeat murhat suunniteltiin ja toteutettiin? Eivätkö fiktiiviset julmuudet riitä? Kirjallisuudessa trendit leviävät hitaammin, mutta ainakin näihin kolmeen kannattaa tutustua, jos true crime kiinnostaa. 

Truman Capote: Kylmäverisesti: totuudenmukainen kuvaus eräästä joukkomurhasta ja sen seurauksista (1966 Tammi, suom. Tauno Tainio

Tosimurha-trendin voi katsoa alkaneen kirjallisuudessa jo vuonna 1966, kun amerikkalainen Truman Capote julkaisi romaaninsa Kylmäverisesti, joka perustuu kahden kuolemaantuomitun murhaajan vankilahaastatteluihin. Koska tekijät tiedetään, kiinnostavinta kirjassa on motiivi. Miksi miehet päätyivät tappamaan nelihenkisen perheen? Mikä miesten tausta oli? Mitä he miettivät sellissä tekonsa jälkeen? 

Heti romaanin ilmestyttyä käytiin vilkasta keskustelua siitä, onko kuolemaantuomittujen murhaajien ja heidän mielipiteittensä esiin nostaminen oikein vai väärin. Capote ei anna kirjassaan siihen vastausta. Hän ainoastaan raportoi yksityiskohtaisesti ja kylmän viileästi tapahtumista. Moraaliset pohdinnat jäävät lukijan hartioille. Lukemisen arvoinen klassikko.  

Andrea Maria Schenkel: Hiljainen kylä (2009 Gummerus, suom. Leena Vallisaari

Maaliskuussa1922 tavallinen maanviljelijäperhe löydettiin julmasti surmattuna pieneltä maatilaltaan Münchenin pohjoispuolelta. Alkoi ennennäkemättömän laaja tutkinta syyllisen löytämiseksi. Yli sataa epäiltyä kuulusteltiin, mutta ketään ei koskaan pidätetty. Hinterkaifeckin tapaus pysyy edelleen yhtenä Saksan tunnetuimmista selvittämättömistä henkirikoksista. 

Andrea Maria Schenkel on siirtänyt pienoisjännärissään murhan tapahtumat 1950-luvulle ja muuttanut paikan- ja ihmisten nimet toiseksi, mutta tapaus on sama. Hänen tarinansa rakentuu kyläläisten kuvitteellisista ja arkistoista pengotuista suunvuoroista ja lukijan tehtäväksi jää päätellä, uskoako Schenkelin teoriaan vai ei. Tiivis kirjoitustyyli korostaa karua tarinaa ja teos sopii luettavaksi myös jännärigenreä vieroksuville. Kaunokirjallisesti ansiokas teos.  

Micael Dahlén: Ihmispedot (Atena 2012, suom. Tuija Tuomaala

Mitä yhteistä on maailman pahamaineisimmilla sarjamurhaajilla ja markkinoinnilla? Paljonkin, vastaa ruotsalainen kuluttajakäyttäytymisen ja markkinoinnin professori Micael Dahlén. Hän kiinnostui alun perin murhaajista juuri heidän omituisen kansansuosionsa vuoksi ja halusi selvittää, mikä saa ihmisen fanittamaan murhaajaa niin paljon, että ryhtyy kirjeenvaihtoon tämän kanssa tai tilaa tämän kasvoja koristavan t-paidan netistä? 

Jotta Dahlén ymmärtäisi ilmiötä paremmin, hän halusi päästä jututtamaan maailman tunnetuimpia murhaajia henkilökohtaisesti – ja pääsi. Samalla hän tajusi joutuneensa itsekin merkillisen tirkistelynhalun valtaan. Tässä kirjassa hän lähestyy aihetta viihteellistämisen ja brändäyksen mielenkiintoisesta näkökulmasta, eikä lukija pääse helpolla. Pelottavan koukuttava teos.