Kolmiulotteinen kirjasto

Kirjastoon on tullut toimintamuoto, jota en hyväksy.

”Kaikkeen tartutaan meillä aina mitä suurimmalla vakavuudella. Kun myrkytetään variksia, niin varikset ovat kerta kaikkiaan suuria roistoja riistamailla. Kun vihataan kissoja, niin niitä sitten vihataan ja ammutaan kuin lainsuojattomia. Kun kyyditään ihmisiä rajan taakse, niin siinä samalla yritetään viedä Ståhlbergikin. Kaikki menee mahdottomiin, aivan hulluuteen saakka.” Veikko Huovinen kirjoitti vuonna 1962 Kylän koirissa kuin nykypäivän kirjastosta.

Kun kirjastossa keksitään uusi toimintamuoto, toimitetaan sitä mahdottomiin asti. Tapahtumien järjestäminen, digitekniikka, some, omatoimisuus. Aina lähtee mopo käsistä.

Kaltaiseni Detroit-järjestelmän aikaan kirjastouransa aloittanut ei enää pysy kaikissa uudistuksissa mukana. Ensimmäistä kertaa pelkään, että putoan kärryiltä. Olen vuosien aikana vastustanut useita muutoksia, mutta aina olen yön yli nukuttuani muutokset hyväksynyt. Tänä syksynä kamelin selkä kuitenkin katkesi. Sen katkaisi 3D-tulostin.

Olen kuullut kaikki perustelut 3D-tulostimen tarpeellisuudesta. Ystäväni ja esimieheni ovat ne minulle kertoneet, vedonneet kirjastolakiin. Ei auta. Kirjastoon on tullut toimintamuoto, jota en hyväksy: teemme koneella muoviroskaa, koska meillä on kone, jolla voi tehdä muoviroskaa. Tällainen ei kuulu kirjastoni arvoihin. Ensimmäistä kertaa olen miettinyt alan vaihtoa.

Myönnän tehneeni itselleni 3D-tulostuksesta mörön, johon projisoin ärtymykseni kaikesta siitä, mikä nykykirjastossa mielestäni on pielessä. 3D-tulostus on kirjaston toiminnoissa yhtä marginaalinen asia kuin kävelysauvojen lainaus. Kävelysauvojen lainauksen pystyn itselleni kuitenkin perustelemaan, 3D-tulostusta en. Osa vastustuksestani johtuu siitä, että en halua opiskella laitteen käyttöä. En enää jaksa. Koko ajan pitää kuitenkin opiskella myös jotain järkevää, ottaa vastaan hyödyllisiä haasteita. Kerran hankittu osaaminen ei riitä koko työuran ajaksi.

Digitaalisuutta ei enää kukaan vastusta. Täydellisessä digimaailmassa robotit hoitavat ne rutiinit, joita asiakas ei itse pysty tekemään, ja vapauttavat ammattitaitoisen henkilökunnan avaamaan sisältöjä, tekemään hakeutuvaa kirjastotyötä, opettamaan medialukutaitoa. Työskentelemään asiakkaiden parissa. Näin uskon. Uskon myös maailmanrauhaan ja joulupukkiin.

Nuorilla kirjastotyöntekijöillä, diginatiiveiksi syntyneillä, on aivan eri asenne kuin meillä vanhoilla. Sellaiset kirjastopalvelut, jotka osalle meistä ovat edelleen uusia, ovat heille luonnollisia. Nuorten kirjastotyöntekijöiden asenne on, että he ovat parhaita kaikessa, ylpeitä osaamisestaan. Heille kirjasto on täynnä mediaseksikästä pöhinää. He eivät halua hautautua varaston uumeniin silittelemään Rikosta ja rangaistusta, he haluavat olla esillä ja markkinoida.

Antaa heidän hoitaa myös 3D-tulostaminen. Ehkä minäkin saan takaisin ripauksen nuoruuteni kirjastoidealismista, jos joku muu tekee sen.

Kirjoittaja on imatralainen kirjastonhoitaja