Kolumni: Annus horribilis 2020

Jos kirjaston vuosi 2020 olisi jännityselokuva, sen traileri alkaisi hallituksen toukokuisella ilmoituksella, että uloslainaaminen sallitaan välittömästi.

Lausunto aiheutti kirjastoissa liikekannallepanon. Henkilökuntaa oli etätöissä, lomautettuna tai palkanmaksu oli keskeytetty. Kukaan ei tiennyt mitä uloslainaaminen tarkoitti. Supersankareiden tavoin kirjastolaiset polkaisivat tyhjästä käyntiin järjestelyjä, joiden ansiosta asiakkaat pääsivät lainaamaan fyysisiä kirjoja kahden kuukauden tauon jälkeen. Vain puolustusvoimat olisivat pystyneet vastaavaan tehokkuuteen ja määrätietoisuuteen.

2020 oli myös yhteistoimintaneuvottelujen aikaa. Jälleen kerran kauniit sanat muuttuivat irtisanomisiksi. Onneksi kirjastojen sulkemisen ansiosta kaikki huomasivat, miten arvokasta työtä kirjasto tekee, miten tärkeä paikka kirjasto on asiakkaille. Tai siis me kirjastolaiset huomasimme. Päättäjät eivät. Meille asiakkaat tekivät tarpeellisuutemme täysin selväksi.

Kirjastojen sulkemisen aiheuttama patoutunut lainaustarve pidensi kirjastojen digiloikkaa monta metriä, jopa kilometrin. Viimein kirjastot rupesivat tosissaan hyödyntämään digitaalisuuden mahdollistamia verkkopalveluita ja asiakkaat oppivat niitä käyttämään. Seuraavan loikan pitää ehdottomasti olla toimiva ja sisältörikas valtakunnallinen e-kirjasto.

Ympäristöasiat mietityttävät kirjastossakin: Turussa kulkee maailman ensimmäinen sähköinen kirjastoauto. Kulkee huomattavasti paremmin kuin funikulaari. Lukeminen puhutti vuonna 2020 jopa enemmän kuin tavallisesti, erityisesti nuorten lukeminen. Viimein on tajuttu, että nuoret voivat lukea uusia, nykyaikaisia kirjoja, ei pelkästään klassikkoja. Nyt kun vielä jollain ilveellä saisimme nuortenkirjallisuuden näkyvyyden suhteen tasaveroiseksi aikuisten kirjallisuuden kanssa.

Tulevaisuuden uskoa kirjastoihin valaa muun muassa se, että Hämeenlinnassa vietettiin uuden, hienon kirjaston avajaisia, vaikka covid-19 kuinka yritti niitä estää. Myös Nokialle avattiin uusi kirjasto- ja kulttuuritalo. Talon nimi herätti suurta riemua Imatran pääkirjastossa, kulttuuritalo Virrassa.

Alueelliset kehittämiskirjastot jatkoivat hienoa työtään, hyvänä esimerkkinä koulutusten jouheva siirtyminen etänä tapahtuviksi. Korvessa asuva pitkämatkalainen kiittää, kun ei tarvitse matkustaa kahdeksaa tuntia neljän tunnin koulutuksen takia.

2020 oli vuosi, josta Suomen kirjastoverkko voi olla ylpeä. Kirjastoammattilaiset syöksyivät rohkeasti tulta päin, saivat pelastettua kansalaisten pääsyn tietoon, ideoihin ja kulttuuriseen aineistoon, sekä puolustivat kokoelmiaan, tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Vuonna 2021 kirjasto toivottavasti ottaa yhä enenevässä määrin kantaa tieteen, taiteen ja suvaitsevaisuuden puolesta. 

Kirjoittaja on kirjastonhoitaja Imatralla.