Kolumni: Klassikolla päähän lyömisen on loputtava

Pilalla. Nuoriso on pilalla.

Nuoriso ei lue. Ja jos lukee, lukee väärin. Se ei lue klassikoita. Tolstoita, Dostojevskia, Tšehovia.  Ei edes Anni Swania tai Edgar Rice Burroughsia.

Ei tietenkään lue. Ei nykynuorilla ole kosketuspintaa siihen maailmaan mihin meillä keski-ikäisillä sedillä ja tädeillä vielä on. Agraariyhteiskuntaan. Aikaan, jolloin syötiin pettua ja leikittiin käpylehmillä. Me keski-ikäiset olemme tottuneet kuokkimaan suota ja juomaan vedellä jatkettua piimää. Nuorilla maailma on toisenlainen. Tolstoin lukeminen on nuorelle samanlainen kokemus kuin jos me vanhukset selaisimme savitauluja. 

Ei nuorisoa kiinnosta se maailma, josta klassikkokirjat kertovat.  Nykyisin ilmestyy sellaisia hyviä kirjoja, jotka käsittelevät nuoria luonnostaan kiinnostavia aiheita. Ne kertovat siitä ajasta, jossa he elävät, siitä maailmasta, joka on heille tuttu. Ainoat lukuvaihtoehdot eivät enää ole sodat ja rauhat ja Iiris rukat ja rikokset ja rangaistukset. Tarinat orpoudesta, nälästä ja savupiippujen nuohouksesta eivät ole järin relevantteja nuorelle lukijalle.

Edeltävä sukupolvi ei ole koskaan ymmärtänyt, mitkä nuoremman polven kirjoista saavat myöhemmin klassikon statuksen. Sodan ja rauhan tuoreeltaan lukenut olisi varmasti paheksunut Vanhus ja meri -romaania. Liian ohut, liian tiivistä tekstiä, liian yksinkertainen juoni. Sieppari ruispellossa joutui Amerikassa sensuurin kynsiin, Hannu Salama Suomessa oikeuteen Juhannustanssiensa takia. Klassikot syntyvät ajan myötä. Kullekin sukupolvelle muodostuu omat sellaisensa. 

Klassikoiden lukemista tärkeämpää on ymmärtää lukemansa. Toki klassikoiden lukeminen edesauttaa lukutaidon kehittymistä, mutta ei kirjallisuuteen tutustumista pidä niillä nykyaikana aloittaa. On hyvä tietää mistä kanonisoidut klassikot kertovat ja mikä niiden merkitys kirjallisuushistoriassa on. Totta kai toivon, että nuoret lukisivat Tom Sawyerin ja Huckleberry Finnin seikkailut ja Villin lännen Katin. Välttämätöntä se ei ole. Kyllä niihin klassikoihin kerkiää tarttua aikuisenakin, jos lukeminen jää pysyväksi harrastukseksi tai elämäntavaksi. Toivottavasti mielenkiintoisten, nykyaikaisten nuorten kirjojen ansiosta jää.

Kirjastoammattilaisena olen tietenkin lukenut klassikoita. Tarzanit kaikki, jopa Rikoksen ja rangaistuksen. Tšehovin novelliin Elämäni : maaseutulaisen kertomus samastuin kovasti, Sota ja rauha sen sijaan jumittui toisen osan puoliväliin ja Iiris rukka on kokonaan lukematta. Hyviä kirjoja varmasti kaikki, vaikka en tajunnut miten Raskolnikov oli niin saamaton, että jaksoi 694 sivua jauhaa yhtä ja samaa syyllisyyttä.

Ei ole pakko lukea klassikoita, jos ei taho. Tärkeintä on oppia lukemaan, kasvaa lukemiseen. Yleissivistys ei kartu ilman lukutaitoa ja lukutaito kehittyy vain lukemalla. 

Kirjoittaja on kirjastonhoitaja Imatralla.