Kolumni: Minä olin hankintadiktaattori

Minä olin hankintadiktaattori. Minua sanottiin kirjastojen Kekkoseksi. Minä hallitsin kokoelmiani rautaisella kädellä.

Hankintatoimeni olivat hyviä. Heti ensimmäisenä päivänä käskin poistaa kokoelmista kaiken laatukirjallisuuden ja ostaa tilalle tilastoja kasvattavaa viihdettä. Sanomalehtien paperitilaukset lakkautin. Kannustin asiakkaita lukemaan päivittäiset uutisensa ePressistä. Asiallisia aikakauslehtiä kielsin hankkimasta. Niiden sijaan tilattiin kirjastoihin Seiska, Alibi ja Jallu.

Eurooppalaisten taide-elokuvien ostamisen kirjastoihin kielsin, ja niiden tilalle käskin hankkia kaikki willisit, schwarzeneggerit ja stallonet. The Expendables -sarjan käskin hankkia jokaiseen kirjastoon kokonaisuudessaan, kaikissa mahdollisissa formaateissa.

Äänilevyjen ostamisen kirjastoihin lopetin. Jo olemassa olevat vinyylilevyt siirrätin Kansalliskirjastoon. Laserlevyt kierrätin mansikanviljelijöille linnunpeläteiksi. Asiakkaiden kirjastokortteihin lisättiin mahdollisuus muodollista korvausta vastaan ostaa vuoden premium-jäsenyys Spotifyhin. 

Sisällönkuvailusta voitiin näiden toimieni ansiosta kirjastoissa luopua. Tein muitakin mahdottomalta näyttäviä tekoja. Mahdoton kävi minulle mahdolliseksi.

Lähetin ankaran myllykirjeen kaikkiin kirjastoihin ja kehotin välttämään laulavia lintukirjoja ja muuta pattereita tarvitsevaa äänekästä aineistoa. Kustantajille lähetin tiedon, että eivät enää myisi kirjastoille sellaista kartta-aineistoa, jonka taittelu alkuperäiseen muotoonsa on vaikeampaa kuin Rubikin kuution ratkaiseminen. Lisäksi pyysin heitä lopettamaan moniviestinten julkaisemisen niiden hankalakäyttöisyyden takia.

Kävelysauvat, sykemittarit, askelmittarit, 3D-tulostimet ja ompelukoneet käskin upottaa suohon. Kahvakuulat lähetin paikallisille kalastajille verkonpainoiksi. Kaikkien näiden tilalle ostatin kirjastoihin konsolipelejä, puhelimia ja tabletteja. Vuosien kuluessa sain kaiken aineiston muutettua puhelimella käytettäväksi. 

Kaiken tämän tein siksi, että kasvatin asiakkaista virtuaali-ihmisiä. Niinpä vuokra- ja ylläpitokuluja aiheuttavista kirjastorakennuksista voitiin seuraavan vuosikymmenen aikana luopua.

Ja kun sain kaikkien kirjastojen kokoelmat digitalisoitua ja kirjastorakennukset myytyä elinkeinoelämän tarpeisiin, sain asiakkaisiin mielisuosion ja hyvän tahdon, luovuin asiakkaiden ihmeeksi ja murheeksi hankintadiktaattorin virasta, enkä enää koskaan käynyt kirjastoissa. Niitä ei enää ollut.

Kirjoittaja on kirjastonhoitaja Imatralla.