Kolumni: Pahinta on, jos asiakkaalla on lempinimi

Jos koko henkilökunta käyttää etunimeäsi, liikut vaarallisilla vesillä.

Arvoisa asiakas, älä loukkaannu, jos me kirjastolaiset emme muista nimeäsi. Ole siitä ylpeä.

Jos nimesi ei ole jäänyt mieleemme, olet todennäköisesti ystävällinen ja miellyttävä asiakas. Et tee itsestäsi numeroa, et suurta draamaa henkilökunnan mahdollisista virheistä. Maksat myöhästymismaksusi mukisematta, korostamatta tärkeyttäsi veronmaksajana. Arvostat kirjastoa instituutiona, ehkä sen henkilökuntaakin hieman. Nimeäsi ei muisteta, koska olet hyvä ihminen. Suurin osa asiakkaistamme on tällaisia. Kirjastoon tullaan vapaaehtoisesti ja hyvällä mielellä.

Älä silti huolestu, jos joku henkilökunnasta muistaa nimesi. Saatat olla hyvä asiakas – toisilla vaan on oivallinen nimimuisti. Saatat olla jopa poikkeuksellisen hyvä asiakas, olet ehkä tuonut kahvihuoneeseemme jouluksi karkkia. Vaan jos koko henkilökunta muistaa sukunimesi, etunimesi tai mikä pahinta, jos sinusta puhutaan lempinimellä, kannattaa pysähtyä hetkeksi ajattelemaan.

Siinä vaiheessa, kun henkilökunta puhuu sinusta sukunimelläsi, olet syystä tai toisesta jäänyt kaikkien mieleen. ”Taas Tossavainen urputti palautuksista, Hakkarainen oli vaihteeksi kaatanut konjakit kirjalle, Tuppurainen tuli taas silmille pikalainoista.” Tässäkään vaiheessa ei kannata vaipua epätoivoon, sukunimen käyttöön saattaa joskus olla positiivisperäisiä syitä. Harvoin, mutta joskus.

Jos koko henkilökunta käyttää keskinäisissä keskusteluissaan etunimeäsi, liikut vaarallisilla vesillä. Etunimen käyttämistä ei enää selitä konvehtirasia jouluisin tai satunnaiset ärähdykset myöhästymismaksuista. Etunimellä kutsumiseen liittyy kuukausia, todennäköisesti vuosia kestänyt käyttösäännöistä valittaminen, säännöllinen ilkeily, sovinistiset vitsit, omituinen höpöttäminen, työntekijöiden ammattitaidon arvostelu tai muu vastaava henkilökuntaa rassaava käyttäytyminen. Taskukossun juominen invavessassa, puukolla uhkailu lähikirjastossa tai kyljessä olevan paiseen esitteleminen kirjastonhoitajalle ovat oivia tapoja saada henkilökunta puhumaan sinusta etunimellä.

Pahinta on, jos sinulle on keksitty lempinimi.  Silloin asiasi eivät ole hyvin. Lainaustiski tyhjenee henkilökunnasta kuin taikaiskusta, kun kuulemme äänesi, sinusta puhutaan kahvihuoneessa viikoittain, sinusta varoitetaan jokaista pätkätyöläistä ja harjoittelijaakin. Olet vuosien mittaan aiheuttanut niin monta konfliktia ja riitaa, että luulisi sinun itsekin tajuavan käyttäytymisessäsi olevan jotain pielessä.  Vaan ethän sinä tajua. Vika on aina meissä muissa.

Ei nimi henkilöä pahenna, mutta nimellä on väliä. Sukunimellä, etunimellä, lempinimellä. Silti minä useasti kaiholla muistelen Aimoa ja Römperia, heikkoina hetkinäni jopa Hammond-miestä. Vaikka heillä oli ongelmansa, olivat he sellaisia suuria persoonia, joita kirjasto ja maailma tarvitsevat. Rauha heidän levottomille sieluilleen.

 

Kirjoittaja on kirjastonhoitaja Imatralla.