Kultainen kaupunki alkaa lämmetä kulttuurille

Dubai tarjoaa päälle liimattua luksusta, mutta vähitellen pröystäilevien öljysheikkien kaupungista on kasvamassa myös maailmanluokan kulttuurikaupunki.

Dubaita vaivaa pitkään jatkunut suuruudenhulluus. Viimeisin päähänpisto on rakentaa maailman nopein juna. Magneettien avulla ilmassa kulkeva juna saavuttaa parhaimmillaan jopa 1200 kilometrin tuntinopeuden. Tavoitteena on saada juna liikkeelle Dubaista naapurikaupunki Abu Dhabiin vuonna 2020.

Magneettijunan voisi kuvitella jäävän fantasiaksi, mutta Dubai on määrätietoisesti toteuttanut kaikki aiemmatkin hullutuksensa. Kaupungissa on jo sekä maailman suurin ostoskeskus että maailman korkein rakennus, Burj Khalifa. Rannikolla on valtava, keinotekoinen saaristo, joka näyttää ylhäältä katsottuna maailmankartalta. Viime vuonna Dubaihin vietiin myös maailman suurin kelluva saarilautta, joka rakennettiin raumalaisella telakalla.

Dubain katuja kävellessä mieleen tulee ajatus, että kaiken tämän rakentamisvimman keskellä korkeakulttuuri näyttää jääneen unohduksiin. Vaikutelman täydentää vilkaisu turistioppaaseen: vesipuistoja, loistohotelleja, rantoja, samppanjaa ja luksusautoja. Missä ovat museot, kirjastot ja muut kulttuurinähtävyydet?

Ihanteena Yhdysvallat

Uusissa tienvarsimainoksissa, taloissa kuin etenkin autoissa näkyy voimakas länsimaalaisuuden ihannointi ja ennen kaikkea amerikkalaiset vaikutteet, erityisesti Hollywoodin glamour. Tyylitajunsa puolesta Dubai on kuin amerikkalaisia leffoja ahminut teini, joka on juuri perinyt hirmuisen summan rahaa, mutta ei tiedä, miten rahat voisi käyttää.

Vaikka kaupungin puitteet ovat länsimaiset, kadunkulkijoiden vaatteista näkee yhä perinteisen arabimaailman. Miehet käyttävät vaaleita kaapuja ja päähineitä. Naiset käyttävät lähes kaiken peittävää hijab-vaatetusta.

Turismin uusi mekka

Dubailla on suuria suunnitelmia. Se haluaa olla uusi globaali turismin keskus, ja tavoite on jo pitkällä. Dubaista on tullut Suomessa kolmanneksi suosituin kaukomatkakohde heti New Yorkin ja Bangkokin jälkeen, kerrotaan Hotels.com-nettipalvelusta.

Jos haluaa vain lojua rannalla, Dubai saattaa olla sopiva valinta kohteeksi. Hintataso on maltillinen, eikä turisteja huijata tai ahdistella. Taskuvarkaita ei ole. Eräs Britanniasta Dubaihin muuttanut nainen kertoo, että hän tuntee olonsa turvallisemmaksi Dubaissa kuin Lontoossa.

Rantahietikolla makoillessa pitää kuitenkin hyväksyä se, että turistin rahat menevät Dubain emovaltiolle Arabiemiraateille, joka kansainvälisen ihmisoikeusjärjestön Human Rights Watchin mukaan polkee naisten oikeuksia ja vainoaa toisinajattelijoita.

Ökyturismi ei innostanut

Sain erään työmatkan takia harvinaisen tilaisuuden viettää muutaman päivän ajan viiden tähden hotellissa, joka oli sijoitettu keskelle palmun muotoista tekosaarta lähelle Dubain keskustaa. Hotellin ylimitoitettu luksus alkoi nopeasti tuntua vaivaannuttavalta.

Löysin tekopalmujen katveesta ainoastaan yhden asian, josta vilpittömästi pidin. Se oli aurinko, joka lämmitti ihanasti maaliskuussa. Melkein kaikki muu näkemäni oli huonolla maulla toteutettua ja turistin kiusallista paapomista. Rentous ja huolettomuus loistavat ylellisyyden keskellä poissaolollaan, vaikka juuri rentoutta lomailija kaipaisi.

Kulttuuri on nyt muotia

Rikkaat sheikit ovat vähitellen huomaamassa, että timantit ja kulta eivät enää maailmalla riitä vaikutuksen tekemiseen. Jos haluaa todella näyttää menestyksenä, pitää olla myös kulttuurista pääomaa.

Ajattelutavan muutoksesta on osoituksena se, että Dubaissa asuvat sheikit sijoittavat nyt valtavia summia kulttuuriin.

Esimerkiksi muutaman viime vuoden ajan kaupungissa on alettu järjestää valtavaa mediatapahtumaa, jossa palkitaan ja esitellään parhaita opettajia ympäri maailmaa. Tavoitteena on nostaa esiin peruskoulun opettajien arkista työtä ja jakaa hyviä vinkkejä ja rahallista tukea maailman kouluille. Samalla tavoite on tietysti kohottaa Dubain mainetta kulttuurisena hyväntekijänä.

Ensi vuonna Dubaissa avataan uusi pääkirjasto. Ei ole mikään yllätys, että kirjastosta tulee hulppea ökylaitos. Sen on tarkoitus maksaa 250 miljoonaa euroa. Valmistunut rakennus näyttää taivasta kohti kohoavalta avatulta kirjalta. Sinne tulee yli puolitoista miljoonaa kirjaa.

Kolmas kulttuurisen heräämisen merkki on kaupungin ensimmäinen kansainvälisesti merkittävä museohanke. Jos aikataulu pitää, tänä vuonna avataan ensimmäinen Dubain modernin taiteen museo.

Dubain kulttuuribuumista hyötyvät sekä turistit että toivottavasti myös paikallinen väki, joka voi kirjaston avulla kouluttautua ja hakea töitä. Museon avulla kaupunkilaiset pääsevät kiinni omiin juuriinsa. Ehkä amerikkalaisen unelman rinnalle nousee muitakin unelmia.

Kulttuurisen muutoksen merkit huomaa parhaiten Dubain suurimmassa vesipuistossa. Siellä iäkkäät naiset välttelevät veteen menemistä. He viettävät aikaansa kullatut iPhonet käsissään palmujen varjossa. Sen sijaan hieman nuoremman ikäpolven naiset ovat vedessä polskimassa miesten ja lasten joukossa. Heillä on yllään uimapuvut.