Kynä päihittää tietokoneen

Miki Liukkonen kirjoittaa kirjansa käsin. Sillä tavoin kirjoittaminen on nopeaa eikä tunnu työltä.

Kuinka sopivaa. Tapaamispaikan piti olla baari nimeltään Sivukirjasto, joka oli kuitenkin remonttipölyn peitossa. Kohtaaminen vaihtui valoisaan Rytmi-ravintolaan Helsingin Kalliossa.

On mielenkiintoista tavata kirjailija Miki Liukkonen, sillä hän kirjoittaa käsin. Se on nykyään harvinaista. Tutumpi näky lienee kirjailija kahvilassa läppäri sylissään.

Käsin kirjoittaminen ei kuitenkaan ole niin epätavallista kuin mitä aluksi luulisi.

Samaan käsityöläisten joukkoon Liukkosen kanssa kuuluvat mm. kirjailijat Joyce Carol Oates, Nathan Hill, Neil Gaiman ja Jhumpa Lahiri.

Esimerkiksi Quentin Tarantino on kirjoittanut elokuviensa käsikirjoitukset käsin. 

Nopeita ajatuksia

Liukkosella on aina mukanaan mustakantinen muistikirja. Matkassa kulkee myös koneella kirjoitettuja papereita, joihin hän tekee merkintöjä kuulakärkikynällä.

Käsin kirjoittamisessa oleellista on ranneliike. Se, että teksti juoksee vasemmalta oikealle.

”Siinä on jotain fyysinen esteettistä. Myös ajattelu etenee lineaarisesti”, sanoo Liukkonen.

”Ajatukset tulevat nopeasti ja ne pitää laittaa nopeasti ylös.”

Koneella kirjoittaessaan hän käyttää taattua kaksisormijärjestelmää. Tekstiä paukutetaan ylhäältä alas.

Miten on käsialasi laita, saatko siitä selvää?

”En aina saa, varsinkin jos puhtaaksikirjoitus venyy. Muistiinpanot pitää kirjoittaa pikaisesti puhtaaksi jo saman päivän aikana.” 

Kissat häiritsevät, jos Liukkonen yrittää kirjoittaa kotona.

Punakynä korjaa

Ensimmäisessä vaiheessa Liukkonen kirjoittaa ajatukset muistikirjaan tai mille tahansa paperille, joka sattuu olemaan mukana. Liukkosen mustasta kangaskassista löytyy tällä kertaa Don DeLillon kirja Valkoinen kohina, jonka sivuille on jo ilmestynyt merkintöjä.

Seuraava vaihe on tyhjentää muistiinpanot puhtaaksi paperille. Kolmannessa vaiheessa hän tekee käsin korjaukset paperiin.

Sen jälkeen on vuorossa uusi puhtaaksikirjoitusvaihe.

Tämän jälkeen teksti menee kustannustoimittajalle, jolta teksti saapuu enemmän tai vähemmän punakynällä väritettynä.

Tavallisesti viides versio on ’valmis versio’.

”Se on sellaista marmorikuution kaapimista. Jotkut kohdat menevät ykkösellä sisään”.

Liukkonen ajatteli O:sta, että 1200-sivuinen versio on valmis. Lopullisessa romaanissa on 858 sivua. 

Vahingot sallittuja

Liukkosen mukaan Samuli Knuuti on hänelle paras mahdollinen kustannustoimittaja.

”Meillä on Samulin kanssa sama piirre: överiys ja liioittelu.”

Joskus ongelma on se, että myös ei-tärkeä on tärkeätä.

”Samuli kysyy, onko tämä tai tuo tarpeellista. Vastaan, että ei ole, mutta se on juuri siksi tarpeellista.”

Kuvataiteilija Jean-Michel Basquiat (1960–1987) saattoi työskennellessään kävellä maalaustensa päällä ruokaillen. Jos kananpaloja putosi maalauksen päälle, ne saivat jäädä siihen.

Vahingot tuovat lisää sisältöä lopputulokseen. 

En pohdi liikaa

Kirjailijan tehtävä on kaaoksen keskellä löytää sanoille oikea järjestys.

Romaanikirjailijana Liukkonen ei ole hylännyt taustaansa runoilijana.

”En koskaan varsinaisesti mieti, miten kuvata jotakin. Kuvat pulpahtavat esiin itsestään. Kirjoittaminen on inspiroitunut tila. En sen kummemmin pohdi, mitä pitäisi kirjoittaa.”

Hänen mielestään myös murresanat rikastuttavat kieltä.

”Ne värittävät kokonaisuutta ja tuovat tekstiin riitasointuja.”

”Tunnen olevani mystikko, kun selitän kirjoittamista näin, mutta se on luontevaa omalle tekemiselleni.” 

Katastrofi Lontoossa

Kirjoittaminen ei ole aina mukavaa.

Kirjoittaminen on masokistisesti hauskaa, se antaa jotain nautintoa.”

Taustalla on kuitenkin ajatus, että lopulta työ palkitsee. Todisteena tästä ovat Liukkosen Finlandia- ja Runeberg-palkintoehdokkuudet.

Liukkosella on kaksi kissaa, jotka hyppäävät viereen, kun kotona koettaa kirjoittaa.

”Siksi kirjoitan kahviloissa.”

Teknologiassa on vaaransa, jos kovalevy hajoaa. Muistivihkoon kirjoittamalla saa mielenrauhan. Tekstit ovat varmasti tallessa.

Paitsi silloin, jos muistikirja katoaa.

”Kerran Lontoon-matkallani kadotin muistikirjan. Se oli katastrofi.  Kävin läpi kaikki baarit, joissa se olisi voinut olla. Vielä viimeisenä iltana kävin vielä yhdessä paikassa. Sieltä se löytyi. Baarimikko oli laittanut sen talteen.” 

Kuulutti kirjastossa

Liukkosen esikoisromaani Lapset auringon alla ilmestyi 2013. Sitä ennen valmistuivat runoteokset Valkoisia runoja (2011), Elisabet (2012) ja proosarunokokoelma Raivon historia 2015.

Tekeillä oleva pienoisromaani valmistuu samalla tavalla kuin edellinen romaani.

”Tutkin arkisia tapahtumia. Olen nyt kirjoittanut 60 sivua ruohonleikkuusta. Samaan aikaan tuntuisi olevan tuulia jostain isommasta.”

Nuorempana Liukkonen lainasi kirjoja kilokaupalla.

Viime syksynä hän oli kirjailijavieraana Helsingin Rikhardinkadun kirjastossa.

”Lopuksi sain tehtäväksi kuuluttaa kirjaston asiakkaille suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi, että kirjasto sulkeutuu. Ei siitä meinannut tulla mitään, kun minua nauratti koko ajan. Mahtoikohan kukaan uskoa kuulutusta?” 

Muistikirja muistaa

Käsin kirjoittamalla ihminen vajoaa ihmetyksen tilaan, joka on mahdollista vain kynän ja paperin avulla.

Paperiin voi myös piirtää tai sutata. Kenties silloin ollaan lähempänä silmän ja käden maagista leikkiä, missä tiedostamaton muuttuu näkyväksi.

Liukkonen muistuttaa vielä haastattelun päätteeksi, että näyttöruudun ja näppäimistön edessä hän tuntee olevansa huonolla tavalla töissä.

 ”Se on yksinkertaisesti liian hidasta.”

Kynä on kätevä. Se kulkee kevyesti mukana, se ei mene jumiin eikä sen sovellus kaadu. Kynä on kirjoituskone ja printteri samassa paketissa.

Uutta romaaniaan valmisteleva Miki Liukkonen kirjoittaa mieluiten kahviloissa.