Etusivu> Kirjastolehti > Lapsuuden nostalgiaa Kotkassa

Lapsuuden nostalgiaa Kotkassa

Kirjojen pohjalta tehtävät elokuvat on ilmiö, joka lisää lasten ja nuorten kiinnostusta lukemiseen. Kotkan kaupungin lasten- ja nuortenosastolla työskentelevä Markku Kesti kertoo, että varsinkin nuorissa aikuisissa elokuvan menestys nostaa kirjan hitiksi. Myös kirja halutaan lukea, vaikka elokuva olisi jo katsottu.

Kirjojen pohjalta tehtävät elokuvat on ilmiö, joka lisää lasten ja nuorten kiinnostusta lukemiseen. Kotkan kaupungin lasten- ja nuortenosastolla työskentelevä Markku Kesti kertoo, että varsinkin nuorissa aikuisissa elokuvan menestys nostaa kirjan hitiksi. Myös kirja halutaan lukea, vaikka elokuva olisi jo katsottu.

Kaikki kirjaston nuoret asiakkaat eivät kuitenkaan lue ahkerasti. ”Osa lapsista ja nuorista istuu enemmän tietokoneella tai pelaa pelikonsolilla, lainaa elokuvia tai muuten vain hengailee lastenosastolla.”  

Myös kirjojen kansilla on merkitystä. Kesti on havainnut, että vanhan ja kuluneen näköiset kirjat tai tylsillä kansilla varustetut kirjat eivät kiinnosta lapsia. Sen sijaan nuoret aikuiset voivat lukea kirjan, vaikka kannet eivät olisikaan vetävän näköiset.

Kesti suosittelisi Tarzanin, Seljan tyttöjen, Bambin tai Pienen talon preerialla -sarjan kaltaisia helmiä lisälukemista kaipaaville yläkouluikäisille tai nostalgiaa etsiville aikuislukijoille.

       

TARZAN-SARJA
Edgar Rice Burroughs:
Tarzan, apinain kuningas
Suom. Seppo Ilmari
Kirjayhtymä 1990
Lainoja yhteensä: 12 (tiedot aikuistenosaston niteestä)
Lainassa viimeksi: 2010

Vuonna 1912 julkaistu Edgar Rice Burroughsin Tarzan, apinain kuningas on seikkailuromaanien ikivihreä klassikko, joka on poikinut kokonaisen kirjasarjan sekä saanut seurakseen lukemattomia elokuva- ja televisiosovituksia. Tarinasta ei puutu jännitystä eikä vaaran tuntua, kun apinoiden kasvattama Tarzan metsästää viidakon villipetoja tai taistelee vallasta apinaheimon kookkaita uroksia vastaan. Kirjan seikkailuelementit säväyttävät edelleen, vaikka ihmiskuvauksessa onkin havaittavissa vahvoja kolonialismin kaikuja. Kirjaa voi suositella lukijalle, joka haluaa populaarikulttuurin ikoniksi muodostuneen Tarzanin hahmon alkulähteille. Tarzan, apinain kuningas on viihdelukemistojen ehdotonta aatelia.

SELJA-SARJA
Rauha S. Virtanen:  
Seljalta maailman ääreen
WSOY 2001
Lainoja yhteensä: 79 (kaikki niteet)
Lainassa viimeksi: 2013

Rakastettu Seljan tytöt -sarja on hurmannut lukijasukupolven toisensa jälkeen ja lunastanut paikkansa klassisen angloamerikkalaisen tyttökirjallisuuden kotimaisena vastineena. Vuosikymmenten hiljaiselon jälkeen Rauha S. Virtanen yllätti julkaisemalla 2000-luvulla sarjaan kaksi uutta jatko-osaa. Viides osa, Seljalta maailman ääreen, irtautuu häkellyttävästi ensimmäisten osien romanttisesta idyllistä tempaamalla lukijan 1970-luvun poliittiseen myllerrykseen. Poliittinen aktivoituminen on vienyt osan aikuistuneista tytöistä toiselle puolelle maailmaa. Tapahtumien keskiössä on Chilen vuoden 1973 sotilasvallankaappaus, jota koti-Suomeen jääneet perheenjäsenet seuraavat hengitystään pidättäen ja läheistensä turvallisuudesta huolehtien.

DISNEYSTÄ TUTTU
Felix Salten:
Bambi: tarina metsästä
Suom. Sirkka Reinelä
WSOY 1954
Lainoja yhteensä: 51 (kaikki niteet)
Lainattu viimeksi: 2006

Felix Saltenin vuonna 1923 ilmestynyt Bambi on hellyttävä kertomus metsäkauriin poikasesta. Itävaltalainen Salten, syntymänimeltään Siegmund Salzmann oli juuriltaan unkarinjuutalainen ja liikkui sulavasti Wienin kirjailijapiireissä. Saltenin Bambi on taustalla myös Disneyn kuuluisassa animaatiossa (1942), jossa Bambi seikkailee valkohäntäpeurana. Alkuperäisteos seuraa piirretyn tavoin nuoren Bambin kasvua ja itsenäistymistä. Eräänä päivänä Bambin äiti on poissa ja pienen metsäkauriin on uskallettava liikkua yksin metsässä.  Saltenin teosta pidetään ympäristökirjallisuuden varhaisena klassikkona, jossa kritiikki metsästystä kohtaan on keskeinen teema.

PIENI TALO PREERIALLA -SARJA
Laura Ingalls Wilder:
Farmarin lapset
Gummerus 2005
Lainoja yhteensä: 63 (kaikki niteet)
Lainassa viimeksi: 2015

Laura Ingalls Wilder tunnetaan lapsille ja nuorille suunnatusta osittain omaelämäkerrallisesta Pieni talo preerialla -kirjasarjastaan, johon perustuu myös monet hurmannut samanniminen televisiosarja. Farmarin lapset kertoo Almanzo Wilderin, sarjan päähenkilön Lauran tulevan aviomiehen, lapsuusvuosista maatilalla 1800-luvulla New Yorkin osavaltiossa.
Kirjassa seurataan maanviljelijäperheen arkea ja uurastusta tilanhoidossa. Sunnuntaisin perhe laittaa pyhävaatteet ylle ja suuntaa kirkkoon. Kuvaukset puurtamisesta, pukeutumisesta ja ruokailusta ovat paikoin puuduttavan yksityiskohtaisia. Kertomuksen ulkokuori on varsin naiivi täynnä punaposkisten lasten kommelluksia. Taustalla on kuitenkin opettavainen ja jopa moralisoiva perusvire.