Lautapelit tulivat kirjastoon - aluksi tarvittiin innostunut virkailija ja vähän omaa rahaa

Harri Annalan mielestä lautapelejä ei pidä aliarvioida. Niiden avulla voi oppia vaikka biologiaa ja taloustietoa.

Helsingin Kirjasto 10:n pokkaritornien välistä sujahtaa esiin pitkä, ystävällisesti hymyilevä mies. Hän on kirjastovirkailija Harri Annala. Vaikka takana on täysimittainen työpäivä, hän on täynnä lämpöä ja virtaa istuessaan alas puhumaan.

”Onpa hauskaa päästä juttelemaan lautapeleistä.”

Annalaa on hauska kuunnella, sillä hän on todella innostunut lautapeleistä ja tietää niistä paljon. Innostus antoi alkusysäyksen sille, että pelit tulivat kaikkien pääkaupunkiseudun kirjastonkäyttäjien ulottuville.

Ensimmäiset hankinnat omilla rahoilla  

Syksyllä 2009 Harri Annalaa alkoi vaivata kysymys: ”Miksei Kympissä näy lautapelejä? Kirjastohan on asiakkaidensa olohuone, ja olohuoneissa pelataan lautapelejä!”

Seuraava looginen ajatus oli, että asialle on tehtävä jotain. Niinpä Annala marssi työpisteeltään ostoksille tuttuun pelikauppaan. Rahat hän kaivoi omasta lompakostaan.

Annala toi ensimmäiseltä ostosreissultaan kirjaston hyllyyn kaksi peliä, ja tästä idusta hän alkoi kasvattaa sekä pelien lukumäärää että harrastuksen tunnettuutta.

Nykyisin pelejä on lähes kaikissa pääkaupunkiseudun kirjastoissa, eivätkä ne ehdi kauan hyllyssä maata. Esimerkiksi kutakin Helsingin kirjastojen 2 000 lautapelistä lainataan keskimäärin 12 kertaa vuodessa. Annala korostaa, että vaikka idea syntyi hänen innostuksestaan, oleellisen tärkeää projektin vireillepanemisessa oli Kympin osastonjohtajan Kari Lämsän tuki.    

”Jos minulla ei olisi ollut Lämsän kaltaista esimiestä, en olisi päässyt etenemään asian kanssa. Hän antoi minulle tilaa kokeilla ilman turhaa byrokratiaa.”  

Työyhteisö tukee villejä ideoita  

Helsingin keskustaan vuonna 2005 perustettu Kirjasto 10 on aina ollut erilainen kirjasto. Alun perin Kymppi keskittyi musiikkiin ja tietotekniikkaan. Se on lähtökohtaisesti avoin kokeiluille ja ketterä liikkeissään.  

Annala tiedusteli Lämsältä, saisiko hän pienen budjetin lautapelien hankkimiseen, jottei joutuisi rahoittamaan koko kokoelmaa omasta taskustaan. Lämsän ensimmäinen vastaus oli ”totta kai”.

”Tämä on meillä Kympissä tapana. Jos idea on millään lailla toteuttamiskelpoinen, sitä lähdetään työstämään ja testaamaan. Etenkin silloin, jos kyseessä on joku aivan uusi juttu, jota kirjastossa ei ole ennen tehty”, Kari Lämsä kertoo.

Tässä myönteisessä ilmapiirissä ideoita myös syntyy. Ideat uskalletaan sanoa ääneen ja intoa niiden toteuttamiseen piisaa. Kympin henkeen kuuluu, ettei kollegan hulluintakaan ajatusta ammuta alas, vaan työkaverit sparraavat toisiaan.

”Kirjastoissa ajatellaan usein, että projektien pitää olla täydellisen valmiiksi hinkattuja, ennen kuin niitä voi ryhtyä toteuttamaan. Meillä Kympissä lähdetään siitä, että kokeillaan. Aloitetaan pienestä ja keskeneräisestäkin, ja laajennetaan kokemusten ja palautteen perusteella.”

Näin tehtiin myös lautapelien kohdalla. Lämsä kasvatti Annalan pelibudjettia sitä mukaa, kun projekti eteni ja keräsi kiinnostusta.

”Lisäsin lautapelien seksikkyyttä”  

Lautapelit eivät olleet aikaisemmin löytäneet tietään Kymppiin yksinkertaisesti siksi, ettei kukaan ollut ajatellut asiaa. Trivial Pursuitin huippusuosion jälkeen aikuiset olivat unohtaneet lautapelit. Kirjastoistakin etsittiin lähinnä Afrikan tähteä ja Kimbleä lastenosastolta. Kympin keskeinen asiakasryhmä ovat kuitenkin aikuiset.  

Annalan aloittaessa lautapelihankkeensa kirjastoissa oli jo tehty paljon työtä sen eteen, että konsolipelit miellettäisiin vakavasti otettavaksi viihde- ja taidemuodoksi samaan tapaan kuin vaikkapa elokuvat.

”Ihmisten mielikuvissa lautapelit eivät kuitenkaan olleet yhtä seksikkäitä kuin konsolipelit. Minä aloin tehdä töitä sen seksikkyyden lisäämiseksi”, Annala sanoo.  

Yhdysvalloissa syntynyt ja kasvanut Annala on pelannut koko ikänsä. Lapsena hän pelasi perheensä kanssa ja koulussa välitunnilla kavereiden kanssa. Nykyisin harrastus jatkuu Annalan omassa kolmilapsisessa perheessä. Esikoinen oppi alle kouluikäisenä pelaamaan Carcassonnea, joka on suunnattu yli 10-vuotiaille.

Vuonna 2000 ilmestynyt Carcassonne oli ensimmäisiä niin sanottuja uuden polven lautapelejä, joiden ansiosta aikuisten peliharrastus alkoi taas hiljalleen herätä henkiin. Eivät nämä pelit Kympissäkään täysin vieras asia olleet. Lautapeliseura kokoontui kirjaston suojissa kerran viikossa omine lautoineen.   

Mitä jos nappulat katoavat?  

Annala halusi tuoda pelit kaikkien kirjaston asiakkaiden saataville. Hän ei välittänyt siitä, ettei peleille ollut virallista hankintakanavaa eikä aivan alkumetreillä budjettiakaan. Hän teki ensimmäiset löydöt kirjastolle lautapeliliikkeen alepöydästä.

”Samurai ja Mykerinos. Siinä oli Kympin ensimmäinen kokoelma.”

Aluksi pelejä saattoi lainata pelattaviksi ainoastaan kirjaston seinien sisällä. Annala kannusti Lautapeliseuraa käyttämään mahdollisuutta hyväkseen, jotta kiinnostus näkyisi lainaustilastoissa. Hän pyysi pelaajilta myös ehdotuksia uusiksi hankinnoiksi.

Kympissä asiakkaiden palautetta kuunnellaan aina kiinnostuneena, ja toiveisiin pyritään myös reagoimaan. Palaute lautapeleistä oli yksituumaista: Kiva, että pelejä on, mutta mieluummin veisimme ne kotiin ja pelaisimme siellä kavereiden kanssa.

Hauska ajatus, mutta miten se toimisi käytännössä? Mitä, jos pelinappulat katoavat ja kortit nuhraantuvat matkan varrella?

”Se riski oli otettava. Meillä kirjastolaisilla on tapana ajatella, että kaiken pitää olla täydellistä ja tiukassa järjestyksessä. Tätä ajattelutapaa on ihan hyvä haastaa. Käytännössä monet pelit ovat aivan pelattavia, vaikka joku osa olisikin kadonnut”, Annala sanoo.

Vastuu peleistä siirtyi asiakkaille

Alussa Annala tarkasti kaikki palautuneet pelit ja laski, että oleelliset osat olivat tallella. Tästä tavasta hän joutui kuitenkin luopumaan, kun pelien määrä kasvoi.

”Siirsimme vastuun asiakkaille. He kertovat kyllä, jos pelistä puuttuu jotain oleellista. Lähtökohtaisesti ihmiset kunnioittavat sitä, että saavat haluamaansa aineistoa lainaan, ja pitävät siitä huolta.”

Annala kiittää hyvästä yhteistyöstä paitsi Lautapeliseuraa myös pelien oikeuksien omistajia, jotka auttoivat veloituksetta, jos peleistä katosi tärkeitä osia. Helsinkiläinen lautapelikauppa lahjoitti lisäksi Kympille yhden uuden pelin, Carcassonne-korttipelin, kirjaston viisivuotisjuhlien kunniaksi vuonna 2010.  

Vuoden 2010 loppupuoliskolla Kympin kokoelma oli kasvanut reiluun kymmeneen peliin ja ne uskallettiin lainata ulos kirjastosta. Annala valmisteli pelit lainauskuntoon ja printtasi niihin tarrat, joissa muistutettiin, että laatikko on palautettava nimenomaan Kymppiin. Pääkaupunkiseudun kirjastojen logistiikkakeskuksessa Pasilassa lautapelien olemassaolosta ei edes tiedetty.  

Seuraava askel: pelit opetuskäyttöön  

Seuraavana askelena pelitietoisuuden levittämisessä Annala alkoi hahmotella kirjaston ja koulujen yhteistyötä, jossa lautapelejä käytettäisiin oppimisen tukena.

”Enkä tarkoita pelejä, jotka ovat opetusta pelin vaatteissa. Mielessäni on useita aidosti kiinnostavia pelejä, jotka opettavat vaivihkaa esimerkiksi biologiaa, taloustietoa ja yhteistyötaitoja. Kirjasto voisi tarjota kouluille sekä pelejä että pelivinkkejä samaan tapaan kuin jo nyt tarjoamme lukulistoja.”

Annala muistuttaa, että pelaaminen on paitsi viihdettä myös sosiaalinen tapahtuma. Kaikki lapset ja nuoret eivät innostu joukkueurheilusta, ja yhdessä pelaaminen on vaihtoehto yhteisöllisen tekemisen harjoitteluun.