Miten Twitterissä voi muka keskustella, ihmettelee toimittaja Hanna Nikkanen

Häirinnän pelko rajoittaa netissä käytäviä keskusteluja ja sananvapaus on jatkuvasti uhattuna. Kirjastossa voi sentään vielä hallita keskustelun julkisuutta, palkittu toimittaja sanoo.

Lapsena Hanna Nikkanen halusi perustaa puhelinpalvelun, johon ihmiset voisivat soittaa kysyäkseen asioita. Hän ihaili kirjastonhoitajia, jotka tiesivät paljon asioita ja osasivat ohjata eteenpäin tiedon maailmassa.

Puhelinpalvelua ei koskaan perustettu, mutta tiedon keräämisestä ja sen jakamisesta tuli Nikkasen ammatti. Hänet tunnetaan palkittuna toimittajana ja tietokirjailijana, joka on ollut kahdesti Tieto-Finlandia-ehdokkaana.

Nikkasen mielestä maailmasta kertominen on tärkeimpiä vallankäytön muotoja. Erityisen tärkeää on se, kuka maailmasta kertoo. Journalistina hänen vastuullaan on kuvailla maailmaa mahdollisimman todenmukaisesti. Keskustelu sananvapaudesta on käynyt kiivaana valemedioiden ja -uutisten sekä netin vihapuheen takia. Perustuslaissa sananvapaus on määritelty oikeudeksi ilmaista ja vastaanottaa tietoa ja mielipiteitä ilman ennakkosensuuria.

”Suomalaisen toimittajan arjessa sananvapaus näkyy siinä, että sitä ei joudu ajattelemaan”, Nikkanen sanoo.

Hän on matkustellut paikoissa, joissa työ toimittajana on sulkenut ovia. Reissuilla hän on ymmärtänyt, mitä sananvapaus merkitsee.

”Sananvapaus on etuoikeus ja luksusta.”

Suomi keikkuu toistuvasti sananvapauslistausten kärjessä, josta täällä aina muistutetaan. Nikkanen on huolissaan pohjoismaisesta ylimielisyydestä, jossa omia saavutuksia hehkutetaan sokeasti.

”Suomessa on alkanut viimeisen parin vuoden aikana eräänlainen pönötyspuheiden sananvapausylistys, joka on totaalisen kritiikitön. Sananvapautta ei koskaan voida julistaa täysin saavutetuksi.”

Kirjasto on puolivarjoisa tila

Nikkanen on 35-vuotias perheenäiti, jonka koti on Helsingin kantakaupungissa. Kaksi alle kolmevuotiasta lasta varmistavat sen, että kirjastossa tulee käytyä.

Omassa nuoruudessa Nikkasen tärkeimpiä paikkoja olivat kodin lähikirjasto ja mökkipaikkakunnan pieni kirjasto.

”Koin kirjastot melko kodinomaisina paikkoina. Muistot niistä ovat samanlaisia kuin muistot vanhojen koulujen käytävistä ja omista kodeista.”

Nikkanen vietti lapsuutensa itävantaalaisessa lähiössä. Monissa alueen kodeissa ei ollut kirjahyllyä, eikä kotona lukemista välttämättä harrastettu. Kirjaston palveluja käytettiin silti. Kirjasto oli olemassa lukemista varten, luontevana olohuoneena.

Nikkanen puhuu kirjastoista puolivarjoisina tiloina. Hän tarkoittaa sitä, että kirjastot tarjoavat ihmisille rauhallisen ympäristön, jossa voi hallita keskustelun julkisuutta. Puolivarjoisessa tilassa voi puhua hyväntahtoisesti ja rakentavasti, eikä keskeneräisen ajatuksen esittäminen tunnu riskiltä. Kirjastojen kaltaisia tiloja tarvittaisiin Nikkasen mukaan vielä paljon lisää, mahdollisesti myös nettiin.

”Nyt keskustelun ja yhteisen miettimisen areena on esimerkiksi Twitter, jossa kaikki on äärimmäisen julkista ja jossa virheet tuntuvat kasvavan isoiksi, koska vastapuolen hyökkäys voi tulla milloin vain.”

Erityisen huolissaan Nikkanen on siitä, että julkisen puhumisen kynnys nousee häirinnän pelon takia niin korkeaksi, että ihmiset alkavat punnita ja valita sanojaan. Nikkanen pyrkii välttämään Twitterin kaltaisia alustoja, joissa keskusteluilla on tapana äityä väärinymmärrysten ja nokittelun sotatantereeksi.

”Minulle on edelleen täysi mysteeri, miten kukaan kuvittelee voivansa käydä merkittäviä keskusteluja niillä merkkimäärillä”, hän sanoo ja viittaa siihen, että Twitter-viestin enimmäispituus on 140 merkkiä.

Hidasta ja huolellista journalismia

Nikkasen tunnetuimpia juttuja on kollega Anu Silfverbergin vuonna 2012 Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä julkaistu Uskomaton murhenäytelmä, jossa toimittajat osoittivat Enkeli-Elisan tarinan sepitteeksi.

Lisäksi Nikkanen oli perustamassa Long Play -verkkojulkaisua vuonna 2013. Viime syksynä Nikkanen aloitti Tampereen yliopiston journalistiikan vierailijaprofessorina. Hän on tähänastisista professoreista nuorin. Hänen tavoitteenaan on opettaa tulevia journalisteja käsittelemään monimutkaisia ilmiöitä politiikassa, tieteessä ja yhteiskunnassa.

Tällä hetkellä Nikkanen vetää ilmastonmuutostyöpajaa, jonka vuoksi hän lukee paljon kirjallisuutta aiheesta. Kirjastossa tulee vierailtua lähes viikoittain. Se on myös helppo tapa tehdä lapset onnelliseksi tarhapäivän päätteeksi. ”Molemmat lapset tykkäävät hirveästi lukea. Kirjasto on epäkaupallinen tila, mutta lasten mielestä se on ihan yhtä kiva kuin kaupallinen sisäleikkipuisto.”