Näin työskentelen rasismia vastaan

Koululainen kysyy, miksi olet täällä. Turvapaikanhakija näyttää rinnassaan olevaa arpea. Tällaisia kohtaamisia Mirka Seppälä järjestää rasismin ja ennakkoluulojen kitkemiseksi. Joensuussa Seppälän työ on erityisen tärkeää, sillä kaupunki haluaa eroon rasistisesta maineestaan.

Eräänä yönä viime talvena ulkomaalaisten ja suomalaisten yhdessä tekemät lumiveistokset tuhottiin Joensuussa.

Kaupungilla on rasistinen maine. Kun jotain tällaista tapahtuu, epäilykset heräävät heti.

”Totta kai mielessä kävi, että asialla olivat rasistit”, Joensuussa kirjastossa työskennellyt Mirka Seppälä sanoo.

Joensuu sai rasistisen maineensa 1990-luvulla, jolloin kaupungin skinheadit pahoinpitelivät joukolla ulkomaalaistaustaisia ihmisiä. Maine palasi taas otsikoihin, kun Soldiers of Odin -partiot jalkautuivat kaduille.

Soldiers of Odin -liikkeen kannalta Joensuu oli kuitenkin vain yksi kaupunki muiden joukossa. Kerran saatu leima ei lähde, vaikka Seppälän mielestä kaupunki on mainettaan paljon parempi.

”Joensuussa on pikemminkin paljon rasismin vastaista toimintaa. Ihmiset täällä suhtautuvat maahanmuuttajiin varovaisen myönteisellä kiinnostuksella”, Seppälä kertoo.

Seppälä on viime syksystä asti työskennellyt Joensuun pääkirjastossa rasisminvastaisuuden puolesta. Hän on järjestänyt näyttelyjä, konsertteja, kirjailijavierailuja ja työpajoja, joissa kantasuomalaiset ovat tutustuneet uusiin kulttuureihin ja ihmisiin.

Keväällä hän järjesti teemaviikon, jonka aikana maahanmuuttajat lukivat suomalaisille vanhuksille arkihistoriaa käsitteleviä tekstejä selkosuomeksi.

”Vanhukset kommentoivat vuorostaan tekstejä, kertoivat omia muistojaan ja kyselivät, miten vastaavat asiat olivat lukijan kotimaassa. Se oli ihana, onnistunut tapahtuma.”

Rasismin syyt ovat syrjäytymisessä

Seppälä muutti Joensuuhun viime vuosikymmenen lopulla opiskelemaan teologiaa. Hän oli valmistunut Lapin yliopistosta kuvataideopettajaksi. Opettajan töitä hän teki Joensuussakin ennen kuin ”eksyi monikulttuurisuustöihin”.

Seppälä on kotoisin Piippolasta Pohjois-Pohjanmaalta, jossa hän kertoo havainneensa paljon enemmän rasismia kuin Joensuussa. Kotiseudullaan Seppälä seurasi, kuinka turhautuneet nuoret purkivat kiukkuaan kaikkeen näkemäänsä.

”Ei siellä ollut enää edes nuorisotilaa, koska sekin oli tuhottu. Nuorison suhteen oli luovutettu. Tämä lannistunut meininki tuli mieleen Joensuussakin, kun lumiveistoksemme hajotettiin.”

Joensuu ei ole mikään pikkukaupunki: asukkaita on 76 000. Mutta syrjässä se on, ainakin etelästä katsottuna. Mielikuvaa tukee se, että Pohjois-Karjalassa on maan korkein työttömyysaste, 17,2 prosenttia.

Tältä pohjalta Seppälä ymmärtää, miksi jotkut nuoret ajautuvat kaatamaan oman pahan olonsa maahanmuuttajien niskaan. Tulevaisuudessa näkyy vain työttömyyttä, osattomuutta ja epävarmuutta, joten tekee mieli etsiä syyllisiä.

”Rasistisen porukan yhteinen ajatus on, että tässä taistellaan suuren asian puolesta Suomen pelastamiseksi”, Seppälä sanoo.

Arvet kertoivat matkan syyn

Pohjois-Karjalassa kirjastot yrittävät omalta osaltaan estää sitä, etteivät syrjäytymisvaarassa olevat nuoret hankkiutuisi ääriliikkeisiin.

Kohdataan kirjastossa! -hanketta vetäneen Seppälän mielestä rasismia koskevaa tietoa ja kohtaamisia tarvitaan silloin, kun nuoret vasta muodostavat maailmankuvaansa. Siksi Seppälä on järjestänyt kirjastossa keskusteluja, joissa ovat mukana koululaiset ja turvapaikanhakijat.

”Nuoret haluavat testata nettilehdistä lukemiaan tai vanhemmiltaan kuulemiaan mielipiteitä. He kyselevät vaikkapa sitä, miksi maahanmuuttajat tänne tulevat. Muuan afgaanimies näytti vastaukseksi kolme ampumahaavan arpea rinnassaan.”

Työharjoittelu kirjastossa opettaa kieltä

Joensuun pääkirjasto on tukenut ulkomaalaisten sopeutumista ottamalla heitä töihin harjoittelijoiksi. He opettelevat työn lomassa suomen kieltä.

Tämä ei ole uutta Pohjois-Karjalassa. Lieksassa somalitaustaisia harjoittelijoita on ollut kirjastossa 1990-luvulta lähtien. Kiteellä ja Joensuun lähikirjastoissa suomea on treenattu jo vuosia.

Harjoittelu on ollut luontevaa aloittaa pienistä kirjastoista, joissa rakenteet ovat kevyitä. Työyhteisö on tottunut siihen, että kaikki tekevät kaikkea ja toimenkuvat venyvät. Pääkirjastolla väkeä on enemmän ja kullakin työntekijällä on oma, tarkemmin rajattu tonttinsa.

Seppälä on joutunut pohtimaan, millaista venymistä kirjastoalan ammattilaisilta voi pyytää.

”Onko työntekijöiden vastuulla auttaa ulkomaalaisia treenaamaan suomea? Entä saako uskontoa harjoittaa työpaikalla? Kyllä saa, mutta kollegalle on hyvä kertoa, jos aikoo lähteä työpisteeltään rukoilemaan.”

Seppälä muistuttaa, että kieliharjoittelijat ovat kirjaston työssä voimavara. Esimerkiksi arabiankielisten kirjojen hyllyyn saatiin arabiankielinen nimilappu vasta syyrialaisen harjoittelijan avulla.

”Juuri tämän tunteen haluan ihmisille antaa: että he ovat tärkeitä, että en pärjää ilman heidän apuaan. Olen myös palkannut tapahtumiin mahdollisimman paljon maahanmuuttajia erilaisiin tehtäviin, esimerkiksi cateringiä hoitamaan. He tarvitsevat ennen kaikkea työtä”, Seppälä sanoo.

Seppälän pesti päättyi toukokuun lopussa, mutta hänen työnsä tulokset jäävät osaksi kirjaston arkea. Joensuussa jatkavat muun muassa kielikahvila, tulkkipankki ja arabiankielinen atk-kurssi.  

Joensuun kulttuuri- ja kirjastopalvelujohtajan Rebekka Pilppulan mukaan projekti onnistui hyvin.

”Saimme uudenlaista väriä toimintaamme ja uusia asiakkaita kirjastoon.”

Yhteistyö maahanmuuttajaryhmien kanssa on ollut aiemmin mutkikasta, sillä monet eivät tiedä kirjaston olemassaolosta.

”Kirjastoon on vaikea tulla, jos ei edes tiedä sen olemassaolosta ja roolista suomalaisessa yhteiskunnassa”, Pilppula kertoo.

Mirka Seppälä siirtyi kirjastopestin jälkeen turvapaikanhakijoiden kotimajoitusverkoston hankejohtajaksi. Verkoston päämaja on Helsingissä, mutta Seppälän koti on ja pysyy Joensuussa. Maailmaa kiertänyt pohjoispohjalainen on juurtunut Itä-Suomeen, jossa ilo elää ja ihmiset juttelevat mielellään myös vieraiden kanssa.

”Eräs afgaanimies sanoi, että täällä ihmiset hymyilevät. Sen vuoksi Pohjois-Karjala oli hänelle ensimmäinen paikka, jossa häntä ei pelottanut.”