Näin Viro kirjoittaa nyt

Uusi virolainen kirjallisuus pureutuu maan kipeään lähihistoriaan ja kurkottaa maagiseen realismiin. Esittelemme neljä nimeä, joista toivottavasti kuullaan pian Suomessakin.

Vahur Afanasjev – rankkaa tekstiä mustalla huumorilla

Vahur Afanasjev

Vahur Afanasjev kirjoitti viime vuonna romaanin, joka loksautti virolaisten leuat auki. Serafima ja Bogdan kertoo Tarton lähellä sijaitsevan Peipsi-järven alueen vanhauskoisten elämästä historian myllerryksessä.

Jumalanpelkoista vanhauskoisten yhteisöä koettelevat milloin toinen maailmansota, milloin kommunismi, joka yrittää pyyhkiä uskonnon ja vuosisatoja vanhan perinnekulttuurin jäljettömiin.

Vaikka Afanasjevin teoksen historiallinen konteksti on laaja, kirjan fokus on yksittäisissä ihmiskohtaloissa: miehen ja naisen henkisesti väkivaltaisessa liitossa, lapsen suhteessa tunnekylmään isäänsä, kostossa, vastuussa ja rakkaudessa.

Ei ole liioiteltua sanoa, että Afanasjevin teos on nyt kaikkien kirjallisuudesta kiinnostuneiden virolaisten huulilla. Siitä puhutaan illallispöydissä ja ruoditaan kirjablogeissa.

Teos voitti myös arvostetun Viron kirjailijaliiton palkinnon vuonna 2017.

Vuonna 1979 syntynyt Vahur Afanasjev opiskeli Tarton yliopistossa kauppatieteitä ja on työskennellyt toimittajana, mainosalalla sekä EU-virkamiehenä Brysselissä.

Kirjoittamisen hän aloitti runoista, joista ensimmäiset julkaistiin netissä jo 1990-luvun puolivälissä. Hänen ensimmäisen painettu runokokoelmansa Kandiline maailm (Neliskulmainen maailma) ilmestyi vuonna 2000 ja ensimmäinen romaaninsa Kastraat Ontariost (Eunukki Ontariosta) vuonna 2005.

Vasta Serafima ja Bogdan on kuitenkin nostanut hänet suuren yleisön tietoisuuteen.

Afanasjevin tyyliä kuvaillaan ”sosiaalisesti kriittiseksi maagiseksi realismiksi”, joka on maustettu mustalla huumorilla. Hänen runoissaan ja romaaneissaan seikkailevat muun muassa loismadot, murhaajat, korruptoituneet journalistit, robotit ja yksinäiset homomiehet.

Kirjoittamisen lisäksi Afanasjev tekee lyhytelokuvia ja dokumentteja sekä säveltää kokeellista musiikkia. 

Kai Aareleid – perhesuhteita maailmanhistorian varjossa

Kai Aareleid

Kai Aareleid valittiin vuonna 2016 vuoden virolaiseksi kirjailijaksi, mutta harva suomalainen on kuullut hänestä.

Asiaan tulee toivottavasti muutos tänä vuonna, kun Aareleidin vuonna 2016 ilmestynyt romaani Linnade põletamine (Kaupunkien polttaminen) ilmestyy suomeksi nimellä Korttitalo (Kustantamo S&S).

Korttitalo kertoo yhden perheen elämästä sodan runtelemassa Tartossa toisen maailmansodan jälkeen. Perheen ainoa tytär kuuntelee sivusta vanhempiensa keskusteluita. Hän ei ymmärrä kaikkea mitä he sanovat, mutta näkee, miten heidän liittonsa vähitellen hajoaa. Kodin ulkopuolella Stalin kuolee ja Neuvostoliitto tiivistää otettaan Virosta.

Teosta on kehuttu tarkkanäköiseksi ja intiimiksi perhedraamaksi, jossa pienen perheen kohtalo rinnastuu pienen kansan kohtaloon neuvostovallan alla.

Korttitalo on Aareleidin toinen romaani. Hänen esikoisromaaninsa Vene veri (Venäläinen veri) ilmestyi 2011. Se kuvaa diplomaatin vaimon elämää Pietarissa, ja myös siinä henkilökohtainen nivoutuu yhteiskunnalliseen.

Aareleidin molempia romaaneja kehutaan tarkasta tunteiden ja ihmissuhteiden kuvaamisesta.

Vuonna 1972 syntynyt Aareleid on valmistunut dramaturgiksi Teatterikorkeakoulusta Helsingistä ja kääntäjäksi ja kustannustoimittajaksi Tarton yliopistosta. Hän on kääntänyt viroksi espanjan-, portugalin-, englannin- ja suomenkielistä kirjallisuutta.

Kai Aareleid harrastaa lavarunoutta ja lavaproosaa. 

Paavo Matsin – absurdin ja groteskin tutkija

Paavo Matsin

Lähitulevaisuudessa Viroa hallitsee jälleen Tsaarin Venäjä. Viljandin kaupungin siluetti on sipulikupolien muotoinen ja kaduilla kolistelevat raitiovaunut, joita koristaa kaksipäinen kotka.

Suurin osa virolaisista on lähtenyt pois Viljandista ja heidän tilalleen on muuttanut sekalainen seurakunta venäläisiä taskuvarkaita ja muita pikkurikollisia sekä muusikoita.

Kaupungin uusien asukkaiden elämä suistuu raiteiltaan, kun venäläisen kirjallisuuden klassikko, itse Nikolai Gogol ilmestyy Viljandiin.

Tällaiseen absurdiin maailmaan sijoittuu Paavo Matsinin romaani Gogolin disko (2015), joka on voittanut sekä Euroopan unionin kirjallisuuspalkinnon että Viron kulttuurirahaston vuotuisen parhaan proosateoksen palkinnon. Tänä syksynä teos ilmestyy myös suomeksi Savukeidas Kustannuksen julkaisemana.

Gogolin diskoa on kehuttu sen vallattomasta venäläisvaikutteisesta kielestä, vauhdikkaista juonenkäänteistä sekä äärimmäisestä koukuttavuudesta.

Vuonna 1970 syntynyt Matsin asuu itse Viljandissa, ja onkin sanonut Gogolin diskon olevan ylistyslaulu kotikaupungilleen.

Paavo Matsin on koulutukseltaan teologi, mutta ei ole koskaan työskennellyt pappina. Sen sijaan hän on toiminut opettajana ja kirjallisuuskriitikkona – ja 2010-luvulta alkaen myös kirjailijana. Hänen salatieteitä käsittelevä esikoisromaaninsa Doktor Schwarz – alkeemia 12 võtit (Tohtori Schwarz – alkemian 12 avainta) ilmestyi vuonna 2011. Toinen romaani, vuonna 2013 ilmestynyt Blue Guard (Sininen vartija) on omistettu Latvian pääkaupungille Riikalle.

Matsin hyppää teoksissaan usein absurdin ja groteskin puolelle ja on kiinnostunut elämän oudoista ja nyrjähtäneistä puolista. 

Eda Ahi – loppusointuja Ukrainan kriisistä

Eda Ahi

Lyriikka elää Virossa nyt kukoistuskauttaan. Uusia runoilijoita pulpahtelee esiin joka puolelta, paljon tiuhempaan tahtiin kuin proosakirjailijoita. Kulttuurilehdet kuten Värske Rõhk ja Sirp julkaisevat säännöllisesti aloittelevien runoilijoiden tekstejä ja haastatteluita, ja tuovat heitä näin suuren yleisön tietoisuuteen.

Tämän hetken nuorista runoilijoista hehkutetuin lienee Eda Ahi (s. 1990). Häntä pidetään Virossa sukupolvensa äänenä, ja kriitikot ylistävät hänen omaperäistä tyyliään ja rytmiään.

Ahin runot ovat loppusoinnullisia ja täynnä sanaleikkejä. Hänen palkittua esikoisrunokokoelmaansa Maskiball (2012) on kuvailtu klassiseksi runoudeksi, mutta samalla yllättäväksi, leikkisäksi ja riemastuttavan ilkikuriseksi.

Varsinkin Ahin viimeisimmät runokokoelmat, vuonna 2014 julkaistu Julgeolek (Turvallisuus) ja vuonna 2017 julkaistu Sadam (Satama) ovat kuitenkin paikoin hyvin tummasävyisiä, melankolisia ja vakaviakin.

Osa Ahin runoista käsittelee esimerkiksi Ukrainan kriisiä. Hän tuntee Ukrainan tilanteen hyvin, sillä runoilijanuransa ohessa hän on työskennellyt ihmisoikeuksien parissa Ukrainassa.

Kaksikieliseen virolais-venäläiseen perheeseen syntyneen Ahin runoissa kuuluvat venäjän kielen ja kulttuurin vaikutteet.

Ahi on kertonut haastatteluissa rakastavansa venäläistä kirjallisuutta mutta mainitsee tärkeimmäksi kirjalliseksi esikuvakseen silti Betti Alverin (1906 – 1989), yhden vironkielisen runouden suurimmista klassikoista.