Etusivu> Kirjastolehti > Oikeusjuttujen aika on ohi, sanoo kirja-alan verkkokauppias Antti Ypyä

Oikeusjuttujen aika on ohi, sanoo kirja-alan verkkokauppias Antti Ypyä

Booky tunnetaan kirjojen verkkokauppana ja kovana neuvottelukumppanina, joka ei epäröi viedä kilpailutuksia oikeuteen. Esittelemme yhtiön toimitusjohtajan Antti Ypyän.

 

Kirjastokentällä yllätyttiin, kun vuoden alussa kuultiin uutinen. Kirjojen verkkokauppa Booky osti kirjastoille aineistoja välittävän Suomen BTJ:n. Kuntien kirjastoaineistomarkkinoille Booky tuli noin kuutisen vuotta sitten. Sen jälkeen useampikin kirjasto ja kunta eri puolilla Suomea on saanut selvittää aineiston hankintakilpailutuksiaan oikeudessa.

Booky.fi verkkokirjakauppa on perheyritys, joka perustettiin Ypyän opiskeluaikana. Yhtiön omistaa Ypyän lisäksi hänen veljensä Lauri sekä molempien puolisot Kim Tolppola ja Minna Härkönen.

Antti Ypyä tuli kirja-alalle melkeinpä vahingossa. Ensimmäinen opiskelupaikka oli Teknisessä korkeakoulussa, mutta ala ei tuntunut ihan omalta ja Ypyä vaihtoi lääketieteeseen. Hän oli teekkarina töissä käytettyjä lukiokirjoja myyvässä Jamerassa. Lääketieteen opiskelijana Ypyä huomasi, että kurssikirjojen saatavuudessa oli puutteita.

”Lääketieteellisessä tiedekunnassa on sellainen hieno tapa, että joka kurssilta valitaan yksi ihminen, joka hoitaa kurssikirjat koko vuosikurssille. Ajattelin, että tarvitseeko niitä nyt Akateemisesta lähteä ostamaan vai voisiko tässä tehdä opintojen ohessa vähän bisnestä. Perustimme yhtiön kirjahankintaa varten, ja meniköhän siinä kaksi vuotta, kun kaikki Suomen lääkikset tilasivat kurssikirjat meiltä”, Ypyä sanoo.

”Silloisen Jamera-kollegan kanssa mietittiin, voisiko toimintaa laajentaa. Siitä sitten perustettiin vuonna 2005 Booky.fi verkkokauppa, jossa oli jo mukana nykyiset osakkaat, broidi ja meidän kummankin puolisot.”

Verkkokauppa laajeni muuhunkin kirjallisuuteen. Bisneksen makuun päässyt Ypyä huhki ensi vuodet kirjalähetysten parissa kotonaan. ”Ekat kirjat pakattiin punavuorelaisessa yksiössä, neljännessä kerroksessa ilman hissiä, asunnossa, jossa samaan aikaa asui kaksi ihmistä.”

Lapsuuden lukuharrastus ja kirjastonkäyttö saattoi vaikuttaa siihen, että miehen kohtaloksi koitui kirja. Lapsena Ypyän pääasiallinen vapaa-ajanviettotapa oli lukeminen. Englantilaisen koulun oppilas kävi ahkerasti Munkkiniemen kirjastossa. ”Ehkä siksi kirjat olivat helppo tuote lähestyä”, Ypyä pohtii.

 

Menestys tuli yllätyksenä

Bookyn verkkokauppa kannatti ja tilantarve kasvoi. ”Ensimmäisinä vuosina myynti melkeinpä kaksinkertaistui vuodessa”, Ypyä muistelee. Opinnot jäivät. ”Olen tällainen ikiteekkari ja valelääkäri”, Ypyä sanoo ja naurahtaa.  

Viime vuonna Booky.fin liikevaihto oli 19 miljoonaa. Vaikka Suomi on kärvistellyt lamassa, Bookyn myyntikäyrät ovat sojottaneet ylöspäin. Yllättikö menestys? ”Yllätti, kun ajatuksena oli alkuun vain opiskeluhommien sivutoimi.”  

Aluksi Booky suuntautui kuluttajiin ja kirjastokentältä asiakkaina olivat vain ammattikorkeakoulujen kirjastot. Vuonna 2010 asiakkaaksi saatiin Hansel, valtion yhteishankintayksikkö, jonka myötä väylä avautui valtionhallinnon ja yliopistojen kotimaisen kirjallisuuden hankintoihin. Vuonna 2014 Booky voitti taas Hanselin kilpailutuksen.  

 

Raamit kaulassa markkinoille

Vuonna 2012 Booky alkoi laajentaa yleisiin kirjastoihin. Ypyällä on selitys siihen, miksi Booky on ollut niin monta kertaa oikeudessa. ”Mielestäni tarjouspyynnöt oli laadittu niin, ettei siellä vertailtu, kuka on edullisin. Kilpailutukset olivat aika urautuneita ja vanhoihin toimintatapoihin asettuneita. Vertailuperusteet olivat epäselviä ja syrjiviä, ja silloin ainoa tapa lähteä kyseenalaistamaan järjestelyä oli viedä kilpailutuksia markkinaoikeuteen.” 

Ypyä toteaa, että paljon juttuja voitettiin, ja tarjouspyyntöjen laatiminen muuttui selkeämpään suuntaan. Bookyllä on ollut lähes parikymmentä juttua markkinaoikeudessa. Kaikki eivät ole tulleet omasta aloitteesta eikä Booky ole kaikkia juttuja voittanut. Aiempi kilpailija BTJ tutkituttaa myös oikeuden kautta Bookyn voittamaa kilpailutusta. Kunnat kirjastoineen ovat havahtuneet kilpailutusten yksityiskohtiin ja oikeutta käyneitä osapuolia löytyy eri puolilta maata.  Bookyn aktiivisen oikeudenkävijän maine ei ole kentällä yksinomaan positiivinen.

Ypyä ei tunnu erityisemmin välittävän ristiriitaisesta maineesta ja monista oikeudenkäynneistä. Hän on suuntaamassa seuraavaan vaiheeseen eikä kadu toimintatyyliä. ”Viimeisen vuoteen en ole yhtään valitusta tehnyt. Se puoli on rauhoittunut, ei siksi, etten olisi viitsinyt valituksia tehdä vaan siksi, että tarjouspyynnöt ovat parantuneet.” Korkeimmassa hallinto-oikeudessa käsittelyssä olleen Tampereen kaupunginkirjaston kilpailutuksen voitti Booky. Joensuun kirjaston hankintojen oikeudenkäynnit kustannustuotteiden hankinnasta ja niihin liittyvistä referensseistä voitti kaupunki sekä markkinaoikeudessa että korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Ypyän mielestä markkinoille tulo vaati räväkkyyttä. ”Kun markkinatilanne oli tiukka, markkinoille tulo edellytti tiettyä aggressiivisuutta. En koe sitä negatiivisena terminä, markkinahaastaja yleensä toimii aggressiivisesti ja pyrkii ravistelemaan alaa. Siinä olemme onnistuneet.”

Ypyä sanoo, että myynnillä vakuuttaminen ja se, että odotetaan neljän vuoden sopimuskausien kokemuksia on liian hidas tie markkinoille. ”Eihän asiakkuuksia saa muutoin kuin kilpailutuksien kautta.” Hän on myös ehdottanut kustantajille alan kirjavien hinnoittelukäytäntöjen selkiyttämistä, mutta palaute on ollut hänen mukaansa hyvin torjuvaa.

Useat kokeneet kirjastoalan ammattilaiset arvostelevat Bookyä hinnoittelusta. Kirjahankinnoissa on kustantajien suositushintoja ja nettohintoja ja hinnoittelua tuotteille, joita ei vielä ole. Keskustelua ja oikeudenkäyntejä syntyy mm. siitä, mitä hintoja luvataan ja mistä hinnoista alennusprosentteja lasketaan.

BTJ:n haastamasta Bookyn kilpailutuksesta Ypyä toteaa, että yritykset jatkavat erillisinä toimijoina, mutta juttua ei viedä sitä oikeusastetta pidemmälle, missä se nyt on. Vaikka Bookyllä on ollut useita oikeusjuttuja, ovat lakiasiat olleet etupäässä Antti Ypyän hoidossa. ”Lakiyksikkö olen lähinnä minä”, hän sanoo. Lakiopintoja hänellä ei ole. Osaaminen on karttunut työn ohessa.

 

Ypyä opettelee delegoimaan

Lakiosaamista tulee konserniin lisää, kun BTJ Finlandin uudeksi toimitusjohtajaksi siirtyi Kirjakauppaliitosta OTK Katriina Jaakkola. BTJ:n aiempi toimitusjohtaja lopetti kaupan myötä työt BTJ:ssä omasta halustaan.

Yrityskauppa tuo yrityksiin oman turbulenssinsa. Ypyän työtäkin kauppa muuttaa. Ypyä siirtyy kummankin yrityksen hallituksen puheenjohtajaksi.  ”Opettelen delegoimaan”, hän sanoo. Muut omistajat jatkavat tehtävissään. Veli hoitaa ulkomaisten tuotteiden tilauksia, hänen puolisonsa vastaa asiakaspalvelusta ja Kim Tolppola kotimaisista ostoista.   

Bookyllä on nyt noin 40 työntekijää. Yhdessä BTJ Finlandin kanssa yrityksillä on jo lähemmäs 100 työntekijää ja konsernin liikevaihto on noin 40 miljoonaa. Markkinaosuus on yleisen kirjallisuuden myynnissä noin 17 prosenttia ja sivuillaan Booky ilmoittaa olevansa kirjallisuuden verkkokauppana Suomen suurin. 

Bookyn pääkonttori muutti Vantaalle viime syksynä. Sinne samoihin 700 neliön tiloihin, joiden yhteydessä myös kirjavarasto on, on tarkoitus myös BTJ Finlandin muuttaa kesäkuuhun mennessä. Ypyä toteaa, että BTJ:llä on pitkäaikainen suhde ja hyvä dialogi kirjastokenttään ja sitä kehitetään. Booky keskittyy kuluttajakauppaan, logistiikkaan ja konsernin IT-palvelujen tuottamiseen.

”Tukitoimintoja yhdistetään, mutta BTJ:n palvelut säilyvät ennallaan ja niitä ryhdytään kummankin yrityksen toimesta kehittämään.” Irtisanomisista Ypyä ei osaa vielä sanoa, mutta hän toivoo, että toimintojen yhdistämisestä mahdollisesti vapautuva työvoima voidaan käyttää kasvuun ja uusiin palveluihin.

Kasvun strategiaa

BTJ Finlandin ostaminen on osa Bookyn kasvustrategiaa. Ypyä oli BTJ- kaupassa aloitteellinen. Kauppaa hierottiin noin vuoden verran. ”Jos Bookyllä on ollut aggressiivinen maine, niin BTJ:n maine on positiivinen. Se on iso vahvuus. Ehkä pystymme sitä lokaa, jota olemme päällemme heittäneet, saamaan jatkossa pois toimimalla BTJ:n kanssa yhdessä eikä verisinä kilpailijoina.”

Ypyä sanoo, että kaikkiin BTJ:n nykyisiin liiketoiminta-alueisiin panostetaan. Suunnitteilla on myös koko kirjastoalaa palvelevia ihan uusiakin avauksia, mutta niistä Ypyä ei kerro vielä enempää. ”Ehkä vuoden kuluttua”, hän kiertelee.

Ypyä näkee, että e-kirja on tulevaisuutta. Siihen panostetaan tulevaisuudessa myös kirjastojen tarjonnassa. Hän ei kuitenkaan usko, että sähköinen kirja korvaa painetun. ”En jaksa uskoa, että sähköinen kirja söisi kokonaan painetun pois. Ehkä kirjallisuuden sisällöille löytyy e-kirjan myötä uusia käyttäjiä.”

Antti Ypyä ei ehdi enää lukea samalla tavoin kuin lapsuudessaan, mutta parikymmentä kirjaa vuodessa tulee kuitenkin luettua. Ypyä lukee matkoilla, ja matkapäiviä kertyy vuodessa paljon. Viime vuonna hän oli 100 yötä hotellissa. Lomamatkoihinkin liittyy usein työntekoa. Niin nytkin matkalla Intiaan, jossa hän palaveerasi Delhissä mahdollisen IT-alihankkijan kanssa ja lomaili Goalla. Puolet vuodesta Ypyä viettää kesämökillä Sysmässä, jossa kahden kissan isäntää miellyttää ulkona puuhastelu ja kaikenlainen käsillä tekeminen. ”Kukat, puutarhanhoito…Olemme kumppanini kanssa puuhastelijoita, ei voi vain olla. Aina pitää olla tekemistä. Sellainen olen ollut pienestä pitäen.”