Oliko viime kesä kylmä vai lämmin? Ei hajuakaan

Katja Kallio pohtii kolumnissaan, miksi historiallinen romaani lumoaa.

 

Viime kesänä minulla oli hurja lomaromanssi. Sattumalta käsiini osui brittikirjailija Christopher Isherwoodin omaelämäkerrallinen aikalaisromaani Cabaret - Jäähyväiset Berliinille, ja se oli menoa. Oliko viime kesä kylmä vai lämmin? Ei hajuakaan. Minä vietin sen 1930-luvun alun Berliinin homobaareissa ja halvoissa vuokrahuoneissa Isherwoodin ja hänen boheemin seurakuntansa kanssa. Natsit ja kommunistit rähinöivät kaduilla ja poliisi vartioi mielenosoituksia. Olin mukana katsomassa kun berliiniläiset naureskelivat natsien pompöösille toilalulle ja olivat varmoja, että vuoden päästä kukaan ei noita pellejä muistakaan.  Siitä seurueesta ainoastaan minä tiesin, että kyllä muistettaisiin.

Viime aikoina on puhuttu historiallisten romaanien buumista Suomessa. En osaa sanoa kirjoitetaanko niitä nykyään todella enemmän kuin ennen. Mutta ihme se ei olisi. Aivan kuten Isherwood aikanaan, mekin elämme maailmanhistorian käännekohdassa. Emme tiedä mihin suuntaan maailma on syöksymässä, tunnemme vain syöksyn vauhdin ja voiman.

Historiallisessa romaanissa voidaan jo kertoa mitä menneisyydessä tapahtui, ja miksi. Voidaan esittää tulkintoja siitä missä kohtaa ihmisten ja kansojen tiet kääntyivät, ja nähdä että ihmisellä on taipumus kulkea samoja reittejä vuosikymmenestä toiseen. Tässä on historiallisen romaanin erityinen kauneus ja lohtu: käsittämättömästä tulee hetkeksi käsitettävää. 

Oma hyytävä kauneutensa on nykyhetken syöksyyn heittäytyvällä romaanilla, joka ei tunne tulevaisuutta sen enempää kuin ihmiset joita se kuvaa. Cabaret tanssii rotkon partaalla silmät sidottuina. Lomaromanssi tällaisen romaanin kanssa paljastaa meille, että me olemme nyt yhtä sokeita, yhtä uhkarohkeita kuin nämä ihmiset silloin. Yhtäkkiä kuulemme kuinka sora rapisee rotkon tyhjyyteen omien askeltemme alta. Mutta mekään emme osaa kuvitella pohjaa johon sora osuu, ja siksi käännämme selkämme rotkolle kuin sitä ei olisi olemassakaan, ja sanomme vain: mennään seuraavaan baariin ystävät kalliit. Ilta on vasta nuori.