Espoossa päätettiin lopettaa musiikkitallenteiden hankinta vuodesta 2021 alkaen. Kysyimme muilta isoilta kirjastoilta, seuraavatko ne perässä.
”Mielenkiintoinen ja rohkea ratkaisu”. ”Tuntuu melko uskaliaalta jättää kokonainen taiteen- ja aineistolaji hankinnan ulkopuolelle ja sen kokoelma uusiutumatta”.
Näin isojen kirjastojen henkilökunnat kommentoivat Espoon päätöstä lopettaa musiikkitallenteiden hankkiminen vuoteen 2021 mennessä.
Kysyimme Helsingin, Turun ja Tampereen kaupunginkirjaston henkilökunnalta, syntyykö Espoon päätöksestä muille kirjastoille esimerkki, josta otetaan mallia. Ei ainakaan toistaiseksi. Tallenteiden käytön hiipuminen on kuitenkin tosiasia ja Espoon tapaus eräänlainen huipentuma väistämättömälle.
”Tallennehankinnat todennäköisesti loppuvat luonnollista kautta, eli silloin kun äänitteitä ei julkaista enää fyysisenä kappaleena”, Helsingin kaupunginkirjaston yhteisten palvelujen päällikkö Virva Nousiainen-Hiiri sanoo.
Tilastoja tuijottamalla tilanne on karu. Vuonna 2010 Suomessa lainattiin 7 miljoonaa äänitettä, mutta lainausten määrä romahti viime vuoteen mennessä 2,5 miljoonaan. Pudotus on vaikuttanut kirjastojen aineistomäärärahoihin ja levyjen hankintoihin. Lainausmäärät eivät kasva, vaikka kokoelmaa kasvatettaisiin.
”Linjauksessa ja hankinnassa pitää tehdä yhteistyötä kimpan sisällä ja seurata tarkasti lainaus- ja kokoelmatilastoja, hankintaehdotuksia ja asiakaspalautteita. Toivon, että cd-levyjen valitsijat pystyvät kohdentamaan supistuvan määrärahan järkevällä tavalla”, Turun kaupunginkirjaston palvelupäällikkö Kaisa Hypén sanoo.
”Mietimme vielä monta kertaa, miten Helmet-musiikkivarasto ja Kuopion varastokirjaston kokoelmat saadaan näkyviksi verkkomaailmassa ja myös kirjaston fyysisessä tilassa”, Virva Nousiainen-Hiiri pohtii.
Jos fyysisten tallenteiden hankkiminen lopetetaan, musiikkiosaston työntekijöiden tehtävät kohdennetaan musiikkiharrastuksen muiden osa-alueiden tukemiseen.
Hankintojen lopettamisessa kokonaan nähdään kaikissa kolmessa kirjastossa riskejä.
”Varmasti kuihtuvat kokoelmat vähentävät asiakkaiden kiinnostusta ja mahdollisuuksia löytää kokoelmista mieluisaa lainattavaa”, Tampereen kaupunginkirjaston kokoelmapäällikkö Maarit Helén arvelee.
Musiikkia kulutetaan yhä enemmän striimaten eli suoratoistolla netin kautta. Isoissa kirjastoissa on käytössä muun muassa klassiseen musiikkiin erikoistunut Naxos-striimauspalvelu, mutta populaarimusiikin saralla vastaavaa isompaa vaihtoehtoa ei ole tarjolla. Onko kirjastoilla edes saumaa pärjätä Spotifyn, Bandcampin tai Soundcloudin kaltaisia suoratoistopalveluiden rinnalla? Kaikkien kolmen kirjaston näkemys on pessimistinen.
”Uusia avauksia olisi toki mieluista saada, mutta palvelun tarjoajat ovat pääsääntöisesti monikansallisia tai yhdysvaltalaisia yrityksiä, joiden näkemykset kirjastomarkkinoista eivät ole aivan samansuuntaisia kuin meillä täällä Suomessa”, Nousiainen-Hiiri sanoo.
”Minusta tämä kisa on jo hävitty. En usko, että kirjastot pystyisivät tuottamaan tällä sektorilla mitään sellaista lisäarvoa asiakkaille, mikä tekisi toimintaan osallistumisen kirjastoille järkeväksi toimintamuodoksi”, Maarit Helén arvioi.
Kommentit:
Tuomas Pelttari, Suomen Musiikkikirjastoyhdistyksen puheenjohtaja:
Musiikkisisältöjen verkkopalveluiden suunnittelijana ja musiikkikirjastoammattilaisena olen huolestunut sisältöjen ja löytämisen ilon puolesta. Miten taata kunnan asiakkaille se, mitä nykyinen Laki yleisistä kirjastoista edellyttää? Lain kuudennen pykälän mukaan Yleisen kirjaston tehtävänä on:
1) tarjota pääsy aineistoihin, tietoon ja kulttuurisisältöihin;
2) ylläpitää monipuolista ja uudistuvaa kokoelmaa;
3) edistää lukemista ja kirjallisuutta;
4) tarjota tietopalvelua, ohjausta ja tukea tiedon hankintaan ja käyttöön sekä monipuoliseen lukutaitoon;
5) tarjota tiloja oppimiseen, harrastamiseen, työskentelyyn ja kansalaistoimintaan;
6) edistää yhteiskunnallista ja kulttuurista vuoropuhelua.
Erityisesti huolta minulle tuottaa mahdollinen tulkinta kohdista 1 ja 2. Monet isonkin kirjaston musiikkiosastot hankkivat vain yhden kappaleen kutakin uutuusaineistoa. Entä jos sitä yhtäkään ei hankita? Seutukirjasto ja kuntarajat ylittävä kellutus voivat helpottaa pitenevän varausjonon kanssa, mutta Helmet-kirjastokuntia on vain neljä. Jos suuri pääkaupunkiseudun kirjasto lopettaa uutuushankinnan kokonaan, niin miten käy varausjonojen? Ne pitenevät entisestään.”
Miika Miettunen, Espoon kaupunginkirjaston kirjastopalvelupäällikkö:
Espoon musiikkikokoelmia koskeva päätös on kahtalainen: välittömästi luovumme laajoista cd-levyjen avokokoelmista, ja hankinnan lopetamme 2021. Espoolaiselle kirjastoelämälle avokokoelmapäätös on isompi. Musahankintamme on jo vuosien ajan pienentynyt kuin pyy maailmanlopun edellä, ja tämän tien pää näkyy vuodessa 2021.
Päätöksiä perustellaan blogikirjoituksessani ”Musiikkikokoelmat 2020”. Asian pihvin voi tiivistää: otamme käyttöluvut vakavasti. Emme yritä selittää mustaa valkoiseksi. Siirrämme toiminnan painopisteitä sinne, missä toimintamme on asiakkaille relevanttia, vaikuttavaa ja kirjaston yhteiskunnallisia tavoitteita tukevaa.
Kun musakokoelmien käyttö on sinnikkäistä satsauksista huolimatta surkean pientä, tavallinen tapa kirjastoissa on ollut katsoa muualle ja jatkaa kuin ei mitään. Tämä toimintatapa toimii kyllä lyhyellä tähtäimellä, mutta pitemmällä tähtäimellä poliittisten päätösten korjausvelka kasvaa. Sisältö surkastuu, kuoret jäävät.
Toinen toimintatapa on ”elvytys”: vähentämisen sijasta vaikkapa lisätään hankintaa, tai polkaistaan pystyyn some-kampanjoita, joilla kehitystä pyritään kääntämään. Eli elvytetään levyjen kysyntää. Onnistuminen on vaikeaa, kun pyritään kääntämään ”ison pyörän” suuntaa. Mutta perustankin voi kyseenalaistaa: onko tämä mielekäs julkisen toiminnan tavoite? Musiikki on itseisarvo, levyt eivät. Musiikkia kuunnellaan tänään enemmän kuin koskaan, ja tarjonta on parempaa kuin koskaan. Ongelma on, että kuuntelu ei kulje kirjaston kautta, vaan hoituu kaupallisilla palveluilla – ilmaisilla ja maksullisilla. Kenen ongelma tämä on, asiakkaiden vai instituution?
