Porilainen kirjastonhoitaja Arja Palonen antaa työssään itsestään tarkoituksella ”vähän pöljän kuvan”

Arja Palonen on vinkannut kirjoja yläkouluikäisille jo kymmenen vuoden ajan. Kirjavinkkaus vie valtaosan Palosen työajasta.

Kirjavinkkari, aikuisbaletin harrastaja, juoksija, runoilija, some- ja seurakunta-aktiivi. Muun muassa näillä sanoilla porilainen kirjastonhoitaja Arja Palonen, 35, kuvailee itseään.  

”Kirjavinkkauksen piti kestää vain vuoden pari, mutta se lähti ihan lapasesta”, Palonen kertoo.   Nyt hän on vinkannut kirjoja yläkouluikäisille jo kymmenen vuoden ajan.

Kirjavinkkaus vie valtaosan Palosen työajasta.  

Palosen luona käy vuoden aikana noin sata ryhmää, joille hän vinkkaa kirjoja. Opetussuunnitelma ja opettajien toiveet vaikuttavat vinkattaviin kirjoihin. Vuodesta toiseen mukana ovat säilyneet Mary E. Pearsonin Kuka on Jenna Fox? ja Kirsi-Marja Niskasen Vastaamatta jääneet puhelut. Ideana on se, että vinkkausten avulla nuoret löytävät myös muita kuin huippusuosittuja kirjoja.  

Palonen ei osaa sanoa, kuinka paljon nuoret lukevat, mutta ainakin he lainaavat paljon kirjoja. Itse asiassa nuorten lainausmäärät ovat vuodesta toiseen olleet kasvussa. Kirjojen lisäksi elokuvia lainataan paljon. Videopelit ovat suosittuja. Lautapelit ovat tulleet takaisin. Toisin kuin voisi luulla, nuoret eivät juurikaan halua lukea e-kirjoja, vaan toistaiseksi voiton vievät kovakantiset.

  ”Valitettavaa on se, että vaikka lasten ja nuorten lainamäärät ovat kasvussa, sitä ei aina ylätasolla pidetä niin tärkeänä. Resursseja ei anneta niin paljon kuin johonkin muuhun työhön. Nuorilta ja lapsilta on helppo viedä, sillä he eivät kirjoittele sanomalehtien tekstaripalstoille tai soittele kirjastonjohtajalle.”  

Muihin osastoihin verrattuna lasten- ja nuortenosastolla käy suuri määrä ryhmiä koululuokkien vierailujen ansiosta.   Porissa kaupungin työntekijöitä on lomautettu pitkin syksyä. Palosen mukaan tilanne on kireä jouluun asti. Pääkirjastossa törmää kylttiin, jossa pahoitellaan palvelun heikentymistä lomautusten takia.

  Palosen mukaan henkilökunnan lomautukset näkyvät esimerkiksi siten, että päällekkäin tapahtuvat asiat heikentävät toisiaan. Esimerkiksi kirjavinkkausten aikana hyllyt saattavat olla epäjärjestyksessä tai tiski saattaa olla tyhjä.    

Palonen tunnetaan niin kirjastoalalla kuin Porissakin varsinkin nuorten keskuudessa. Kaupungilla liikkuessaan hän kokee olevansa nuorille kirjaston edustaja.   Hänen pukeutumistyylinsä on värikäs. Otsahiukset ovat kirjamessujen jäljiltä vihreät. Ne ovat samanväriset kuin Porin kirjastoauto. Korvissa killuvat hehkulamppukorvakorut, jotka hän hankki kirjamessuille.   Palonen arvelee, että nuorten on helppo lähestyä häntä rennon ulkonäön takia.  

”Kun laitan tietyt vaatteet päälle, minusta tulee vinkkari. Yritin kerran pitää mustia farkkuja, mutta siitä ei tullut mitään, sillä kaikki kommentoivat mustia farkkujani. En jaksaisi tehdä niin innolla tätä työtä, jos en saisi olla oma itseni.”  

Palonen viihtyy nimenomaan lasten- ja nuortenosastolla. Siellä hän voi esimerkiksi istua tiskin takana juuri niin rennosti kuin haluaa ja heilutella pikkuisille. Hänen ei tarvitse olla asiallisesti.  

”Jos menisin aikuistenosastolle, alkaisin väännellä naamaa, jos mitään muuta ei voisi tehdä.”   Palonen toivoo, että työntekijät toisivat rohkeammin kirjastoon harrastuksiaan. Hän järjesti Juosten kirjastoon -tapahtuman viime keväänä. Siinä kirjaimellisesti juostiin kirjastosta toiseen, yhteensä 12 kilometrin lenkki.

  ”Pitäisi hyödyntää enemmän työntekijöiden omia intohimon kohteita, harrastuksia ja sitä, miten niitä voisi hyödyntää kirjastossa. Jos asiaan on henkilökohtainen ote, sen järjestää eri tavalla ja siihen ottaa eri lailla kantaa.”  

Työssään Palonen saa tehdä pitkälti sitä, mistä tykkää. Aiemmin hän teki erilaisia hahmoja vinkatessaan kirjoja lapsille. Peppi Pitkätossu näyttäytyi uudelleen tänä syksynä, kun lukudiplomi uudistettiin.

  ”Minulla on hillitön huomion ja esillä olemisen tarve, ja kirjastossa kukaan muu ei halua olla esillä. Saan tehdä mitä vaan.”    

Sosiaalinen media muutti työtä   Vuosien varrella tiedotusmaailma on muuttunut täysin sosiaalisen median takia. Porin kirjastot käyttävät somea ahkerasti. Facebookissa ja Instagramissa viestiminen on välitöntä ja käytännöllistä, Palosen sanoin sisältö on ”ihan pöljää”. Kirjasto oli ensimmäisiä toimijoita, jotka alkoivat Porissa päivittää sosiaalista mediaa.  

”Meillä ei ole mitään raskasta työryhmää, vaan viestintä on lähtenyt ihan oman innostuksemme kautta, ja se näkyy. Saamme yllättävän paljon palautetta some-elämästämme.”   Palonen suosii somea myös henkilökohtaisessa elämässään. Koti on Paloselle latautumispaikka ja töiden jälkeen puhelin menee loppuillaksi äänettömälle. Vain äidin puheluihin vastataan.

  Paloseen saa parhaiten yhteyden sosiaalisessa mediassa. Hän päivittää ahkerasti Instagramia ja Facebookia. Instagramissa hän tuo esille oikeaa arkea ja mokia. Facebook taas perustuu kirjoittamiseen ja humoristiseen ilmaisuun.

  ”Some on helppo kanava, koska siellä voi valita milloin on läsnä. En harrasta semmoisia harrastuksia, joissa käydään kahvilla.” 

 

Tämän vuoden kirjamessuilla Palonen oli paitsi satakuntalaisen kirjaston edustajana myös satakuntalaisena runoilijana. Häneltä on ilmestynyt kolme runokirjaa, joista viimeisin vuosi sitten. Runoja hän on kirjoittanut lapsesta asti.   ”Tunteeni ovat hyvin isoja, eivätkä ne mahdu minuun”, Palonen kuvailee. Siksi hän kirjoittaa runoja.   Hänen runonsa eivät ole pöljiä ja hauskoja, vaan enneminkin ahdistavia.   ”Palautteen mukaan en näytä yhtään siltä kuin runoni. Runous on selkeästi erilainen osa minua, ja se tulee tunnemaailmasta ja sellaisesta, jota en ehkä töissä näytä.”  

Palonen piti pitkään runoilijaminänsä visusti itsellään ja erossa muista rooleistaan. Hän ajatteli runoilijan roolin heikentävän työroolia. Julkiseksi hän teki harrastuksensa, kun toisen runokirjan julkistamistilaisuus pidettiin työpaikalla Porin pääkirjastossa. Kirjamessuilla esiintyminen oli suuri ulostulo.   Runot Palonen löysi nuoruudessaan, jolloin häntä kiusattiin. Hän pakeni kiusaamista kirjastoon ja pysähtyi runohyllyn eteen. Runoja hän on kirjoittanut siitä asti, mutta ajatteli alussa, ettei se ole mitään oikeaa hommaa.  

”Lopetin kirjoittamisen ja päätin, etten enää kirjoita. Sitten kirjoitin salaa itseltäni vähän.”   Sittemmin hän aloitti runoblogin kirjoittamisen, eikä sen jälkeen ole lopettanut.   Nuorten parissa hän nykyään viihtyy, koska on itse ollut omien sanojensa mukaan hankala nuori. Hän oli ahdistunut ja huonokäytöksinen. Murrosikä oli vaikea.

 ”Ymmärrän, että nuoruus voi olla hankalaa aikaa.”   Nuoret huomioidaan Porin pääkirjaston lasten- ja nuortenosastolla esimerkiksi siten, ettei siellä tarvitse olla erityisen hiljaa.   Lokakuun alussa järjestettiin vuotuinen japanilaisen sarjakuvan mangan tapahtuma jo kuudetta kertaa. Tapahtuma sai alkunsa lasten ja nuorten aloitteesta.  

Palonen haluaa olla asiakaspalvelutyössä helposti lähestyttävä. Siksi hän laittaa mangatapahtumassa kissankorvat päähänsä, vaikkei mangaa harrastakaan. Mielenkiintoinen ajatusleikki on se, millaisen roolin Palonen rakentaisi, jos hänet siirrettäisiin vaikka kotipalveluun vanhuspuolelle.   ”Pitäisi olla kohderyhmälle helposti lähestyttävä, ja tämä ei välttämättä ole sitä.”   Palonen antaa itsestään puheliaan ja rennon vaikutelman. Kaikki on kuitenkin tarkkaan harkittua.  

”Annan itsestäni vähän pöljän kuvan tarkoituksella, mutta todellisuudessa mietin kaiken tosi tarkkaan, korviksista lähtien. Tuon omaa persoonaani esiin, mutta sekin on mietitty juttu, että miten tuon.”

 Fyysisellä olemuksella Palonen luo oikean tunnemaailman. Niin hänen monet roolinsa pysyvät erillään.