Rosa Liksom: “En halua kirjoittaa koukuttavasti”

Liksom kerää materiaalia kuin tutkija, kahlaa aineistossaan vuosia ja varoo tekemästä lukuromaania.

190 sivua, joiden kirjoittamiseen meni kuusi vuotta. 

Kirjailija-kuvataiteilija Rosa Liksomin viime syksynä ilmestynyt Everstinna on pieni, perusteellinen ja painokas kirja. Keskeisenä miljöönä Lappi, teemoina väkivalta ja rakkaus. 

Tämä kaikki on Liksomille tyypillistä. 

Ensinnäkin: Liksom ei välitä polveilevista ja koukuttavista “lukuromaaneista”. Jos hänelle annetaan 800-sivuinen kirja, hän hyppii luvusta toiseen, lukee pätkiä sieltä täältä. Harva yli 400-sivuinen kirja on hänestä riittävän hyvä. 

“Minulla ei ole aikaa lukuromaaneille”, Liksom sanoo ja pehmentää vähän: “Tai ei ainakaan tähän mennessä ole ollut.” 

Sitä paitsi hän lukee selällään maaten, eikä tiiliskiviromaaneja jaksa kannatella pitkään. 

Liksomin mielestä kirjan ei pidä olla viihdyttävä vaan asiapitoinen. Hän lukee eniten tietokirjallisuutta, on aina lukenut. Fiktio tuli kuvaan vasta, kun Liksom oli 35-vuotias. 

Toiseksi: Liksomin romaanityöskentely on hidasta ja tarkkaa puuhaa. 

Kaikki alkaa taustatutkimuksesta. Liksom sanoo olevansa kirjastojen suurkuluttaja. Hän haalii kotiin valtavan läjän lainakirjoja ja tankkaa niitä, kunnes projektin pääpiirteet ovat selvillä. Sitten hän palauttaa lainat ja ostaa muutaman pääteoksen itselleen.  

Perusteellisuus liittyy Liksomin taustaan. Hänestä piti tulla kulttuuriantropologian tutkija. 

Kolmanneksi: Liksom kirjoittaa isoista asioista. Kirjailija Annikki Kariniemen tarinaan pohjautuva Everstinna kuvaa sokeaa rakkautta, silmitöntä väkivaltaa ja sodan mielivaltaisuutta. Pahuutta, jota saattaa ilmetä kenessä tahansa, kun olosuhteet ovat otolliset. 

“Pyrin asian painavuuteen. Haluan, että jokainen kirjani kappale on miettimisen arvoinen.” 

Rosa Liksom työskentelee hitaasti ja toivoo samaa lukijoiltaan. “Kirjojani voi lukea vaikka sivun päivässä.”

Kommentaattoriklaani auttaa 

Kirjoittajana Liksom luottaa vaistoonsa. Hän penkoo ja luonnostelee pitkään, voi hylätä vaikka satasivuisen tekstin, jos parempi idea tulee vastaan. 

Niin kävi Everstinnan kanssa. Aiempi käsikirjoitus jäi kesken, kun hän alkoi perehtyä Kariniemen tarinaan. 

Liksom perehtyi moneen muuhunkin asiaan, esimerkiksi sotahistoriaan. Materiaalia kertyi tuttuun tapaan valtavasti. 

“Niin se minulla romaanien kanssa menee. Tiedän jo ennalta, että tulen karsimaan paljon.” 

Kun tärkeimmät taustatyöt on tehty ja kirjakasat raivattu, Liksom aloittaa kirjoitus- ja lukukierrokset. Hänellä on monta ateljeekriitikkoa, jotka kommentoivat teosta sen eri vaiheissa. 

“En ole tekstistäni mustasukkainen. Voin tehdä melkein mitä tahansa muutoksia, jos ehdottaja vain perustelee ne hyvin.” 

Everstinnan kohdalla Liksom keskusteli kommentaattoriensa kanssa esimerkiksi hahmojen psykologisesta uskottavuudesta, romaanin rakenteesta ja historiallisista yksityiskohdista. 

Kierrosten myötä kirjaan ilmestyi monta uutta käännettä. Yksi esilukijoista sai Liksomin jopa heittämään kerronnan aikarakenteen päinvastaiseksi kuin ensimmäisessä versiossa. 

“Tunnen paljon kirjailijoita, jotka ovat hirveän tarkkoja tekstistään eivätkä haluaisi muokata sitä yhtään. Minulle tärkeintä on sisältö.” 

Yhtäkkiä murre myy

 Romaaninteon viimeinen vaihe on hiominen, joka vei tällä kertaa noin vuoden. Siinä iso rooli on luottokustannustoimittaja Harri Haanpäällä

“Hänen kanssaan vaihdetaan sanojen paikkoja, siirretään lauseita ja poistetaan pieniä pätkiä.” 

Vaikka Liksom vierastaa koukuttavuutta, sujuvuutta hän haluaa. Teksti ei saa tuntua vaikealta. Siksi tornionjokilaakson murteella kirjoitetun Everstinnan esilukijoina oli myös helsinkiläisiä parikymppisiä. 

“Viidennen polven stadilaisia. Kellään ei ollut vaikeuksia ymmärtää kieltä.” 

Liksomin mukaan Everstinna on hänen teoksistaan ensimmäinen, jonka murre ei ollut markkinointimielessä haitta. 

“Olin ajatellut, että murteen takia kirjaa vierastetaan, mutta siitä tulikin myyntivaltti.” 

Vielä Reitarin (2002) kohdalla pohjoista kielenkäyttöä pidettiin vaikeana. 

Liksomille Lappi on tärkeä sijainti – kaikissa hänen kirjoissaan käydään Lapissa – ja tietysti syntymäpaikka, mutta kotiseutukaipuusta hän ei kärsi. Paluu ei ole suunnitelmissa. 

“Asuin 15 vuotta mettäkylässä ja vielä kolme vuotta Rovaniemellä lukion takia. Katson, että se riittää Lapista kirjoittamisen pohjaksi.” 

Liksom viihtyy Helsingissä. Se on hänestä “tosi mahtava kaupunki”, koko on sopiva ja lentokenttä lähellä. 

Venäjä-asiantuntija matkustaa 

Finlandia-palkitun Hytti nro 6:n (2011) jälkeen Liksom on viettänyt entistä vähemmän aikaa kotonaan ja työhuoneellaan. Työstä on tullut matkapainotteista. Kirjallisuusfestivaalit ja markkinointitapahtumat seuraavat toisiaan, eikä se haittaa Liksomia lainkaan. 

“Tällainen järjestely sopii minulle loistavasti. Olen viihtynyt jokaisessa maassa, jossa olen käynyt.” 

Maailmalla ei olla kiinnostuneita Suomesta, Liksom sanoo. Suomen sijaan häneltä kysellään aina Venäjästä, jonne Hytti nro 6 enimmäkseen sijoittuu. 

Kysymysten aiheet vaihtelevat venäläisestä nykykirjallisuudesta Putinin Suomen-vierailuihin.

“Kuinka monta karhua Venäjältä tulee vuosittain Suomeen? Onko Venäjällä pakkotyöleirejä? Toimiiko Venäjällä internet?” 

Liksom vastailee mielellään. Hän käy usein Venäjällä ja on aika hyvin perillä maan tilanteesta. 

Harvat Suomi-aiheiset kysymykset liittyvät yleensä ilmastoon. Liksom joutuu kertomaan, ettei esimerkiksi Helsingissä ole enää talvisin juuri lunta. Se on kuulijalle kauhea pettymys. 

Veistoksia virkkeiden sijaan 

Romaaniluonnos, jonka Liksom Everstinnan takia jätti kesken, saa yhä odottaa hetkeään, jota ei välttämättä koskaan tule. 

Nyt Liksom keskittyy kuvataiteeseen, minkä Everstinnan markkinoinnilta ja kolumnien kirjoittamiselta ehtii. Hänellä on tämän vuoden aikana kaksi isoa näyttelyä, joihin on tulossa maalauksia, installaatioita, veistoksia, videoita ja valokuvia. Näyttelyjen sijainteja ei ole vielä lupa paljastaa. 

Ensi vuonna Liksom aloittanee uuden romaaniprojektin. Tai ehkä ei, tai ehkä jo huomenna. Aihe on kyllä tiedossa. 

“Mutta voihan se muuttuakin, niin kuin viimeksi. Jokin ajaa ohi.” 

Liksom pitää tutkimisessa erityisesti siitä, kun löytyy jotain ennakkokäsitysten tai aiemmin opitun vastaista. Keskeneräiset projektit ja hylätyt aiheet eivät häntä harmita. 

“Jääpähän perikunnalle julkaistavaa.” 

Rosa Liksom 

  • Kirjailija-kuvataiteilija
  • Syntynyt Ylitorniolla 7. tammikuuta 1958
  • Asuu Helsingissä
  • Tunnetuimpia teoksia romaanit Hytti nro 6, Kreisland ja novellikokoelma Yhden yön pysäkki