Sinunkaupat naisten kanssa

Kun alkaa kirjoittaa romaania oikeasti eläneistä ihmisistä, kulkee tuntosarvet pystyssä.

Teoksessaan Venho kuvaa Sylvi Kekkosen ja tämän edesmenneen ystävän Marja-Liisa Vartion yksityistä keskustelua, sekä kuvanveistäjä Essi Renvallin ponnisteluja Sylvin muotokuvan parissa. Kiitoksensa Venho päättää näin: Sylville, Marja-Liisalle ja Essille kuuluu kiitos yhteisestä matkasta […]. Minun on nyt jo teitä ikävä. 

Kirjailijan suhde kuvaamiinsa naisiin on ollut hyvin läheinen, ja sinunkaupat on tehty, kenties jo alkutaipaleella. 

Sinunkaupat elämäkerturin ja elämäkerran kohteen välillä ovat  puhuttaneet kirjailijoita jo pitkään. On ollut taipumus tehdä yksipuolisia sinunkauppoja naisten kanssa, niin elävien kuin kuolleidenkin, mutta miesten ei. 

Kirjoitetaan ”Eevasta” tai ”Ainosta”, mutta ei ”Veskusta” vaan ”Loirista”. Kysymys kuuluu: pönkitetäänkö näin vanhaa jakoa siihen, että julkinen tila kuuluu miehille ja yksityinen naisille? 

Totta on, että riippumatta siitä kuinka henkilökohtaisia kerrottavat asiat ovat, etunimen käyttö lisää intiimiyden illuusiota. On häkellyttävää, kuinka voimakas yksityisyyden tunne tulee esimerkiksi Miki Liukkosen haastattelusta WSOY:n tuoreessa Kirja-lehdessä jo pelkästään siksi, että siinä Liukkosesta käytetään nimeä Miki. 

Romaanin tilanne on toinen. Siinä missä elämäkerta tai haastattelu on vielä jonkinlainen julkinen tila, romaani on jo itsessään intiimi tila, yksityinen huone, jonne lukija astuu avatessaan kirjan kannen kuin oven. Kun kyseessä on todellisen henkilön huone, romaanikirjailija on koputellut samalle ovelle pitkään ja varovasti ennen kuin on uskaltautunut sisään. 

Kun hän sitten sisään astuttuaan alkaa väistämättä ottaa vapauksia henkilöhahmonsa suhteen, vain omaan oikeudentuntoonsa sekä päähenkilöä kohtaan tuntemaansa rakkauteen luottaen, sinunkaupat ovat välttämättömät, vaikka sitten yksipuolisetkin. (Missään ei ole sanottu että päähenkilö alkaa välttämättä sinutella kirjailijaa. Se on hänen oma asiansa, eikä kirjailija voi vaikuttaa siihen.) Mutta romaanikirjailija ei ole gynekologi; hän ei voi kaivella toisen sisuksia ja samalla teititellä häntä. Hänen on sinuteltava ja saatava sinutella päähenkilöään. Vähitellen hänen on uskallettava ryhtyä myös isännöimään huonetta, jonne hän nyt on päähenkilönsä seuraan asettunut. 

Istua tämän rinnalla kun ovi avautuu ja lukijat astuvat yksi kerrallaan sisään, ja näyttää näille miten huoneen omistajaa sopii puhutella.