Tällä pitäisi pärjätä kuukausi

Korkeakoulutettu kirjastotyön ammattilainen on kyllästynyt antamaan työtään lahjaksi.

Kirjastoammattilaisten palkkataulukko, luvut vuodelta 2018. Lähde: Tilastokeskus ja KT Kuntatyönantajat.
Kirjastoammattilaisten palkkataulukko, luvut vuodelta 2018. Lähde: Tilastokeskus ja KT Kuntatyönantajat.

Palkkapäivä. Kun pakolliset maksut ovat livahtaneet tililtä, tuijotan epäuskoisena saldoa. Tälläkö pitäisi pärjätä kuukausi? Miksi palkka ei riitä enää edes elinkustannuksiin? 

Omassa virassani kelpoisuusvaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto ja täydet kirjastoalan opinnot. Käytännössä ne eivät riitä mihinkään. Työn vaatimukset kasvavat jatkuvasti ja osaamista täytyy päivittää. Miksi siitä ei makseta? 

Soitan kunta-alan asiantuntijoiden Kumulan toiminnanjohtajalle Jussi Närille. Hän tunnistaa tilanteen. 

”Ongelmana on, että kirjasto näyttäytyy kansalaisille ja kuntalaisille kokoelmana ja rakennuksena. Ei nähdä sitä, että palvelut tuottaa korkeasti koulutettu henkilöstö. Heillä on erityisosaamista, josta kannattaisi pitää kiinni ja josta tulisi maksaa”, Näri sanoo. 

Hänen mielestään kirjastoalan palkat ovat ”niin penni” kunnan menoissa. Niistä säästämällä ei kuntataloutta paikata. 

”Ajatellaan vaikka Oodia, joka on kirjastolaitoksen kruununjalokivi ja josta jopa New York Times ja The Gurardian kirjoittavat. Siellä on studioita ja muita tiloja, ja työ vaatii monenlaista erityisosaamista. Mistä saadaan henkilökuntaa, jos palkkoihin ei panosteta?” 

Närin mielestä pulma on siinä, että kulttuurisektorilla on monia naisvaltaisia ja korkeakoulusta vaativia aloja, joiden palkkaan ”ei ole saatu lapioitua lisää”. Jos palkka ei riitä elinkustannuksiin, se on liian pieni. 

”Pitäisi saada lisää lihasta nyrkkiin. Se tarkoittaa yhteistä, sopimuskausien yli ulottuvaa  palkkaohjelmaa kunta-alan korkeasti koulutetuille asiantuntijoille. Asiaa kannattaisi pitää esillä, mutta kirjastolaiset ovat aika varovaisia.” 

Pidetään siis isompaa meteliä, kollegat! 

”Kai sinä muuten olet soittanut Korpisaaren Jaakolle?” Jussi Näri kysyy. 

Palkka ykkösasia 

Kilautan Jaakko Korpisaarelle, joka on Akavan Erityisalojen kunta-alan neuvottelupäällikkö. Hän on ollut mukana tekemässä kuntien korkeakoulutettuja aloja koskevaa palkkaohjelmaa, jonka tavoitteena on nostaa kuntien naisvaltaisten alojen palkkoja. 

”Palkka on vuoden 2020 ykkösasia”, Korpisaari kiteyttää. 

Palkan kehitystä määrittävät neuvotteluvoima, ammattien asema ja arvostus sekä lainsäädäntöön liittyvät vaatimukset. Kirjastoalalla nämä eivät kohtaa. 

”Kirjastoja hypetetään, mutta kirjastotyötä ei ole avattu tarpeeksi. Ammattikuvaa pitäisi kiillottaa ja terävöittää”, Korpisaari sanoo. 

Korpisaari uskoo, että kulttuuriammatit kiinnostavat nuoria ja opiskelupaikoista käydään kovaa kilpailua. Siksi kirjastoon halutaan töihin tulevaisuudessakin. 

”Vain parhaat pääsevät sisään yliopistoon. Paradoksi on siinä, että kulttuurialoilla ammatti on mielenkiintoinen ja työn sisältö hyvä. Palkkataso on sitten ihan jotain muuta. Verotuloilla rahoitettu palvelu on eri asemassa kuin muut, vaikka työ tuottaa hyvinvointia. Eikä työmarkkinaneuvotteluissa tunneta solidaarisuutta, luopumista jostakin toisten hyväksi.” 

Näkymätöntä työtä 

Yksi osa ongelmaa on se, että omatkin kollegani kuuluvat eri liittoihin. Soitan hyvinvointialojen ammattiliitto JHL:n Keijo Hiltuselle, joka ajaa kirjastovirkailijoiden palkka-asioita. 

”Tätä samaa viestiä on tullut aina. Työ on ollut jatkuvassa muutoksessa. Tällä hetkellä siihen vaikuttaa digitaalisaatio. Mutta kirjastojen työntekijät ovat ammatttaitoisia ja kunnianhimoisia. He venyvät”, Keijo Hiltunen sanoo. 

”Kirjastot tekevät vaikuttavaa, mutta näkymätöntä työtä. Yhteiskunnallinen henki on nyt sellainen, että sitä ei nähdä. Silti kirjastolta odotetaan laajaa repertuaaria ja palvelukykyä”, Hiltunen sanoo ja viittaa Suomen kirjastoseuran viime kevään työntekijätutkimukseen. 

Vuonna 2018 suomalaisten mediaanipalkka oli 2800 euroa kuussa. Kirjastoalan palkat eivät yllä siihen. Siksi minunkin palkkani ostovoima on oikeasti vähentynyt. 

”Neuvottelujen tavoitteena voisi olla, että päästäisiin edes mediaanipalkkaan”, Hiltunen sanoo. 

Hiltunen ei oikein usko kattavaan palkkaohjelmaan. Itse asiassa se ärsyttää häntä, koska ”kirjastolaiset lähtevät siihen puolentoista prosentin takamatkalta”. Tämä johtuu minuutilleen toteutetusta kikystä, lomarahojen leikkauksista sekä työnantajamaksujen siirtämisestä työntekijöille. 

”Pitäisi olla jonkinlainen sivistynyt käsitys siitä, kuinka näistä asioista puhutaan. Kohtuulliset palkankorotukset vaikuttaisivat kotimaiseen kysyntään, joka on viennin ohella tärkeä asia maan talouden kannalta”, Hiltunen korostaa. 

”Nyt raha ei pyöri. Toiset jemmaavat sitä, toiset yrittävät tulla jotenkin toimeen pienillä tuloilla. Yhteiskunta ei toimi normaalisti”, Hiltunen pohtii. 

Hänen mielestään vuoden 1991 lamaa on vietetty henkisesti kohta 30 vuotta - siitä huolimatta, että välissä on ollut nousukausia. Työmarkkinaneuvotteluissa se näkyy niin, että ammattialakohtaiset tavoitteet kaatuvat jatkuvasti. 

”Ja kuitenkin me olemme syntyneet maahan, jossa on itsestään selvää, että kirjasto on olemassa ja kaikki voivat mennä sinne.” 

Vaikea tehtävä 

Osa kirjastovirkailijoista kuuluu Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jytyyn. Siksi soitan seuraavaksi Jytyn työmarkkinatutkijalle Mari Huuhtaselle

Huuhtanen tietää, että kirjastoalan tehtävissä vaatimukset ja osaaminen kasvavat, mutta palkka ei. Sama ongelma vaivaa hänen mukaansa monia muitakin kunta-ammatteja. 

”Kirjastotyön vaativuutta on vaikea tuoda esille. Työn vaativuuden arviointia ei ole saatu kunnolla toimimaan, vaikka sitä on sovellettu jo kohta 20 vuotta. Se on keino, jolla palkkaa voitaisiin korottaa, mutta kunnissa ei ole jaettavaa”, Huuhtanen sanoo. 

Kattava palkkaohjelma sopisi Huuhtaselle, koska sen kautta tunnustettaisiin, että kirjastoammattilaisten palkat ovat liian matalia. Normaalisti sopimuksia tehdään pariksi, kolmeksi vuodeksi, mutta jo viiden vuoden palkkaohjelma voisi parantaa tilannetta. 

Mistä rahat palkankorotuksiin sitten otetaan? 

”Siihen minulla ei ole vastausta. Asia on todella hankala”, Mari Huuhtanen sanoo. 

Aivovuoto näkyvissä 

Tarkistan tilini saldon, joka on edelleen yhtä säälittävä. Haluan löytää ihmisen, joka istuu neuvottelupöydässä päättämässä palkastani. Soitan Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Jukon toiminnanjohtaja Maria Löfgrenille, joka edustaa noin 200 000 kuntien, valtion, kirkon ja yliopistojen palkansaajaa. 

Maria Löfgrenin tuoli on kunnan pääneuvotteluryhmän pöydässä. 

”Viimeiset 10 vuotta korotukset ovat olleet äärettömän maltillisia. Epäkohtiin ei ole päästy puuttumaan sopimusteitse. Tämä on yhteiskunnallinen kysymys: julkisen sektorin aivovuoto on jo näkyvissä.” 

Löfgrenin mielestä palkkojen rahoitus on valtakunnan tason iso poliittinen valinta. Pohjoismaisen hyvinvointivaltion idea on, että julkiselle sektorille kohdennetaan rahaa. Nykyinen käytäntö väheksyy korkeakoulutuksen ja osaamisen merkitystä. 

”Me koulutamme ihmisiä, mutta silti julkisen sektorin tuottama lisäarvo mitätöidään. Tämä on yhtälö, joka ei voi jatkua. Tuntuukin siltä, että keskustelun äänensävy on hiukan muuttunut: nyt meitäkin ymmärretään.” 

Löfgren muistuttaa, että julkisen sektorin henkilöstö maksaa myös veroja ja ylläpitää toimivia kotimarkkinoita. 

Kunta-alan työehtosopimus päättyy 31. maaliskuuta. Jukon kaikilla sektoreilla on valmisteltu yhteiset, selkeät tavoitteet neuvotteluja varten.  

”Lähden neuvotteluihin hyvillä mielin. On ollut poikkeuksellisen hieno mahdollisuus tehdä sisäistä koordinaatiota.” 

Myös Löfgren painottaa, että julkinen sektori lähtee neuvotteluihin takamatkalta. Työnantajapuolen viesti taas on, että palkat eivät voi nousta. 

”Tästä on tulossa turbulentti kevät Mutta työtä ei pidä pelätä. On myös mahdollista tehdä uudenlaisia, luovia ratkaisuja.” 

Miltä sinusta tuntuu, kun istut neuvotteluissa? 

”On se vaativaa. Omat, henkilökohtaiset tunteet pitää pystyä sivuuttamaan. Kuntapöydässä ollaan aluksi kaikesta eri mieltä. Pikkuhiljaa sitten edetään kohti kompromisseja”, Maria Löfgren kuvaa. 

Minä puolestani odotan kevään neuvotteluista konkretiaa: enemmän euroja. Olen väsynyt elämän kädestä suuhun enkä haluaisi enää antaa työtäni lahjaksi.