Tanskan Dokk1 on kirjasto ilman sääntöjä

Tyttäreni sai nukkua kirjastossa kenenkään häiritsemättä.

 

Tuijotan silmiin valtavaa, siipensä levittänyttä kotkaa, jolla on voimakas nokka. Oikeasti silmiä ei edes ole ja lintukin on puuta, mutta silti kotkalla tuntuu olevan intensiivinen katse.

Kolmisen vuotta sitten katselin hotellin ikkunasta, kun kotkaa roudattiin paikoilleen. DOKK1 oli viimeistelyvaiheessa ja sinne raahattiin myös karhu ja lohikäärme. Mietin, mitä ihmettä ne oikein säätävät.

”Kotka katsoo Yhdysvaltoihin, karhu Venäjälle ja lohikäärme Kiinaan”, selvittää kirjaston johtaja Marie Østergård. ”Siten meillä on vielä tulivuori kohti Islantia, jäätiköitä kohti pohjoista sekä bambunoksia ja apinoita kohti etelää.”

Pienen tanskalaisen valmistajan tekemät puurakennelmat pehmentävät DOKK1:n suoralinjaista, betonia ja lasia olevaa julkisivua. Østergårdin mielestä parasta on, kun lapset leikkivät niissä.

”Leikkiminen, oppiminen ja tutkiminen ovat tärkeitä asioita”, hän korostaa. ”Täällä on usein lapsia ja aikuisia leikkimässä yhdessä jo ennen kuin avaamme.”

Keitaita hyllyjen välissä

Tanskan kirjastoissa leijuu aina ensimmäisenä vastaan kahvin viekoitteleva tuoksu. Ihmiset jonottavat kahvilassa runsaita kokoviljapatonkeja ja herkullisia leivonnaisia.

Nappaamme kahvimukit mukaan ja lähdemme kiertämään taloa. Paljon betonia ja lasia ja valoa, mutta myös jännittävästi aaltoilevaa puupintaa ja design-valaisimia.

DOKK1-kirjastossa on valtavasti erilaisia tiloja, joissa asiakkaat voivat lukea, työskennellä ja keskustella. Heitä tulee noin 3700 päivässä, seitsemänä päivänä viikossa. Kirjaston alla on rautatieasema, jonne pääsee liukuportaita.

Mutta on täällä kirjojakin, paljon. Kirjahyllyt ovat tyylikkään mustia, jokaisessa hyllyssä on led-valot ja vaatimattomat valkoiset opasteet. Kaikkialla on pistorasioita, joista voi ladata mobiililaitteita.

”Loimme hyllyjen väliin keitaita, joissa ihmiset voivat lukea ja työskennellä. Keitaita on suunniteltu monenlaisiin tarpeisiin ja siksi ne ovat kaikki erilaisia. Niitä voi myös muunnella, ihmisethän siirtelevät tuoleja ja pöytiä koko ajan.”

Sitten Østergård yllättää: idea on bongattu hänen lempikirjastostaan, joka on edesmennyt Helsingin Kirjasto10. Ja hyllyjen välissä totta tosiaan oli pieniä keitaita. On paimentolaismattoja, antiikkipöytiä, sohvia. Ahdasta, mutta kodikasta.

Testataan ja tullaan paremmiksi

DOKK1:n ydinajatus on hiukan hankalasti suomeksi kääntyvä design thinking. Se on metodi, jolla voidaan kehitellä ratkaisuja, kun on ensin kaivauduttu riittävän syvälle ihmisten tarpeisiin.

Marie Østergård todellakin puhuu koko ajan ihmisistä. Se tuntuu inhimillisemmältä kuin Suomessa viljelty asiakas.

”Mutta se, mitä ihmiset haluavat ei aina ole sitä, mitä ihmiset tarvitsevat”, Østergård muistuttaa.

Siksi DOKK1:ssä testataan kaiken aikaa, koko ajan: palveluita, tapahtumia, tiloja, huonekaluja, kaikkea. Testaamalla luodaan prototyyppejä, joita taas testataan. Jossain vaiheessa prototyyppi otetaan käyttöön, kunnes on taas aika muuttaa sitä.

”Kysymys on siitä, miten voisimme tulla koko ajan paremmiksi siinä, missä haluamme olla hyviä.”

Østergård ottaa musiikkiosastolla käteen vinyylin, jossa on keltainen tarralappu.

”Täällä testaan nyt jotain, en ihan tiedä mitä. Vinyyleitä ei tietääkseni ole ainakaan lainattu kotiin.”

Ei sääntöjä

Istun ikkunaseinän eteen mukavaan nojatuoliin ja katselen vanhaan satamaan. Vedessä kelluu lokkiparvi. Horisontissa meri sulautuu hopeanharmaana hohtavaan taivaaseen. Sininen nostokurki halkoo tihkusadetta, joka on kuin nestemäistä valoa. Vanhat satamarakennukset näyttävät mukavan rujoilta.

Kun kääntää päätään vasemmalle, näkee panoraamana Århusin vanhoja upeita rakennuksia. Näkymä on melkein kuin Uumajan kirjastossa Ruotsissa. Østergård on samaa mieltä.

Onkohan tämä se tuoli, johon tyttäreni nukahti? Hän opiskeli Århusissa, kun kirjasto avattiin ja teki usein töitä DOKK1:ssä. Yhtenä hän aloitti puhelun näin: ”Äiti, mä nukuin just kirjastossa!”

Ette sitten herättäneet?

”Ei, me annamme heidän nukkua, jos he pysyvät tuolissa eivätkä valu lattialle. Ei meillä ole juurikaan sääntöjä, kaikkialla saa esimerkiksi syödä. Monet tulevat tänne koko päiväksi, täytyyhän heidän saada ruokaa.”

Mutta kai jotain sääntöjä sentään?

”Noooh… tänne ei saa tuoda koiria ja alkoholia saa nauttia vain kahvilassa. Tärkein sääntö on kuitenkin se, että ihmiset pitäisivät toisistaan huolta. Lastenosastolla pyydetään ottamaan kengät jalasta. Se sääntö tuli kuitenkin vanhemmilta, ei meiltä.”

Vapaus tuntuu toimivan. Kirjasto on täynnä ihmisiä, jotka kirjoittavat, lukevat ja keskustelevat. Keskittyminen leijuu ilmatilassa yhtä tiiviinä kuin tihkusade ulkona - sitä voi melkein koskettaa. Silti kirjaston äänimaisema on miellyttävän hiljainen ja rauhallinen. Kaikua ei ole lainkaan.

”Akustiikkaan on panostettu”, Østergård myöntää. ”Täällä on paljon betonipintoja, joten kaikki katot on akustoitu.”

Tiivis yhteistyö Helsingin kanssa

DOKK1:n kaunein kohta on rakennuksen halkaiseva, loiva portaikko, jossa on tasanteita ja istuskelupaikkoja ja jonka molemmissa päissä on lasiseinä. Siellä pidetään tapahtumia ja näyttelyitä ja siellä hengaillaan.

Nyt esillä on nuorten vaatesuunnittejoiden näyttely. Mallinukkien päällä olevat luomukset vaikuttavat kierrätetyiltä.

”Tapahtumia on jatkuvasti, varsinkin yhteiskunnallisia ja poliittisia. Myös musikkitapahtumia on paljon. Haluamme tehdä musiikista sosiaalisen kokemuksen. Esimerkiksi Ear in the Dust on konsepti, jossa maataan lattialla pimeässä ja vain kuunnellaan. Toisinaan täällä on DJ”, Marie Østergård sanoo.

Ainakin minulle on uutta, että århuslaiset ovat tehneet tiivistä suunnitteluyhteistyötä helsinkiläisten kanssa jo 10 vuoden ajan. Niillä opeilla rakennettiin tämä loistelias DOKK1, joka puolestaan on antanut vaikutteita Oodille.