Ursula K. Le Guin: Harhakaupunki

Ursula K. Le Guin: Harhakaupunki, Avain-kustannus 2012

Ursula K. Le Guin on tehnyt pitkän uran tulevaisuuteen sijoittuvan yhteiskunnallisen science fictionin saralla. Hänen tunnetuimpiin teoksiinsa lukeutuu Hain -sarja, jonka ensimmäinen osa ilmestyi jo vuonna 1966. Le Guinin uusin teos Harhakaupunki on itsenäinen jatko-osa tähän sarjaan.

Tulevaisuuden Pohjois-Amerikassa ihmiskunta elää hajallaan pienissä yhteisössä, kaiken yläpuolelle kohoaa kirkkaana ja pelottavana Es Tochin kaupunki, josta käsin Shing hallitsee koko muuta maailmaa.

Harhakaupunki lähtee liikkeelle tilanteesta, jossa yksinkertaista maalaiselämää elävät ihmiset löytävät metsän reunasta miehen. Keltasilmäinen muistinsa menettänyt muukalainen nimetään Falkiksi ja hän jää elämään pelastajiensa luokse. Vähitellen mies oppii elämään, ajattelemaan ja puhumaan kuten muutkin talon asukkaat. Elämän asetuttua uomiinsa katsoo talon isäntä, että Falkin täytyy lähteä selvittämään itse omaa mysteeriään. Näin alkaa kirjan keskiöön nouseva matka kohti Es Tochia.

Matka ei ole helppo, sillä ihmisiin luottamaan oppinut Falk saa pian huomata, että asiat ovat muualla toisin. Aina ei riitä sekään, että pysyy ihmisistä kaukana, sillä puhuvien eläinten ”älä tapa”-mantra aiheuttaa kulkijassa pelon väristyksiä. Muukalaisen matkaan mahtuu tuttavuuksia, jotka hyväksyvät hänet omana itsenään, mutta myös paljon ihmisiä, joilta hänen täytyy peittää huomattavin erikoisuutensa – keltaiset silmät.

Harhakaupungin päärooliin  nousee matka kaupunkiin, joka opettaa niin lukijaa kuin kirjan henkilöitäkin suvaitsevaitsuuteen ja oikean ja väärän erottamiseen. Kaupunkiin saapuminen vääristää kaiken ja tulee ehkä hieman tahattomastikin alleviivanneeksi me vastaan ne ja hyvät vastaan pahat -kaavaa.

Ursula K. Le Guinin kirjoitustapa on tunnistettava,  se vyöryy edelleen voimakkaasti eteenpäin ja tekstiä lukeekin oikein mieluusti. Harhakaupunki kuitenkin eroaa edeltäjistään siinä, että teoksesta on havaittavissa kerronnallinen kiire.

Tarinaa Le Guin pohjustaa itselleen tyypillisesti tarkasti, henkilöhahmoihin kiinnitetään huomiota, jopa niihin jotka ovat tullet vain käymään tarinassa. Kirjailija on myös loistava ympäristön kuvaaja, ja hän onnistuu jälleen maalaamaan lukijan silmiin, niin elävää maisemaa, että välillä tuntuu siltä kuin kädessä olisi kuvakirja.

Puolessa välissä Harhakaupunkia kerronnallinen kiire kuitenkin alkaa syödä koko tarinaa. Tuntuu kuin Le Guin ei olisi itsekään aivan varma siitä, mihin tarina kehittyy tai miten sen saisi vietyä kauniisti loppuun. Ei Harhakaupunki lukijaa kylmäksi jätä ja jos vertailukohtana ei käyttäisi Le Guinin aikaisempaa tuotantoa olisi lopputulos varmasti paljon enemmänkin kuin vain kelvollinen. Odotukset eivät kuitenkaan aivan täyty ja lukijalle jää vähän hämmentynyt ”tässäkö tämä nyt sitten oli”-olo.

Kokonaisuutena Harhakaupunki on ihan pätevää tulevaisuusfantasiaa, mutta Le Guinnin ystävät se jättää hieman haaleaan tilaan. Teos kuitenkin on itsenäinen ja toimii loistavasti yksikkönä, mutta ohjaa lukijan varmasti kirjailijan aiemman tuotannon pariin. Ei huono saavutus sekään.