Nuori silminnäkijä tallensi sodan kauheudet

Kirjailija Polina Žerebtsova sai turvapaikan Suomesta vuonna 2013, mutta hän ei vieläkään koe oloaan turvalliseksi.

Polina Žerebtsovalla on pelkästään myönteisiä muistoja lapsuudestaan Tšetšeniasta ennen sotaa.

Vuonna 1985 syntynyt Žerebtsova asui Groznyin kaupungissa äitinsä kanssa. Hänen sukunimensä juontuu varsa-sanasta. Polina koki olevansakin kuin nuori varsa, joka sai kipaista milloin tahansa leikkimään naapurin lasten kanssa pihalle.

”Naapurit olivat etnisiltä taustoiltaan ukrainalaisia, tšetšeenejä, inguušeja ja venäläisiä. Yhteisenä kielenä oli pääasiassa venäjä, mutta tarvittaessa puhuin myös tšetšeenin kieltä. Perheet tulivat toimeen keskenään ja autoimme toisiamme aina hädän tullen.”

Kaupungin keskustassa asui Polinan suuri idoli, isoisä Anatoli Žerebtsova. Hän oli toimittaja, joka oli tehnyt myös elokuvia. Isoisän suuri kotikirjasto oli Polinan lempipaikka. Tytöstä oli ihanaa nuuhkia vanhoja kirjoja, joista osa oli peräisin 1700-luvulta. Kotikirjasto tuhoutui myöhemmin pommituksissa.

Päiväkirja tallensi kauhut

Venäläisten pommitukset alkoivat vuonna 1994.

”En voinut aloittaa koulua, koska se pommitettiin hajalle. Pääsimme kouluun vasta seuraavana kesänä. Loppujen lopuksi kaikki viisi koulua, joissa yritimme opiskella, pommitettiin maan tasalle.”

Kirjoittamisen Polina aloitti yhdeksänvuotiaana, jolloin hän sai ensimmäisen päiväkirjansa.

”Päiväkirjasta tuli uskottu ystävä, jolle kerroin kaikki merkittävimmät päivän tapahtumat ja omat tunteeni. Keskeisenä teemana oli pelko siitä, että minut tapetaan.”

Hän sai elää sodan syttymiseen asti tyystin erilaista elämää kuin maan alkuperäisväestö, joista suurin osa asuu vuoristokylissä.

”Tytöt menevät naimisiin jo 14-15-vuotiaina, ja 20-vuotiaalla saattaa olla jo viisi lasta. Sodan sytyttyä minullekin ryhdyttiin suosittelemaan naimisiinmenoa. Minua kauhistutti ajatus avioitumisesta näin nuorena. Tulevaisuudensuunnitelmani oli ihan toinen. Halusin kirjoittaa ja opiskella toimittajaksi.”

Polina oli 14-vuotias, kun lähes kokonaan raunioitunutta kaupunkia alettiin jälleen pommittaa. Hänen mieleensä on syöpynyt näky, josta hän haluaisi päästä eroon.

”Pahimpien tulitusten aikaan ei kukaan uskaltanut mennä hakemaan ruumiita kaduilta. Kulkukoirat tulivat syömään niitä.”

Varastopäällikkönä työskennellyt äiti menetti työpaikkansa ja alkoi elättää pientä perhettään myymällä torilla lehtiä ja erilaista pikkutavaraa. Polina auttoi äitiään ja teki läksynsä usein toripöydän äärellä.

Polina kertoo, että toisen Tšetšenian sodan loppuvaihe oli pelkkää kaaosta, jossa kaikki olivat kääntyneet toisiaan vastaan.

Hän joutui saattamaan monen ystävänsä hautaan.

”Hautaamisen piti tapahtua nopeasti, koska kulkukoirat odottivat nälkäisinä. Moni sai viimeisen leposijansa kasvimaalta, koska sinne sai nopeimmin kaivettua haudan. Joskus ruumis ehdittiin viedä vain puun alle ja peittää oksilla.”

Kirja kokemuksista

Žerebtsova pääsi pakenemaan vuonna 2005 Etelä-Venäjälle, josta hän muutti Moskovaan. Siellä hän sai työpaikan lastenhoitajana.

Vapaa-aikanaan hän kirjoitti puhtaaksi päiväkirjamerkintänsä, jotka käsittelivät kokemuksia Tšetšenian toisen sodan aikana. Hän tarjosi kirjaa useille eri kustantamoille, mutta sai kieltäviä vastauksia. Käsikirjoituksen otti lopulta vastaan pieni Detektiv Press, ja kirja julkaistiin vuonna 2011.

Kirjan julkistamistilaisuudessa oli paljon toimittajia, joista kaukaisimmat olivat Yhdysvalloista.

”Minulle tarjottiin mahdollisuutta muuttaa sinne. Päätimme kuitenkin aviomieheni kanssa, että haluamme muuttaa mieluummin johonkin pieneen maahan.”

Pariskunta odotti esikoistaan, jolle he halusivat paremman elämän kuin itse olivat Venäjällä saaneet.

Toive päästä pois Venäjältä toteutui pian kirjan julkistamistilaisuuden jälkeen, mutta muuttoa edelsivät tapahtumat, joiden muisteleminen tekee erityisen kipeää.

”Monissa sanomalehdissä oli kirjoituksia, joissa väitettiin minun keksineen koko tarinan ja että Polina olisi vain kuvitteellinen hahmo. Sitten minun ja mieheni kimppuun hyökättiin. Menetin vauvani rajussa pahoinpitelyssä. Aloimme pelätä henkemme puolesta.”

Polina ja hänen miehensä pääsivät Suomeen vuonna 2012 ja heille myönnettiin poliittinen turvapaikka vuotta myöhemmin. Suomessakaan he eivät koe olevansa täysin turvassa.

”Supon poliisi sanoi meille, että emme saa paljastaa asuinpaikkaamme edes ystävillemme.”

Kirjoittaminen on edelleen hänelle tärkeää. Tekeillä on Moskovan ajan päiväkirjan puhtaaksikirjoittaminen.

”Saksassa ja Ranskassa siitä ollaan kiinnostuneita.”

Suomessa hän sai apua Kidutettujen kuntoutuskeskuksesta, mutta painajaiset ja ahdistus vaivaavat edelleen ajoittain. Suurinta apua ahdistukseen antaa tällä hetkellä maalaaminen.

”Pari vuotta sitten mieheni sanoi, että nyt ostetaan maalaustarvikkeet. Hän oli oikeassa siinä, että pystyn maalaamalla käsittelemään tunteitani.”

Fakta

Tšetšenian kapinallisten ja Venäjän armeijan välillä käytiin sotaa vuosina 1994–1997 ja 1999–2005. Sissisotaa käytiin Tšetšeniassa aina vuoteen 2009 asti.

Polina Žerebtsovan suomennetut julkaisut, jotka kertovat Tšetšenian sodasta:

Sodan sirpaleet – Tytön päiväkirja Tšetšeniasta, Detektiv Press 2011. Suomennos Antti Rautiainen 2014, Into

Kärpänen mustepullossa (LiteraruS 2020), Venäjänkielisten kirjailijoiden novelleja -kirjassa novellit Pikkuenkeli, Kuollut kaupunki ja Vanha Idris.

Suomessa asuu muutama turvapaikan saanut kirjailija, mutta tarkkaa tietoa heidän määrästään ei ole. Tunnetuin turvapaikan saanut kirjoittaja on irakilaissyntyinen Hassan Blasim.