Tuurikirjailijan debyyttiromaani vei vuosikymmeniä

Tua Laine saa asioita aikaan. Esimerkiksi esikoisromaanista Ei tässä elämässä, Jack on olemassa ainakin miljoona eri versiota. Osa lojuu jo toimimattomilla lerpuilla ja korpuilla. Jotkin ovat matkanneet mukana paperilla muutosta toiseen, ja jokunen saattaa edelleen olla yhdysvaltalaisten kustantajien toimistoissa tukemassa pöydänjalkaa.

Laine kirjoitti 11-vuotiaana päiväkirjaansa, että joskus hän kirjoittaa kirjan. Samaa odottivat ja olettivat vanhemmat, oikeastaan koko suku. Vuosi oli silloin 1963.

”Elämä tuli väliin. Ensin ei ollut rahaa ruveta kirjailijaksi, eikä ollut oikein mitään sanottavaakaan. Piti ensin elää elämää.”

Ensimmäistä kertaa Laine alkoi muotoilla kirjaa vuonna 1977. Sitten elämässä taas tapahtui. Puoliso kuoli, mikä toi lisää kirjoitettavaa.

90-luvulla, lasten jo pärjätessä itsekseen, Laine aloitti uudelleen. Perhe asui tuolloin Yhdysvalloissa ja muutama agentti hieman kiinnostui, mutta julkaisuun asti romaani ei vielä päätynyt.

Pari vuotta sitten Laine teki uudenvuodenlupauksen palata tekstin pariin ja lähetti sitten teoksensa suomalaiselle Siltalalle. Kustantamo kiinnostui kirjasta – kunhan Laine kääntäisi sen suomeksi.

Kuva:Laura Malmivaara/Siltala

Kuin upposukelluksissa

Laine kutsuu itseään tuurikirjailijaksi. Kun hän alkaa kirjoittaa, sivuun jäävät niin läheiset kuin vastausta odottavat sähköpostit.

”Olen kuin upposukelluksissa. En näe muuta, en kuuntele uutisia ja laiminlyön perhettä ja ystäviä kunnes urakka on ohi. Sitten joko hautaan tekstin tai lähetän sen jonnekin.”

Laineelle tekstin tuottamisessa tärkeintä on aloittaminen. Hän siteeraa John Steinbeckia kuvaillessaan ideoita kanien kaltaisiksi: ensin niitä on vain kaksi, mutta pian niitä onkin jo tusina.

Jos tyhjälle paperille ei synny mitään, se voi Laineen mielestä johtua joko siitä, ettei sanottavaa ole, tai siitä, että on perfektionisti. Laineelle tärkeintä on saada ajatukset ylös nopeasti, vaikka sitten täynnä kirjoitusvirheitä.

”Jos hioo ensimmäistä lausetta koko elämänsä, ei pääse eteenpäin.”

Albatrossi kaulassa

Hiominen on miljoonan tekstiversion jäljiltä Laineelle tuttua puuhaa. Kun Ei tässä elämässä, Jack piti saada painoon, kustannustoimittaja alkoi Laineen mukaan jo uhata tupenrapinoilla, jos tekstiin vielä kajotaan.

Laineesta tuntui kuin hänen kaulassaan olisi ollut albatrossi, kuten Samuel Taylor Coleridgen runossa The Rime of the Ancient Mariner.

”Kustannustoimittaja uhkasi tulla ja katkaista albatrossilta jalat. Olin mustasukkaisesti pitänyt tekstistä kiinni, ja se oli ollut tukkona kaikelle muulle. Se piti saada valmiiksi ennen kuin muu voi alkaa.”

Nyt Laine on tyytyväinen siitä, että hän on ollut teoksensa kanssa sinnikäs. Vaikka agenttien kiinnostus ei aikoinaan johtanutkaan julkaisuun, kirja on viimein julki ja kaikkien luettavissa. Hän voi itse jatkaa seuraavien tekstien, kuten vaikkapa aiemmin englanniksi julkaistujen novellien suomentamisen parissa.

”Niiden, jotka kaipaavat inspiraatiota, kannattaa katsoa, kuinka monen kuuluisan kirjailijan teoksia on ensin hylätty ennen kuin niistä on tullut kaikkien tuntemia klassikoita.”

Tua Laineen vinkki: Kirjoita tai tulosta tekstiäsi paperille ja pidä kopiot tallessa, sillä tämän päivän pilvet voivat olla huomenna haihtuneet.